Jänistin..

Huomasin tuossa tilastoa katsoessani, että ilmeisesti blogin on löytänyt Ladyni lisäksi muitakin lukijoita, ja mietin miksen aiheesta herääviä mietteitä laittaisi edelleenkin ylös silloin kun niitä tulee.

Tilanteessa on siis tapahtunut sellainen muutos, että peräännyin. En vielä pystynyt tai uskaltanutkaan antautua koko kuvioon. En tiedä yhtä ainoaa pätevää selitystä siihen, mutta tekstejä lukiessani sieltä löytyy kyllä monta epävarmuustekijää. Nuo tekijät ovat kaikki "parannettavissa", ajan, rohkeuden, kypsymisen ja halujen kasvaessa, mutta yksi niistä on todella vaikea kumota ja se on uskottomuuden tunne. Tiedän kokemuksesta, että tuo raja häviää jossain vaiheessa jos syrjähyppy vie mennessään ja oma kumppani ottaa päähän. Silloin sitä rajaa ei näe tai siitä ei välitä vaan hymyssä suin tietoisesti pilaa suhdettaan. Tämmöinen on sitten eri asia. Silti valehtelu ja salailu tuo huonoa oloa. En osaa piirtää sitä rajaa, kuinka hallintasuhteeseen antautunut osaa hyväksyttää sen itselleen, lokeroida sen eri osastoon ja voi puhtain sydämin toimia elämänkumppanina toisessa lokerossa? Johtuuko se ehkä siitä kumppanin omistushalusta myös.. Moniko on onnistunut puhtain tunnoin kaksoiselämään? Moniko tekee sitä luvalla? Kumpi on parempi, se että valehtelee itselleen vai puolisolleen? Kumpaakaan ei haluaisi tehdä, toinen on edessä joka tapauksessa. Entä muut mieltymykset.. Onko ihmisen tarkoitus saada toteuttaa ne yleensäkin? Onko jossain vaiheessa ajateltava järkevästi, moraalisesti ja epäitsekkäästi, ja pidättäytyä? Kyllä varmasti, siinä vaiheessa jos tulee laki vastaan. Entä ennen sitä?

Tiedän että menetin mielettömän tilaisuuden kokea vielä lisää vaikka mitä mistä olen fantasioinut, mutta se vaan oli pakko päättää, nyt tuntui siltä. Nyt on jotenkin vapautunut olo, tavallaan kuitenkin tyhjä, ja vähän mietteliäs.. Toisaalta, kaiken seksielämäni tarkoituksen ei tarvitse avautua juuri tässä ja nyt. Ei välttämättä tee pahaa tunnustella ja kuulostella itseään ihan rauhassa, ja olenhan saanut paljon uskomattoman kiihottavia muisteltavia hetkiäkin päiväunia varten. Mitään niistä en halua ikinä unohtaa, ehkä jopa päin vastoin.

Minulle on sanottu, ettei sitä halua saa tukahdutettua tukahduttamalla. Uskon sen. En ole tähänkään päivään mennessä saanut. En varmaan koskaan saakaan. Ehkä tutustun rauhassa siihen, mille levelille se voi parisuhteessa nousta, ja tyydyttääkö se. Jos ei, niin mitä sitten? Vaihtoehtoja on tehdä sitä salaa, saada siunaus tehdä sitä luvalla tai jatkaa fantasiaelämää. Mutta tuohon menee vielä aikaa. Senkään takia en voi allekirjoittaa oikein mitään tuntemuksia itsessäni tämän suhteen, kun kaikki on jotenkin niin kesken ja auki. Ehkä liikaa asioita mielessä, jolloin tämänkin alueen kysymykset tuntuvat niin kovin vaikeilta.

Hmm... Haluaisin lausua kauneimmat kiitokseni Ladylle siitä mitä sain nähdä ja kokea ja mitä ajatuksia se on herättänyt. En usko että olisin voinut johdattajaksi löytää upeampaa vastapuolta kuin löysin. Sitten tuli se paniikki, tuntui että on pakko nostaa kädet pystyyn. Tiedän ettei tutkimusmatka ole ohi, mutta matka on nyt parkissa omien korvien välissä ja pureskelen sitä siellä. Ja täällä.

-M