Alistunut robotti vai uskollinen lemmikki?

Olen pahalla päällä. Monestakin syystä. Kai suurimmalta osin siitä syystä että olen yksin ikävissäni ja huomion kaipuussa. En koe olevani tärkeä minnekään suuntaan taas, vaikka tietäisinkin olevani. Mutta kun yksin on, siitä tarvitsee välillä todisteita kun pelkkä tietoisuus ei anna aina hyvää oloa. Edelleen kovin väsynyt, sillä eilen oli huono huono ilta, olo oli kiukkuinen, yksinäinen, tarpeeton, stressi ja huoli ja ahdistus elämästä, rahasta, itsestä, kaikesta. Tiedättekö niitä iltoja, kun haluaa vaan sukeltaa peiton alle ja nukkua päivän pois, kun mikään ei enää auta. Ilmoittauduin kuitenkin illalla, kerroin haluavani vaan nukkua. Itketti.

Ensimmäisen kerran tänä aikana tein eilen jotain jota en halunnut tehdä. Oli niin paha mieli, että väkisin riisuin yöpaitani kun hän toistamiseen niin käski tehdä. Kaipasin vaan peiton alle lämpimään, unohtaa kaiken ja tuudittautua siihen että olen merkityksellinen, jollekin tärkeä ja tuon jonkun elämään jotain siksi, että olen minä, sillä että olen minä. Halusin lämpöä. En pornoa. En odottanut empatiaa häneltä, vaan halusin käpertyä ja olla, tietäen etten todella pystyisi tai haluaisi mitään seksuaalista. Vaikka niin surullisena, itku silmässä ja ahdistuneen väsyneenä en todella ollut halukas tai kiihottunut yhtään mistään, laitoin käskystä pyykkipojat molempiin nänneihini nipistämään, ja yhden klitorikseen. Se oli alistumista. Se ei enää ollut kiimaa. Tietysti vartalo reagoi ärsykkeisiin, tahtomattaankin. Annoin niiden nipistää ja painaa, huomaamattani pikkuhiljaa kiihotuin hieman. Tunsin kuitenkin oloni niin epäonnistuneeksi, surulliseksi ja kurjaksi että vaikka en ollut lähes viikkoon lauennut, edes (viiden minuutin lupaa eräänä päivänä lukuunottamatta) masturboinut, halusin silti vaan pois ja nukkumaan. Häntä ei minun haluni kiinnostanut, minun oloni ei liikuttanut. Ei auttanut, pyykkipoikia tuli pitää sängyllä, laskea 250:een ja sitten saisin ne ottaa pois. Näin sitten jostain syystä tein. Aika tuntui ihan hurjan pitkältä. Kun vihdoin pääsin loppuun, inahdin ääneen kun irroitin pyykkipojat paikoiltaan, se irroittaminen aina sattuu. Sen jälkeen tuntuu hyvältä. Nukahdin kyynelten kastelemaa tyynyä vasten.

Ehkä oma haluni ei välttämättä olekaan pelkästään se alistuminen, pakottein, nöyryytyksen alemmuuden tunteen kokeminen, vaan se jota saan sillä aikaan toisessa. Tai niitä molempia. Haluan olla hyödyksi, haluan kokea ja tuntea olevani johonkin suuntaan merkityksellinen. Haluan miellyttää, mutten tiedä teenkö niin ja jos teen, mitkä asiat sen tekevät että miellytän. Koiran voi alistaa pakottein, jolloin se tottelee pelosta. Koiraa voi hallita myös niin, että mikään muu ei ole mielekkäämpää kuin totella omistajaansa ja huomata tyytyväisyys hänessä. Tähän pohdintaani olen saanut vastauksen: Riittää että teet kuten käsken, niin molemmat ovat tyytyväisiä. Se taas tekee minusta sätkivän robotin, joka toimii mekaanisesti nappia painamalla. En tiedä kumpaa halua hän edustaa, mitä hän haluaa. Hän haluaa että tottelen, enkä kysele. Ja kysyäkin saan, mutta usein vastaus on vastakysymys minulle, lyhyt kuittaus tai ilmoitus että saan kyllä tietää jos hän tarpeelliseksi katsoo. Huomio jälleen minussa, minä epätietoisuudessa.

Yritän taiteilla siinä rajoilla, haluamatta tunkea tai udella liian henkilökohtaista ja tarpeetonta, mutta tutustua ajattelijaan, luonteeseen, persoonaan. Sitä en onnistu tekemään, ja se tekee minusta osin robotin. Pohdin ilmoitukseeni vastanneita sitkeitä vaimoasa panemaan kyllästyneitä miehiä, jotka peräänkuuluttivat casual fun - ja salarakas-touhua. Siinä tulee juuri vastaan se henkilökohtaisuuden kanssa tarkkana oleminen. Mutta tämä on eri asia. Jotenkin..

Casual fun on taitolaji. Todella, todella harvat naiset pystyvät vilpittömästi ilman sitoumuksia, mustasukkaisuuden tunteita ja tunteita yleensä, siihen. Olen kokenut sen, ja se loppui aika rumasti kun mies meni ja rakastui, jätti muijansa ja alkoi ahdistamaan jolloin ero tuli minullakin. Toki niitäkin on joilta se onnistuu. Naisen seksuaalisuus on aivoissa, siksi siihen kuuluu pääkoppa mukaan väistämättä aina. Osa naisista pelaa peliä päättäväisesti tiedostaen että sitä ylimääräistä tunnepaskaa joka aina kaikki nämä sotkee, tulee väistämättä mukaan jollain tasolla, mutta se pitää vaan niellä ja kestää ja olla cool. Useimmat eivät ja sitten niistä tulee roikkujia, ne menee ja rakastuu tai tekee jotain muuta tyhmää. Tämä yleistys siis naisista siksi, että naiset kiihottuu aivoissa ja ajatuksissa, tunteissa pääosin, kun taas mies visuaalisesti naista paljon enemmän. Näkemiseen ja panemiseen ei tarvita aivoja. Siksi casual fun onnistuu miehiltä yleisesti ottaen helpommin kuin naisilta. Itse uskon että olisin tuossa syrjähypyssäni onnistunut sen kylmänä pitämään, niinkuin alussa sovittiinkin, ja tiukkaan siitä pidin huolen, mutta tässä tapauksessa mies oli heikko ja repsahti, pilasi homman.

Tämä pieni matkani on eri asia. Tämä ei ole mekaanista täytettä seksielämään, vaan tämä on tunnustelua siihen mistä olen utelias ja mitä hän voisi minulle näyttää. Entä silloin, kun haluaa palvella toista? Kuinka voi haluta jotain, jos ei siihen ota ajatusta mukaan. Ja vaikka itse ajattelen, paljonkin, se ei vielä riitä. Sitä saan tehdä omissa oloissanikin. Syy, miksi olen hakeutunut tunnustelemaan tätä konkreettisesti, toisen kanssa ja toisen johdolla ja opastuksella, on se että kaipaan myös vasta-ajatuksia omilleni, palautetta, kosketusta siihen minne mietteitäni jaan ja mitä ne herättävät. Eli jos ajautuu liian lähelle, saa syvemmin ja enemmän irti koko asetelmasta ja tuntee olevansa miellyttävä lemmikki, jota toki pitää myös korjata joskus, mutta se saa aikaan halun palvella toista, kun sillä halulla on olemassa oleva kohde jota voi kunnioittaa, jostain syystä. Arvostaa, ihailla. Silloin kuitenkin vaarana on tuo psyykkeen ja keskittymiskyvyn kanssa taiteilu, jos aikeena ei ole hakea tai vaihtaa elämänkumppania. Jos taas pysyttelee liian kaukana, on robotti joka piippaa käskystä, muttei tiedä minne ääni menee koska mitään ei tule takaisin.

Kuuluuko asetelma olla jompi kumpi, vai vähän molempia? Kuuluuko aivot pitää irrallaan, vai mukana? Missä näitä rajoja menee ja kuinka ne löytyvät...?

Ärr ja murr tänään! Ehkä mieli päivän myötä vielä nousee..

-M