Antautumisen vaikeus ja ihanuus

Kävin eilen Ladyni luona. Mieletöntä :)

Ensimmäisiä kertoja koin antautumisen tunnetta ihan aidosti. Hän sanoikin minun olevan aina kuin pelästynyt pupu, niin kauan kuin näköaistini on käytössä. Se kai tulee jostain siitä, että kun asetelma on uusi ja jännittävä ja koen jotenkin olevani "näyttelyesineenä", en pysty vapautumaan. Seksissä kyllä pystyn, silloin olen vain minä. Itseasiassa silloin kun nautin, aivot on täysin narikassa enkä tajua mistään muusta mitään. Silloin, kun minua halutaan naida verkkareissa tai juuri heränneenä tai töistä tullessani, minuna, se on aivan eri asia. Sitten kun koen että minusta on odotuksia, koitan täyttää niitä enkä tiedä kuinka onnistun, olen epävarma tilanteen kulusta ihan oikeasti ja kaikkea tuota, olen todellakin lukkiutunut ja peloissani ja en pysty aina heittäytymään tilanteen vietäväksi. Eilen pystyin!

Siksi heti alussa, kun vain seisoin peilin edessä, hänen kiertäen ympärilläni katsellen minua, sain blindfoldin silmilleni jotta keskittyisin vain ja ainoastaan tuntemaan. Kuulin köyttä, tunsin sitä ensin ranteideni ympärille vankasti kieritettynä, odotin, rauhoituin, jännityin, kiihotuin, jännityin, rauhoituin... Luottamusta lisäsi lempeät eleet, koin että hän piti minusta silti huolta. Tarjosi vettä, kokeili onko sormeni lämpimät ja kiertääkö siellä veri vai onko köysi liian tiukalla. Kaikki hän huomioi niin tarkkkaan. Pikkuhiljaa heräsi luottamus, että uskallan olla ja kokea ja nauttia aidosti sen mitä tulee vaikken tiedäkään mitä se on. Tunsin lisää köyttä kiristyvän ihan joka puolelle, lopulta olin niin paketissa kädet selän takana ja kaikki, aivan kaikki erogeeniset alueet sidottuna köyden ympäri niin, että tunsin vain mielettömän odotuksen niillä alueilla. Aivot sumeni, halu jäi. Sitten jäi avuttomuuden tunne, joka oli ihana! Se oli tällä kertaa ihana siitä syystä, että luotin ja antauduin täysin vietäväksi kokonaan. Halu ja kiima vain kasvoi ja kasvoi, siinä paketissa seisoessani, odottaessani, joka paikan kihelmöidessä ja huutaessa kosketusta. Toisaalta oli myös ihanaa olla vain niin, odottaa ja valua himoa :)

Siinä alkoi jo olla aivot narikassa. Hän kun totesi minun olevan aivan märkä ja kysyi, mitä pikkunarttuni haluaisi, vastasin ehkä väärin Sanoin haluavani orgasmin. Halusin niin paljon, vaan jotain.. Oikea vastaus olisi ollut "haluan olla käsissäsi". Se oli se mitä oikeasti siinä tunsin. Se sekoitus täydellistä avuttomuutta ja täyttä luottamusta ja kiihottavaa epävarmuutta ja mieletöntä halua, se oli täydellistä. Löysin eilen, mitä se oikeasti on. Ja kun tunsin toisen liikkeet ja lämmön, kosketuksia, vartaloa lähelläni, oikeasti halusin myös sitä ihan hirmuisesti. Häntä halusin, ja vaikka mielessäni virtasi vaikka mitä ajatuksia ja haluja ja odotuksia ja epäröintejä, yksi niistä oli halu vastata Hänelle kuten koiranpentu vastaa rapsutuksiin.. Osallistumalla, nuolemalla, kiehnäämällä...

Jossain vaiheessa käteni siirtyi ylös tangosta roikkumaan, vartalo venyi ja köydet muistuttivat paikastaan. Sitten alkoi niitä orgasmeja tulla.. Huh! En tiedä miten siinä sätkin, pakoilin välillä leluja niin että osa niistä hajosi, roikuin välillä koko painollani tangosta ja aivoissa vaan kipinöi. Huutoni kuulemma kuului varmaan naapuriinkin vaikka Hän mainitsi tehneensä köydestä suupallon juuri sitä varten. Niin, sitäkin ennen sain käskyn avata suun, pelästyin ja säpsähdin kun tunsin jonkin kylmän huulilla, se oli vettä :) Sitten tuli vasta se köysi. No, jossain vaiheessa lelujen irtisanouduttua ja itse roikuin täysin poikki ja väsyneenä ranteiden varassa, lauenneena vartalosta aivoihin saakka, Hän alkoi vapauttamaan köysiä, hieroi ja hoiti ranteisiini jääneitä painumia, joista muuten eilen vielä näytti että jäisi mustelmat mutta tänään niitä ei ole.. Hetken keräin itseäni, tai en niin hetkenkään vaan aika pitkään, joimme vielä kupilliset teetä ja kävimme monia arvokkaita ajatuksia läpi. Sitten lähdin hymyillen ja väsyneenä ulos kylmään.

Olisi mukava nähdä ne kuvat millaisena oikein siellä olin ja odotin... Monesti olen miettinyt, että sellaisia kuvia on oikeastaan aika turha katsoa ennenkuin sen on kokenut. Ne on aina jotenkin hämmentäviä ellei siihen osaa yhdistää oikeasti sitä tunnetta ja niitä tuntemuksia joita siinä tilassa kokee. Todellisuus ei todellakaan ole niin pelottavaa kuin miltä ne kuvat näyttää, vaan paljon paljon kiihottavampaa ja aivan eri maailmasta.

Kiitos! Kiitos kiitos kiitos.. :)

Pienen askeleen ottaneena,
-M