Hemmetti kun pitää olla niin tärkeä, että hypitään töissä kipeänä kun tietää että joka puolella jyllää! Kolme työkaveriani oli viimeisillä voimillaan töissä viime viikolla, joka toinen tästä lähipiiristä on viimeisen parin viikon sisään ollut kovassa flunssassa. Siltä on vähän paha välttyä, mutta sen verran voisi oma äly yltää ylös saakka ettei tule toisia tartuttamaan. Mm. pomo soitti ja kertoi olevansa sairaana, seuraavana päivänä töissä lähes viittomakielellä kommunikoiden kun ääntä ei enää tule.. "kun on se tärkeä kokouskin". Ääh.. Nyt sitten kun muut ovat sairastelleet ja viettävät parhaillaan talvilomaa, niin herään kasa partaveitsenteriä kurkussa! En sairastele usein, en oikeastikaan. Mutta nyt oli kyllä aivan väärä hetki tärpätä tämä palkinto.. Tulinkin kotiin ja huomenna on käytävä kääntymässä mutta tasan lepään näinä päivinä niin paljon kun vain olo vaatii. Seuraavan kerran kun ollaan niin perkeleentärkeitä ettei voi sairastuessaan kotiin jäädä tai edes etätöihin vaan pitää tulla korvaamattomana tartuttamaan muut, esitän vastineen että lähden itse kotiin etätöihin etten sairastu.

Eilen koko päivän kiimassa, tärinöissä ja värinöissä koska kun halu nousee tarpeeksi ylös ja se ei tyydyty, ei lopulta pysty mitään muuta ajattelemaan. En ole hyvän itsekurin omaava ihminen, mutta rakastan pitkittämistä. Eilisestä heräsi taas paljon uutta mietintämyssyyn. Ensinnäkin se, että rakastaa pitkittämistä, ei mitenkään näköjään liity siihen että itsekuria olisi helppo pitää. Kun käskynä on masturboida viiden minuutin ajan aivan rajoille ja lopettaa seinään, se on täysin täysin eri asia kuin se, että makoilee peiton alla kaksi tuntia, koskettaa, hitaasti hyväilee, nousee välillä se sama virittyneisyys päällä vaikka johonkin, vaihtamaan lelua tai vaatteita, jälleen hyväilee, tuntee että pian orgasmi lähenee, hidastaa ja antaa itsensä valua, siirtää käden kokonaan haaroiltaan pois, nipistää nännit sormiensa väliin ja taas vähän koskee.. Se on nautiskelua, kuten kerran sanoitkin. Eilen sain jälleen uuden ulottuvuuden ja uuden kokemuksen. Toki minua on kiusattu ennen, lopetettu juuri, niin että jään huutamaan kun laukeamispiste on juuri siinä mutta se keskeytettiin, anomaan että saisin vielä pienen kosketuksen.. Mutta se, että teet sen itse. Ja todella pysyttelet siinä. On kaikki mahdollisuudet, puitteet, rauha, järjetön himo, kaikki puoltaa sitä että jatkat sen pienen kipinöivän ratkaisevan hetken, mutta pystyt olemaan tekemättä sen. Se on asia aivan erikseen..  Tietysti jokainen on tuollaista kokeillut, mutta kolmannen, neljännen kerran jälkeen sen vain tekee koska pystyy. Oma askeleeni oli eilen se, että vaikka olisin pystynyt, en tehnyt. Itsekontrollin uusi, kiihottava ulottuvuus. Mutta oliko se itsekontrollia, vai sitä orgasmikontrollia...

Toisekseen sitten se orgasmikontrolli? Haluaisin opetella sitä, tai edes tietää mitä se on.. Onko se sellaista että pystyn säännellä omia vartalon reaktioitani? Sen osaa jokainen tehdä, että lopettaa juuri ennen. Itsehillintää sekin vaatii, etenkin jos niin on tehtävä tasatunnein koko iltapäivän ajan ;) Mutta pystyykö jännittyvää ja lähestyvää orgasmia pysäyttää kun se on jo tulossa? Pystyykö aivastusta pidättämään? - Kyllä.. satunnaisin onnistumisin se on mahdollista. Muitakin ruumiin reaktioita pystyy kontrolloimaan. Emme röyhtäile tai muutakaan kautta anna vartalomme tietyissä tilanteissa toimia niinkuin sillä hetkellä tuntuu... Sitäkö on orgasmikontrolli? Kuinka sitä voi harjoitella...?

Sitten vielä muutama sana aiempiin teksteihini viitaten. Arvostan sinua. Nyt tiedän mitä arvostan. Osaan vähän lukea ja päätellä ja ne pienet viitteet siitä miten oikeastaan haluat hoitaa minua kuin lemmikkiäsi, sen tekevät. En tarkoita turhia lässytyksiä, päinvastoin usein tokaiset olevasi aika välinpitämätön, mutta löydän niitä pieniä asioita millä näen sen että se mitä minä haluan olla, on se mitä sinä haluat ohjata. Miksi sanoin kokevani raskaaksi ohjeet ja neuvot, johtuu siitä että tänä aikana kun elämäntilanteeni on muuttunut, en muuta ole kuullutkaan. Jokainen tietää hienon idean jolla maailmani pelastuu, ja kun sitä kuuntelee nelisenkin vuotta joka suunnasta, tietäen että rinkiin tulee taas yksi tietäjä joka ei oikeastaan tiedä minun asiastani vielä sen enempää, niin tahaton reaktio on se ettei niitä vaan enää jaksa kuunnella. Mutta tässä en puhu enää siitä. Puhun esimerkiksi eilisestä. Tiedän miksi sain laueta ;) Ikäväkseni kerrottava ettei se tehnyt sitä taikaa mitä toive oli, mutta se mistä eniten kehrään on se että vaikkei lässynliirumlaarumia ole eikä tarvitsekaan, koin sen niin että hoidat lemmikkiäsi. Haluat sen voivan hyvin. Kiitos.

Nyt viilailen vielä kynnet, niinkuin kunnon sihteerikön kuuluukin.. : Sen jälkeen silmät kiinni ja viltti korviin, olen hankkinutkin viime viikolta sellaisen värisuoran vitamiineja että luulisi auttavan ja keitän vielä Finrexin päälle ja sitten sitä lepoa. Olisi kiva olla terveenä viikonloppuna. Vaikka toisaalta, viikonlopun ohjelma on aina sama kuin laiskiaisilla: syö, nuku ja nussi. Ei tarvitse nokkaa ulkona näyttää.

Arvostavan kunnioittaen,

-M

(ps. Kieroutuneen hyväntuuliseksi saava sadistisen kiihottavasanoituksinen biisi ;)

Ajattelen, siis olen. Vähempikin oleminen joskus tosin riittäisi...

Otsikosta huolimatta tämä on positiivissävytteinen päivitys. Tiedän varsin hyvin että aivomyrksyt ja mylläkät ruokkivat usein itse itseään ja turhien maalaaminen tuntuu olevan tahaton reaktio josta pitäisi päästä eroon, tai ainakin saada sitä hieman kuriin. No, aina olen itsetutkiskelija ollut. Äidinkin mukaan halusin usein vetäytyä itsekseni, musiikin, ajatusten ja vain möllöttämisen pariin mielummin hetkeksi, sen sijaan että olisin heti valmis tai halukas tai edes kyvykäs perustelemaan itseäni, edes itselleni. Rajanvetoa tähänkin tarvitaan, myönnän. Liika pyörittely huonoon aikaan lyö vain lisää vettä myllyyn. Mutta "yön yli" -periaatteella aamulla näyttää kaikki uudelta, ja saatan usein itsekin ihmetellä miten ihmeessä en päässyt eteenpäin edellisenä päivänä, kun nyt tuntuu ettei juuri näe koko ongelmaa.

Täysi kuu viime yönä, heräsin neljä kertaa. Täyden kuun vaikutus on kuitenkin piristävä, ihmeen virkeänä nousin ylös enkä lainkaan kiukunnut yölläkään :) On hyvin nukkunut olo. Vaatimuksia asetan aina itselleni vähän liikaa, tai en ehkä liikaakaan mutta jos jokin niistä jää täyttämättä niin se on se joka kirvelee. Eilisen päivän saldo on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin tyydyttävä vaikka osa jäikin tekemättä. Se ei haittaa siksi, että on vapaa viikonloppu, priorisointi kunnossa ja omatunto kaikin puolin hyvä. Kävin eilen jopa äidin kanssa lounaalla läheisessä ihanassa kasvisravintolassa jossa pitäisi yrittää syödä ainakin kerran viikossa, olo on sen jälkeen todella elinvoimainen. Oli ituja ja siemeniä ja vihreää ja kaikenmaailman pampuloita joiden nimeä en edes tiedä, että osaan minä näitä asioita arvostaa minäkin ;)

Kaikki nuo, kyllä. Mutta suuri palanen tulee siitä, kun rauhoituin tapaamisestamme. En vielä siinä, enkä vielä mielellisesti sen jälkeenkään (vaikka järjettömän orgasmin sainkin), vaan nyt sulateltuani olen samaa mieltä kanssasi: teen tämän kaiken omassa päässäni. Miksi pitää olla hirveä paniikki siitä, mihin olen mennyt, mitä minulta vaaditaan, mitä tulee tapahtumaan ja onko se moraalisesti mielestäni oikein, olenko tarpeeksi hyvä ihminen joka suuntaan, nyt ja jatkossa? Ja jos toimin näin, tekeekö se minusta jotenkin tulevaisuudessa huonomman. Sen hetken olo on kuitenkin tärkein. Se on helppoa sanoa ja kirjoittaakin, mutta sen tiedostaminen ei aina onnistu silloin kun sen pitäisi. - "Pitäisi" - jälleen vaatimus itselle. Että näin :) 

Arvelin mikä ajatuksesi oli kun halusit mukaasi sovituskoppiin. Tai arvelin jotain suuntaa.. Ennalta-arvattava et mitenkään ole ja se juuri kiihottaakin! Vaikka se on se joka välillä jännittääkin, kun olevinaan haluan alistua ja olla vietävissä, mutta toisaalta luonteessani on niin paljon sellaista jotain, onko se hallinnanhalua, epävarmuutta vai mitä lie, että on vaikeaa heittäytyä tietämättä mihin itsensä laittaa. Mutta opettelen. Olen jo voittanut niitä hetkiä kanssasi useasti.

Kun nousin toisen auton kyytiin lähdettyäsi, oli aika vaikeaa olla neutraalin normaali, tappi sisälläni ja posket punottaen jutella niitä näitä.. Kyllä minä sitä tunnustelin, lihaksilla vähän supistelin. Kiihottuneisuus alkoi olla jo aika korkealla, senkin takia että tiesin saavani laueta pitkästä aikaa sinä iltana. Odotin ja odotin ja matka tuntui jotenkin hurjan pitkältä kotiin. Ovesta sisään päästyäni halusin käydä heti makaamaan sängylle, koskea, nauttia, miettiä kosketustasi niskallani tai haaroillani siinä vierellä autosi kyydissä, niitä väreitä joita se toi, koko kiihottavaa iltapäivää keskustassa.. Sisälläni jännitys, farkkujen kosketus häpyhuulillani ja pepussa tappi jonka pelkäsin näkyvän, ja jonka tunsin ihan joka askeleella.. Huh. Mutta oli käytävä vielä ulkona, harmikseni muistin. Mutta pidin tuon mielentilan päällä vielä ulkona käydessäni, kävelin aivan rauhallisesti ja mietin kaikkea tuota. En olisi edes halunnut ottaa sitä pois vielä. Kaiken tuon jälkeen, pitkän illan, jännittyneisyyden, pelokkuudenkin, himon, epävarmuuden, odotuksen ja pitkän tauon jälkeen laukeava orgasmi oli kyllä aivan mieletön.. Se vain kasvoi ja kasvoi ja juuri kun tuntui että taju lähtee, se kasvoi vielä vähän.. Kirjoitin jossain tekstissäni että nainen kiihottuu aivoista, laukeaminen tapahtuu siellä myös mutta kaiken tuon jälkeen tuntui että itse aivotkin olisivat lauenneet kaikesta siitä ahdistuksesta. Kiitos.

ps. Laitoit sitten minut kävelemään Helsingin keskustassa ilman alushousuja -20c pakkasessa juuri parannuttuani pissatulehduksesta.. :) Enpä tosin siinä mielentilassa sitä ajatellut. Kiimapäissään on ajattelu välillä vähän valikoivaa.

Ihanaa viikonloppua!

-M

Anteeksi kun äksyilin. Olen stressaantunut, väsynyt ja hermoilen tätä asiaa koska on niin ristiriitaista se että mielenkiinto sanoo jatkamaan, halu sanoo jatkamaan mutta omatunto, järki ja jaksaminen, keskittyminen ja tasapainon tavoittelu sanoo ettei minun pitäisi. Sitten kun kirjoituksen lukee - niinkuin olet sanonut - ilman muita aisteja, on vain mustavalkoinen teksti, niin yksinkertaistettu lause tai toteamus kuulostaa kärkkäältä ja vastaan siihen tässä mielentilassa takaisin vähintään yhtä kärkkäästi.

En halua pelastajaa, en tarvitse terveysvinkkejä, elämänohjeita, omien suoriutumismetodieni kyseenalaistamista tai muuta vastaavaa jonka varmasti teet hyvällä tahdolla. Näen sen että haluat hyvää ja varmasti sen pystyisit tehdäkin, luotan sinuun. Sen kaiken tällä hetkellä koen vain niin raskaaksi, koska tiedän mihin minusta on ollut, mihin minusta on nyt ja mihin minusta tulee vielä olemaan. Tilanne on vain niin mahdoton ja muuttumaton, ettei se muutu ennenkuin se sitten muuttuu. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta en jaksa puolustella tai perustella, enkä sen enempää esittääkään muuta kuin mitä olen. Olet erittäin mielenkiintoinen, kaunis, viisas ja varmasti ilmoituksessani etsimääni parhaiten vastaava ihminen, hetkeäkään en sitä epäile ja mitään vaihtoehtoja en todellakaan halua. Nyt tuli vain sellainen ahdistavan stressaantunut olo, olenkohan ottanut taas liikaa virityksiä itselleni kun kuitenkin kaikin voimin taistelen että säilytän sen mitä minulla nyt on ja missä sydämeni nyt on. Kaikki tämä uusi sekoittaa sitä ja se vie vähiä voimia entuudestaan. Siksi sanoin tarvitsevani happea.

Mietin, olenkohan ajautunut kokeilemaan jotain jota olen aina halunnut mutta johon minusta ei tällä hetkellä vain ole. Yksinäisyys ja huomionkaipuu lienee vaikuttaneen myös. Silti se huomio jota arvostan, tulee sen kautta mitä saan sillä mitä oikeasti olen. En sillä mitä minun pitäisi yrittää olla, tsempata, säännöstellä, muuttaa jonkun vuoksi jotain.. On harvinaista että ihminen on rakastettu ja haluttu kaikkine heikkouksineen aidosti, koko persoonanaan sellaisenaan. Sellaista minulla oikeasti nyt on. En tiedä olenko valmis sitä arvostusta laittamaan vaakakupille.

Potkin ja pärjäilen ihan mukavasti, mutta kun tulee olo että ahdistaa, hätääntyy, stressaantuu ja pelkää, minulle on todella tärkeää saada hypätä omaan maailmaani tunnustelemaan hätä pois. Sitten taas tiedän ja jaksan.

Tämmöisiä ajatuksia...

Meidän piti tavata tänään. Ehkä siksi uneksin yöllä sinusta.. Aamuyöstä näen usein hyvin todentuntuisia unia lähitapahtumista tai alitajunnassa olevista ajankohtaisista asioista. Unessa tulit minua autolla hakemaan kotoa, minulla oli talo täynnä kavereita ja yritin saada heitä lähtemään. Kesti ja kesti, ja lopulta sain talon tyhjäksi ja pystyin kutsumaan sinut sisään. Halusit minut luoksesi yöksi. Hädissäni pakkasin tavaroita kun olin jo myöhässä. Mainitsit asiasta muttet ollut vihainen.

Menimme jostain syystä taksilla asunnollesi. Istuimme molemmat takapenkillä, tulit ihan viereen ja minua jännitti. Tiedättekö kun unessa ei tarvitse paljoakaan tapahtua, mutta se virittyneisyys ja kiima ja halu jo itsessään on unissa todella voimakas... Sellainen oloni oli siinä takapenkillä. Siirsit kättäsi olkapäilleni ja sivelit sormella kaula-aukkoani ja hymyilit. Et välittänyt siitä että taksikuski vilkuili taustapeilistä. Minusta tuntui että tunsit hänet, ja hän sinut. Oli sellainen tunne että hän tiesi hyvin mitä haluat, sellainen olo etten ollut ensimmäinen joka siinä vierelläsi takapenkillä oli hämillään sydän hakaten istunut. Muistan myös että levitit haarojani hitaast ja varovaisesti mutta varmasti, ja jokin pakotti avaamaan jalkojani erilleen, en vaan pystynyt estämään vaikka tiesin että kuski näkee. Minulla oli hame, oli myös alushousut alla. Ja veit kätesi alushousujeni päälle ja muutamalla sormella vain hiljaa painelit ja sivelit hymyillen, koko ajan katsoen minuun. Minä en uskaltanut katsoa.. Kuski katsoi taustapeilistä sinua ja totesi huvittuneena että olet kyllä aika uskomaton.. Siitä varmistuin että hän oli nähnyt ennenkin kun teet tuollaista.

Saavuimme asunnollesi, se oli kaunis ja avara ja aivan keskustassa, siinä oli suuri terassi, joka oli aivan kaupungin yllä. Katselin kadun vilinää, alakerrassa oli jokin suosittu ravintola jonne mm. Remu Aaltonen käveli parvekkeesi alta :) Asuit yhdessä naisen kanssa. En kysynyt hänestä mitään. En tiennyt oliko se kämppis, ystävä, kumppani.. Asunto oli kuitenkin niin tilava ettei se pelottanut että siellä oli joku toinenkin. Jotenkin luotin siihen, että jos hänen ei sopisi olla siellä, hän ei olisi ollut. Antauduin sille että tiedät kyllä mitä teet.

Pyysit sängylle vierellesi minut. Olin hermostunut, en ollut muka yövalmis, piti sitä ja tätä ja tuota, kävin monta kertaa peseytymässä, oli koko ajan pissahätä, vääränlainen yömekko, koko ajan jotain.. Mutta halusin vain rauhoittua ja tulla sängylle, katsoa mitä sitten tapahtuu. Siihen saakka uni ei koskaan yltänyt, nousin aamuyöstä ja huomasin olevani melko kipeä. Siksi en lopulta sitten tänään päässytkään tapaamaan.

Unesta johdettu pika-analyysi: Halusin, luotin, antauduin, hermostuin, jännitin, mikään ei meinannut onnistua ja kaikki tuntui siltä että haluan jänistää. Niin en tehnyt.  Kun tulin aamuyöllä takaisin sängylleni, halusin aika paljon. En nukkunut enää, mutta olin vaipunut muutamaksi tunniksi mietteisiin ja fantasioihin unen rajamaille ja oli pakko kiemurrella patjaa vasten.. En koskenut. Tiedän etten saa.


-M

Alistunut robotti vai uskollinen lemmikki?

Olen pahalla päällä. Monestakin syystä. Kai suurimmalta osin siitä syystä että olen yksin ikävissäni ja huomion kaipuussa. En koe olevani tärkeä minnekään suuntaan taas, vaikka tietäisinkin olevani. Mutta kun yksin on, siitä tarvitsee välillä todisteita kun pelkkä tietoisuus ei anna aina hyvää oloa. Edelleen kovin väsynyt, sillä eilen oli huono huono ilta, olo oli kiukkuinen, yksinäinen, tarpeeton, stressi ja huoli ja ahdistus elämästä, rahasta, itsestä, kaikesta. Tiedättekö niitä iltoja, kun haluaa vaan sukeltaa peiton alle ja nukkua päivän pois, kun mikään ei enää auta. Ilmoittauduin kuitenkin illalla, kerroin haluavani vaan nukkua. Itketti.

Ensimmäisen kerran tänä aikana tein eilen jotain jota en halunnut tehdä. Oli niin paha mieli, että väkisin riisuin yöpaitani kun hän toistamiseen niin käski tehdä. Kaipasin vaan peiton alle lämpimään, unohtaa kaiken ja tuudittautua siihen että olen merkityksellinen, jollekin tärkeä ja tuon jonkun elämään jotain siksi, että olen minä, sillä että olen minä. Halusin lämpöä. En pornoa. En odottanut empatiaa häneltä, vaan halusin käpertyä ja olla, tietäen etten todella pystyisi tai haluaisi mitään seksuaalista. Vaikka niin surullisena, itku silmässä ja ahdistuneen väsyneenä en todella ollut halukas tai kiihottunut yhtään mistään, laitoin käskystä pyykkipojat molempiin nänneihini nipistämään, ja yhden klitorikseen. Se oli alistumista. Se ei enää ollut kiimaa. Tietysti vartalo reagoi ärsykkeisiin, tahtomattaankin. Annoin niiden nipistää ja painaa, huomaamattani pikkuhiljaa kiihotuin hieman. Tunsin kuitenkin oloni niin epäonnistuneeksi, surulliseksi ja kurjaksi että vaikka en ollut lähes viikkoon lauennut, edes (viiden minuutin lupaa eräänä päivänä lukuunottamatta) masturboinut, halusin silti vaan pois ja nukkumaan. Häntä ei minun haluni kiinnostanut, minun oloni ei liikuttanut. Ei auttanut, pyykkipoikia tuli pitää sängyllä, laskea 250:een ja sitten saisin ne ottaa pois. Näin sitten jostain syystä tein. Aika tuntui ihan hurjan pitkältä. Kun vihdoin pääsin loppuun, inahdin ääneen kun irroitin pyykkipojat paikoiltaan, se irroittaminen aina sattuu. Sen jälkeen tuntuu hyvältä. Nukahdin kyynelten kastelemaa tyynyä vasten.

Ehkä oma haluni ei välttämättä olekaan pelkästään se alistuminen, pakottein, nöyryytyksen alemmuuden tunteen kokeminen, vaan se jota saan sillä aikaan toisessa. Tai niitä molempia. Haluan olla hyödyksi, haluan kokea ja tuntea olevani johonkin suuntaan merkityksellinen. Haluan miellyttää, mutten tiedä teenkö niin ja jos teen, mitkä asiat sen tekevät että miellytän. Koiran voi alistaa pakottein, jolloin se tottelee pelosta. Koiraa voi hallita myös niin, että mikään muu ei ole mielekkäämpää kuin totella omistajaansa ja huomata tyytyväisyys hänessä. Tähän pohdintaani olen saanut vastauksen: Riittää että teet kuten käsken, niin molemmat ovat tyytyväisiä. Se taas tekee minusta sätkivän robotin, joka toimii mekaanisesti nappia painamalla. En tiedä kumpaa halua hän edustaa, mitä hän haluaa. Hän haluaa että tottelen, enkä kysele. Ja kysyäkin saan, mutta usein vastaus on vastakysymys minulle, lyhyt kuittaus tai ilmoitus että saan kyllä tietää jos hän tarpeelliseksi katsoo. Huomio jälleen minussa, minä epätietoisuudessa.

Yritän taiteilla siinä rajoilla, haluamatta tunkea tai udella liian henkilökohtaista ja tarpeetonta, mutta tutustua ajattelijaan, luonteeseen, persoonaan. Sitä en onnistu tekemään, ja se tekee minusta osin robotin. Pohdin ilmoitukseeni vastanneita sitkeitä vaimoasa panemaan kyllästyneitä miehiä, jotka peräänkuuluttivat casual fun - ja salarakas-touhua. Siinä tulee juuri vastaan se henkilökohtaisuuden kanssa tarkkana oleminen. Mutta tämä on eri asia. Jotenkin..

Casual fun on taitolaji. Todella, todella harvat naiset pystyvät vilpittömästi ilman sitoumuksia, mustasukkaisuuden tunteita ja tunteita yleensä, siihen. Olen kokenut sen, ja se loppui aika rumasti kun mies meni ja rakastui, jätti muijansa ja alkoi ahdistamaan jolloin ero tuli minullakin. Toki niitäkin on joilta se onnistuu. Naisen seksuaalisuus on aivoissa, siksi siihen kuuluu pääkoppa mukaan väistämättä aina. Osa naisista pelaa peliä päättäväisesti tiedostaen että sitä ylimääräistä tunnepaskaa joka aina kaikki nämä sotkee, tulee väistämättä mukaan jollain tasolla, mutta se pitää vaan niellä ja kestää ja olla cool. Useimmat eivät ja sitten niistä tulee roikkujia, ne menee ja rakastuu tai tekee jotain muuta tyhmää. Tämä yleistys siis naisista siksi, että naiset kiihottuu aivoissa ja ajatuksissa, tunteissa pääosin, kun taas mies visuaalisesti naista paljon enemmän. Näkemiseen ja panemiseen ei tarvita aivoja. Siksi casual fun onnistuu miehiltä yleisesti ottaen helpommin kuin naisilta. Itse uskon että olisin tuossa syrjähypyssäni onnistunut sen kylmänä pitämään, niinkuin alussa sovittiinkin, ja tiukkaan siitä pidin huolen, mutta tässä tapauksessa mies oli heikko ja repsahti, pilasi homman.

Tämä pieni matkani on eri asia. Tämä ei ole mekaanista täytettä seksielämään, vaan tämä on tunnustelua siihen mistä olen utelias ja mitä hän voisi minulle näyttää. Entä silloin, kun haluaa palvella toista? Kuinka voi haluta jotain, jos ei siihen ota ajatusta mukaan. Ja vaikka itse ajattelen, paljonkin, se ei vielä riitä. Sitä saan tehdä omissa oloissanikin. Syy, miksi olen hakeutunut tunnustelemaan tätä konkreettisesti, toisen kanssa ja toisen johdolla ja opastuksella, on se että kaipaan myös vasta-ajatuksia omilleni, palautetta, kosketusta siihen minne mietteitäni jaan ja mitä ne herättävät. Eli jos ajautuu liian lähelle, saa syvemmin ja enemmän irti koko asetelmasta ja tuntee olevansa miellyttävä lemmikki, jota toki pitää myös korjata joskus, mutta se saa aikaan halun palvella toista, kun sillä halulla on olemassa oleva kohde jota voi kunnioittaa, jostain syystä. Arvostaa, ihailla. Silloin kuitenkin vaarana on tuo psyykkeen ja keskittymiskyvyn kanssa taiteilu, jos aikeena ei ole hakea tai vaihtaa elämänkumppania. Jos taas pysyttelee liian kaukana, on robotti joka piippaa käskystä, muttei tiedä minne ääni menee koska mitään ei tule takaisin.

Kuuluuko asetelma olla jompi kumpi, vai vähän molempia? Kuuluuko aivot pitää irrallaan, vai mukana? Missä näitä rajoja menee ja kuinka ne löytyvät...?

Ärr ja murr tänään! Ehkä mieli päivän myötä vielä nousee..

-M

Olen koira..

Koira kunnioittaa, alistuu, palvelee, nauttii kun tietää työtehtävänsä miellyttävän omistajaansa ja saa siitä kiitoksen.. Sellaista olen tänään miettinyt. Olen kiinalaiselta horoskoopiltani koira. Tästä keskustelimme eilen.

Koira on uskollinen, rehellinen ja epäitsekäs kumppani. Hän haluaa toisille aina vain hyvää ja on oikeuden ja totuuden etsijä ja puolustaja. Hänen itsetuntonsa ei ole paras mahdollinen ja hän on vähättelyn mestari. Mutta jos hän havaitsee jonkin epäkohdan, hän nousee ylös murheesta taistelemaan. Koiraa ei saa kohdella huonosti, hän ei koskaan unohda.  Työelämässä hän on touhukas, riippumaton ja velvollisuudentuntoinen. Raha ei ole koiralle tärkeä, mutta sitä näyttää hänelle kertyvän. Koira rakastaa koko sukuaan.

Tänään on ollut ennen kaikkea ristiriitaisesti kiihottuneet mutta pelokkaat ajatukset siitä, olenko oikeasti niin valmis tiedottomuuteen? Annan itsestäni paljon. Kaiken.. Henkilötiedot työpaikasta lähtien, syvimmät ajatukseni omista heikkouksistani, vallan pitää epätietoisuudessa todella suuristakin asioista ja mielen oikuista. Olenko tyhmä kun niin teen, tietäen että riski on suuri, ja tietäen että hän ei anna välttämättä mitään. Minun ei kuulu tietää, ellei hän sitten tarpeelliseksi tai haluamakseen niin katso. Samaisesta aiheesta kerran keskustellessamme, epäröin, mikä hänessä voi olla se, joka sen pienen luottamuksen herättää? Joka saa minut aina ottamaan huomaamattani sen yhden antautumisen askeleen eteenpäin? - Se on kiimaa. Niin hän sanoi.

Se on ehkä uteliaisuuttakin. Olkoon se mitä tahansa, niin laiva on nyt lähtenyt. En aina tiedä sitäkään, onko epävarmuus ja epäröinti sitä että pelkään mihin sitoudun, sitä etten vaan tiedä tulevasta eikä minun kuulukaan ja se on outoa, vai olenko punnitsemassa mitä haluan.. Ehkä kaikkea tuota.

Olen siis koira. Haluaisin tietää, millaista naista palvelen ja miksi. Nyt en tiedä sitä. Tai ehkä olen niin koira, että tapitan odottaen palkintoa.. Ehkä se onkin valttisi pitää minut hallintasi alla.. Katsella kun odotan saavani kannustuksen, kehuja. Jotain jonka vuoksi omistautua ja palvella. Että olen hyödyksi, niinkuin toivot. Että tiedän miksi haluan Sinua palvella. Haluan olla lemmikki.

Vai oletko niin korkealla, että palkintoni on se että saan palvella Sinua? Onko se mieltyneisyytesi osoitus että pidät yhteyttä? En osaa näitä, en tiedä.. Vai olenko tyhmä ja ajattelematon kun antaudun liikaa? Vai onko se ehkä tämän kaiken suola? Se epätietoisuus..

Satuin tänään kuulemaan radiosta lyriikan, joka toi sinut mieleeni..

"Kaduilla taistellaan
kuollaan rakastellaan
Sä nouset sinne mistä ainoastaan katsellaan"

Vai onko tämä kaikki vaan kiimaa? Sitä että pää sekoaa halusta, koskemattomuudesta, epätietoisuudesta ja malttamattomuudesta.. Nimim. Viisi päivää täynnä odottaen lupaasi...

(Joo tiedän, sinä- ja hän-muotoja ja epäloogisuuksia sekaisin, mutta se on suoraa ajatuksen virtaa niin antaa tekstin tulla niinkuin silloin tulee...)

-M

Odotus..

Monet meistä välillä pidättäytyvät orgasmista. Usein nautinto on sitä parempaa, mitä pidempään sitä joutuu odottamaan: Kiihotustila kasvaa ja mitä kiimaisempi on, sitä uskomattomammalta kosketus sitten vihdoin tuntuu. Tiesin jo nyt, että asemaani kuuluu koskea vain hänen luvallaan. Lupaa en ole vielä saanut..

Sopimuksesta olen pitänyt työpäivän aikana aina kun mahdollista, messengeriä auki. Niin tein perjantainakin, ja jo aamulla sain viestin "huomenta pikkuinen". Jo se sai väreet virtaamaan läpi vartalon. Keskustelimme kevyesti aina välillä töiden lomassa, välillä säästä, töistä, välillä keskustelua johdatettiin siihen, mikä kiihottaa, miksi, mitä ajattelen tai tunnen ja kuinka kiihottunut keskusteluista olen. Vastasin hänen kysymyksiinsä. Eräs kysymyksistä oli, onko minulla täällä liimapuikkoa?

Mitä ihmettä sillä oikein tekisin.. Tai tiedän mihin sitä käytetään, mutta mitä hän halusi että sillä tekisin? Lupasin kuitenkin etsiä, mutten löytänyt. Kerroin löytäneeni saman muotoisen esineen, kun epävarmana tarkistin tarvitsenko oikeasti liimaa, vai sen muotoista esinettä. No sellaisen löysin. Hieman jännittyneenä ilmoitin hänelle, millaisen putkilon olin löytänyt, kuinka pitkä ja kuinka paksu se oli. Sain käskyn mennä vessaan, laittaa esineen häpyhuulieni väliin, niin että se painaa klitorista ja sitten housut takaisin jalkaani. Niin minä tein.. Kun kiskoin farkkuja ylös, tunsin kuinka paksu kangas painoi sitä yhä enemmän minua vasten.. Kastuin heti, halusin vain kiemurrella sitä vasten, puristaa reisiä yhteen ja saada enemmän sitä kihelmöintiä jonka se aiheutti.. Tulin takaisin työhuoneeseeni ja kerroin että olen sen laittanut paikoilleen, ja kuinka järjettömästi se kiihottaa. "Narttu mikä narttu.." Hän ilmoitti, että minun tulee laueta työpäiväni aikana vähintään neljä kertaa, ja alkaa nyt keskittyä töihini. Käsin en saa koskea ja pois sen voisin ottaa vasta kun lähden töistä.

Koitin todella pitää ajatuksia kasassa, mutta jokainen liike ja jopa liikkumatta oleminen kihelmöi, kuumotti ja tunsin vain sykkiväni sitä vasten. Halusin keinutella itseäni sitä vasten, saada sitä kihelmöintiä vielä vähän lisää, kosketusta vielä vähän enemmän.. Tietenkään en voinut koko päivää tuolilla sydän hakaten istua ja venkoilla, oli myös käveltävä. Joka kerta kun nousin, esineen painopiste hieman muuttui, inisin huomaamattani ääneen hiljaa kun koitin pitää itseäni kasassa kulkiessani käytävillä. Välillä rauhotuin ja sain hetken tehtyä jotain tuloksellistakin, välillä taas pelotti niin kovin että joku näkee kuinka posket punottaa, silmät kiiluu kiimasta ja ajatus täysin sekavaa. Kun sitten nousin rappusia yläkertaan työhuoneeseeni, en voinut mitään kun tunsin kuinka veri kasaantui haaroissa, kylmät ja kuumat väreet lähestyivät ja pääsin huoneeseeni, iskin oven kiinni ja nojauduin selkä seinää vasten kun jännitys laukesi, orgasmi sykki läpi vartaloni ja jäin hengittelemään ja rauhottumaan siihen..

En ottanut esinettä pois ennenkuin vasta kun lähdin töistä. Pystyin kuitenkin loppupäivän toimimaan hieman selkeämmin, vaikkakin herkkä lauennut pilluni muistutti koko ajan olemassaolostaan pienenkin liikkeen tehtyäni. Koko työpäivää muistellessani halu kerääntyi kerääntymistään illalla, kiihottuneena kävin päivääni läpi ja halusin uuden orgasmin, halusin ihan hirveästi. Mutta käsin ei ollut lupaa koskea, olin illan epätietoisuudessa, kiimassa, ystäväni luonani kylässä enkä pystynyt keskittymään mihinkään mitä hän höpötti. Ajattelin vain, milloin himoni hellittäisi..

Hän kysyi viikonloppuna montako sain. Tiesin että hän odotti useampaa, vaikken lauennut kuin sen yhden kerran. Tiesin ettei hän olisi ihan tyytyväinen. Kerroin kuitenkin halustani ja himostani koskea. Lupaa en saanut. Jopa se kiihotti entuudestaan.. Rakastan venkoilla ylikiihottuneena ja epätietoisuudessa!
"Avaat tänään blogin ja kun olen lukenut kuvauksesi tapaamisestamme ja eilisestä työpäivästä, ehkä sitten saat luvan."

En siis odottanutkaan saavani nauttia, kuten aina sunnuntaisin olen tottunut tekemään. Rakastan sunnuntaita, en sovi mitään menoja, tapaamisia tai ohjelmaa. En välttämättä edes vastaa puhelimeen, sunnuntait ovat minun omia päiviä ja haluan vaan nauttia, lekotella, mietiskellä, tehdä omia juttujani. Usein vietän tuntikausia pitkitellen ja hyväillen itseäni, vaivun ihan omaan maailmaan ihan omassa rauhassani. Viime sunnuntaina tiesin että niin en voinut tehdä. Avasin blogini sunnuntai-iltana, mutta tiesin että siitä puuttui vielä tuo kuvaus työpäivästä. Tänään olen sen nyt sitten kirjoittanut, ja odotan...

-M