Anteeksi kun äksyilin. Olen stressaantunut, väsynyt ja hermoilen tätä asiaa koska on niin ristiriitaista se että mielenkiinto sanoo jatkamaan, halu sanoo jatkamaan mutta omatunto, järki ja jaksaminen, keskittyminen ja tasapainon tavoittelu sanoo ettei minun pitäisi. Sitten kun kirjoituksen lukee - niinkuin olet sanonut - ilman muita aisteja, on vain mustavalkoinen teksti, niin yksinkertaistettu lause tai toteamus kuulostaa kärkkäältä ja vastaan siihen tässä mielentilassa takaisin vähintään yhtä kärkkäästi.
En halua pelastajaa, en tarvitse terveysvinkkejä, elämänohjeita, omien suoriutumismetodieni kyseenalaistamista tai muuta vastaavaa jonka varmasti teet hyvällä tahdolla. Näen sen että haluat hyvää ja varmasti sen pystyisit tehdäkin, luotan sinuun. Sen kaiken tällä hetkellä koen vain niin raskaaksi, koska tiedän mihin minusta on ollut, mihin minusta on nyt ja mihin minusta tulee vielä olemaan. Tilanne on vain niin mahdoton ja muuttumaton, ettei se muutu ennenkuin se sitten muuttuu. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta en jaksa puolustella tai perustella, enkä sen enempää esittääkään muuta kuin mitä olen. Olet erittäin mielenkiintoinen, kaunis, viisas ja varmasti ilmoituksessani etsimääni parhaiten vastaava ihminen, hetkeäkään en sitä epäile ja mitään vaihtoehtoja en todellakaan halua. Nyt tuli vain sellainen ahdistavan stressaantunut olo, olenkohan ottanut taas liikaa virityksiä itselleni kun kuitenkin kaikin voimin taistelen että säilytän sen mitä minulla nyt on ja missä sydämeni nyt on. Kaikki tämä uusi sekoittaa sitä ja se vie vähiä voimia entuudestaan. Siksi sanoin tarvitsevani happea.
Mietin, olenkohan ajautunut kokeilemaan jotain jota olen aina halunnut mutta johon minusta ei tällä hetkellä vain ole. Yksinäisyys ja huomionkaipuu lienee vaikuttaneen myös. Silti se huomio jota arvostan, tulee sen kautta mitä saan sillä mitä oikeasti olen. En sillä mitä minun pitäisi yrittää olla, tsempata, säännöstellä, muuttaa jonkun vuoksi jotain.. On harvinaista että ihminen on rakastettu ja haluttu kaikkine heikkouksineen aidosti, koko persoonanaan sellaisenaan. Sellaista minulla oikeasti nyt on. En tiedä olenko valmis sitä arvostusta laittamaan vaakakupille.
Potkin ja pärjäilen ihan mukavasti, mutta kun tulee olo että ahdistaa, hätääntyy, stressaantuu ja pelkää, minulle on todella tärkeää saada hypätä omaan maailmaani tunnustelemaan hätä pois. Sitten taas tiedän ja jaksan.
Tämmöisiä ajatuksia...
En halua pelastajaa, en tarvitse terveysvinkkejä, elämänohjeita, omien suoriutumismetodieni kyseenalaistamista tai muuta vastaavaa jonka varmasti teet hyvällä tahdolla. Näen sen että haluat hyvää ja varmasti sen pystyisit tehdäkin, luotan sinuun. Sen kaiken tällä hetkellä koen vain niin raskaaksi, koska tiedän mihin minusta on ollut, mihin minusta on nyt ja mihin minusta tulee vielä olemaan. Tilanne on vain niin mahdoton ja muuttumaton, ettei se muutu ennenkuin se sitten muuttuu. En tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan, mutta en jaksa puolustella tai perustella, enkä sen enempää esittääkään muuta kuin mitä olen. Olet erittäin mielenkiintoinen, kaunis, viisas ja varmasti ilmoituksessani etsimääni parhaiten vastaava ihminen, hetkeäkään en sitä epäile ja mitään vaihtoehtoja en todellakaan halua. Nyt tuli vain sellainen ahdistavan stressaantunut olo, olenkohan ottanut taas liikaa virityksiä itselleni kun kuitenkin kaikin voimin taistelen että säilytän sen mitä minulla nyt on ja missä sydämeni nyt on. Kaikki tämä uusi sekoittaa sitä ja se vie vähiä voimia entuudestaan. Siksi sanoin tarvitsevani happea.
Mietin, olenkohan ajautunut kokeilemaan jotain jota olen aina halunnut mutta johon minusta ei tällä hetkellä vain ole. Yksinäisyys ja huomionkaipuu lienee vaikuttaneen myös. Silti se huomio jota arvostan, tulee sen kautta mitä saan sillä mitä oikeasti olen. En sillä mitä minun pitäisi yrittää olla, tsempata, säännöstellä, muuttaa jonkun vuoksi jotain.. On harvinaista että ihminen on rakastettu ja haluttu kaikkine heikkouksineen aidosti, koko persoonanaan sellaisenaan. Sellaista minulla oikeasti nyt on. En tiedä olenko valmis sitä arvostusta laittamaan vaakakupille.
Potkin ja pärjäilen ihan mukavasti, mutta kun tulee olo että ahdistaa, hätääntyy, stressaantuu ja pelkää, minulle on todella tärkeää saada hypätä omaan maailmaani tunnustelemaan hätä pois. Sitten taas tiedän ja jaksan.
Tämmöisiä ajatuksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti