Isännän ja koiran käytöskoulu

Ensin ajattelin että se tulee vaan ihan luonnostaan, ja sitä vaan joko on tai ei ole jompaakumpaa tai kumpaakin. Sitten mietin että kyllä, sitä voi opetella. Sekä dominointi- että alistumistaitoa. Lueskelin muutamia tekstejä, jotka kuvaavat ajatuksia alistuessa sekä dominoidessa. Pystyn samaistumaan molempiin hahmoihin. Eräässä omassakin tekstissäni kerran pohdin, onko minussa sitä toistakin puolta, dominoivaa ja johtavaa..

Tietty dominointihalu varmasti itseltäkin löytyy jostain. Tuota tekstiäni mietin jälleen, taannoin kun olin tehnyt miehelle uudelleen juttuja.. Näimme jälleen pitkästä aikaa, ohjelmassa oli seksiä ja paljon. Makoilimme, katselimme pornoa dvd:ltä ja otin hieman varovaista kontaktia kielellä. Hän oli edellisenä iltana nähnyt köyttä laukussani, ja ei nyt päässyt ajatuksesta irti että se on siellä. Emme varsinaisesti suudelleet, vaan koskettelin huulilla ja kielellä varovasti huuliaan hänen vastatessa, hengityksestä kuulin että alkaa olla pakottava tarve tehdä jokin siirto. Itseänikin pakotti.

Käskin hänen nousta sängyltä ylös seisomaan, ja kääntyä ympäri. Selin minuun. Laitoin huivin hänen silmillensä, oikein tiukalle. Sellainen pitkä naisten kangashuivi joka ei ole liukas, sen sai kaksin kerroin pään ympäri ja kitka piti solmun tiukalla koko ajan. Sitten hain sen köyden, pyöritin sitä kyynärtaipeista käsivarsiin edeten selän taakse yhteen, ja ranteiden ympärille. Hän sanoi, että nyt tiedätkö tämmöinen vaatii jo aika paljon luottamusta toiseen.. Painoin suudelman niskaan ja kuiskasin korvaan, että kerran kysyin luotatko minuun. Kysyin kerran sitä siksi, että halusin tiedustella, kuinka rohkeasti hän lähtisi seikkailuun minun mukanani, tiedottomana tulevasta ja luottaen minuun. Esimerkiksi käskisin suihkuun, pukeutumaan ja lähdemme hotelliin tms. Luottaisiko hän? Hän epäröi, haluaa olla kunnossa, puhdas, tuntea olonsa hyväksi jne. Eli ei luottanut siihen että huolehtisin noista kaikesta, mutta kiihottui ja varmasti tulisi varovasti mukaani. 

Ohjasin hänet sängylle makaamaan, asettelin selän alle peitot ja tyynyt jotta saisi olla puoli-istuvassa asennossa. Laitoin vielä jalat remmeillä kiinni sängyntolppiin, olin ne aiemmin salaa virittänyt lähettyville. Juttelin, kuiskailin, hyväilin, nuolin, leikin, annoin odottaa.. ja jälleen jatkoin. Kiipesin hänen kasvojen ylle. Itse en siitä asennosta saa välttämättä niin paljoa kun monesta muusta suuseksiasetelmasta, mutta tiedän hänen kiihottuvan ja rakastavan kun laukean hänen suuhun. Sidottuna, liikkumattomana, kiimassa.. pillun kosteus huulien päällä, hän nuoli kuin koiranpentu. Annoin orgasmin vyöryä, hänen maistaa sen ja kun olin rauhottanut itseni siitä, siirryin ratsastamaan räjähtämispisteessä olevan kyrvän päälle. Hetken päästä nousin jälleen pois, imin, leikin.. Sitten huomasin että solmut taisi oikeasti sattua. En kysynyt mitään vaan autoin nouseman istumaan ja irroitin kädet vapaaksi.. 

Irroitin myös jalat vapaaksi, käskin pitää liinan silmillä ja näyttää miten mun kulta osaa nussia. Ohjasin hänet päälleni, hän sai tyydyttää halunsa minuun, omaan tahtiin, silmät sidottuna, kuulostellen vain sitä järjetöntä kiimaa joka huutaa saada purkautua. Kehuin, kerroin että just noin, hyvä, nai sillä, se on sitä varten.. Sä oot sitä varten. Hän rakasti olla häkeltynyt, epävarma ja odottaa. Sitä olin siinä itsekin, epävarma. En ihan tiennyt aina mitä olisin tehnyt, en ollut varmaotteinen, vaikka esitin. Sitten jossain vaiheessa lopetin miettimisen ja nautin vaan siitä toisesta ja kuvittelin fiiliksiä joita se saa kosketuksista ja sanoista ja siitä tilanteesta jossa oli, jollaisessa voisin itse olla. Kiihotuin reaktioista, mietin jos kokisin noita tunteita itse.. Kiihotuin lisää. Hän purkautui voimakkaasti sisääni ja lysähti päälleni huohottamaan.

Lopulta olin tyytyväinen aikaansaamaani tunnetliaan hänessä. Kiihotuin siitä, itseni kautta? Ajattelin ensin että kiihotun siitä syystä, että kuvittelen ne tunteet itsessäni joita hän koki. En osannut kiihottua vallasta, koska en kokenut omaavani sitä epävarmuuden alta Nyttemmin olen miettinyt, että senkin voi oppia. Nimittäin.. en ole koskaan omistanut koiraa. Valitsin ensimmäiseksi melko vaativarotuisen uroksen, kokoluokaltaan sellainen etten fyysisesti ikinä pärjäisi. Hain siis paljon tietoa, halusin toimia oikein. Pentuna se olikin helpompaa, kannustaa ja ohjata oikeaan. Kun sen oma vallanhakuikä alkoi tehdä tuloaan siinä missä koko ja voimakin, mietin kuinka en kokenut tarpeeksi ylemmän roolihahmon tunnetta sitä kohtaan, vaan lähinnä epäitseluottamusta, hoivaviettiä, joskus tunsin muistuttavani sellaista ärsyttävää äitiä joka kaakattaa penskoilleen kovaan ääneen kaupassa turhautuneen vihaisena omaan onnistumattomuuteensa. Turhautuneisuutta. Opiskelin paljon. Opin, että minun tulee tietää olevani laumanjohtaja, ei pelkästään näytellä sitä. Pelkäsin että luonteeni haastaa minut siinä, empaattisuus ja inhimillistäminen, oma arkuus ensikertalaisena, itseeni luottamattomuus. Nyt se on opeteltu ja toimin niin huomaamattani, tyynesti, joka päivä, joka asiassa koirani suhteen, se valta-asetelma on nyt sisäistetty. Väkisin. Oppimalla.

Miksei sitä siis voisi puolin ja toisin oppia tässäkin? Monelta osin asetelmaa voisi verrata hyvin samanlaiseksi. Mietin miksi palkkaan, jätän palkkaamatta tai rankaisen. Se on muotoutunut luonnolliseksi tavaksi toimia - koen olevani ylempänä, päätän itse kuinka haluan koirani toimivan. Jos pyydän jotain, oletan että se tehdään alusta loppuun ja oikein. Siitä saa palkinnon. Se ei välttämättä ole namia, kehuja tai lässynläätä, se voi olla palkinto päästä jostain tilanteesta pois. On lukittuna makuuhuoneeseen - oletan että se menee sinne käskystä, on hiljaa ja pysyy siellä ja palkintona se pääsee sieltä pois meitä tapamaan. Se tyytyy siihen ja kokee sen palkintona koska on alistunut. Jos annettu käsky tehdään hangoitellen tai sinne päin, se korjataan. Joskus se yrittää oma-aloitteisesti miellyttää niin täysillä, että tekisi mieli palkita jo vain siitä, vaikken ole pyytänyt mitään. Olettanut vain haluttua käytöstä ja saanut sitä. Kehun kyllä, jotta tietää toimivansa oikein. En palkitse muulla tavalla, koska oletan sen olevan ikäänkuin itsestäänselvyys sillekin että niin koiran kuuluu toimia. Kehukin on suuri palkinto. Huomiotta jättäminen on jo sinällään rangaistus. Se masentuu, alistuu ja käy lopulta jälleen toimimaan haluamallani tavalla jolloin se sitä huomiotaan ainoastaan saa.

Silti se omistautuu minuun, seuraa ja vahtii missä kuljen, on riippuvainen, nöyrä, turvautuu ja kunnioittaa. Se on sille luonnollinen asema. Se ei vaadi mitään, vaan luottaa että päätän oikein. Se ei pidä kynsien leikkuusta, mutta alistuu ja antaa minun tehdä sen, vaikkei tiedä miksi. Se ei voi tietää haluanko vaan omaksi huvikseni kiusata sitä, onko se vain jokin joka elämässä silloin tällöin väistämättä tapahtuu, onko se sille hyväksi vai ei mutta se alistuu. Se ei tiedä miksi niin tapahtuu, se ei pidä siitä ollenkaan mutta luottaa että ohjaajansa päätös on oikea. Ihan kuin narttu, joka saa piiskaa. Se ei tiedä miksi - rangaistaanko sitä, onko se hallitsijan mielihyvän takia vai koulutuksen takia, se luottaa itsensä toisen käsiin silti. Tuon tapahtuman jälkeen se kiittää, heiluttaa häntää ja nuolaisee. Pelaan siis hyvin kylmää, empatiatonta käyttäytymistapaa huomaamattani. Ja se on opeteltu. Jännä huomata.

Muistan ongelman. Sen palautteen puutteen, joka lannisti kun en saanut tottelemisestani, mistään tekemisistäni palautetta. "Korjaan jos aiheellista", oli aina vastaus johon piti tyytymän. Niinniin, mutta mistä tiedän että miellytän? En tarkoita jatkuvaa kaupankäyntiä tehtävä-->palkinto, tehtävä-->palkinto, vaan osoitusta siitä miten pärjään vai teenkö juttuja vaan ihan itsekseni kylmälle robotille. Kaikkea tuollaista mietin hirveästi ja se lannisti, kun koin olevani "jääkaudella", eli aseman palautuksessa huomiotta jättämisen avulla, vaikken tiennyt edes mitä odotettiin, kun olin niin pentu, halusin vaan kannustusta, motivointia ja bondaamista ohjaajaani. En ehkä kokenut saavani sitä ensiohjausta henkisessä alistumisprosessissa jossa olisin oppinut kannustuksen avulla, mikä on haluttua käytöstä, mikä miellyttää ja kuinka jatkaa. Esimerkiksi "hyvä tyttö!" saa mielettömän hyvän mielen ja halua toimia vielä paremmin jatkossa. Tai "hyvä tyttö", voi tuntua vittumaisen tehtävän jälkeen luonnollisen hyvältä palautukselta asemaani johon ei kuulu vittuuntuminen tai sen julkituominen. Se nyt vaan on tehtävä vaikkei siltä itsestä tunnu, koska hyvä tyttö tekee niin. Kun kuulin sitä, hymyilin aina. Hymyilen vieläkin.

Jänniä yhtäläisyyksiä. Olen opetellut dominoivan luonteeni nyt luonnolliseksi käyttäytymistavakseni tuon suhteen, vaikka se aluksi soti kovinkin vastaan. Miksei opetella voisi toistakin puolta, vaikka sielläkin juttuja sotii vastaan. Luulen sen olevan ainakin mahdollista oppia. Samoin täytyy olla toisen puolen mahdollista opetella. Epäilin pitkään ettei olisi. Mutta ihminen oppii kun se harjoittelee. Omaksuu käytösmallit ja -tavat, tuntemukset ja mielikuvatkin. Sessioissa, tilanteissa ja hetkissä sitä voi antautua tunteen viemäksi, fiilisten ohjaamaksi ja kokeilunhaluiseksi, mutta kokonaisvaltaisessa aseman sisäistämisessä on paljon enemmän työtä. Sen voi kuitenkin opetella, jos sen tarpeen tunnistaa itsessään. Ihminen voi oppia asemansa luonnolliseksi, kuten koirakin.

Tekotyttö

Kiinnitin tänään huomioni kauniiseen tyttöön kaupassa. Hän oli pitkä, vaalea ja hoikka. Pitkät jalat, kuin gaselli. Gaselli, siksikin että hänen silmissään pilkehti epävarmuus, hyväksynnän tarve, valppaus. Ehkä vähän liian hoikka, jota korkeat korot korosti vielä lisää, mutta kaunis.

Hän tuli jonooni taakse. Katsoin häntä uudelleen. Tekotukka, tekoripset, tekorusketus, tekotissit, tekokynnet, ostoksissaan tekoruokaa. Yhtäkkiä hänen kauneus ei enää näkynytkään. Se ei näkynyt sen takia, etten löytänyt hänestä enää mitään "häntä". Kaikki oli jäljiteltyä barbie-syndroomaa, niin stereotyyppistä jenkkinukkea kun vain mielikuvitukseton voi kuvitella. Mietin hänen olevan alistunut. Jonkin muun ihanne ohjasi häntä. Tai jospa se oli hänen oma ihanne? En usko, koska ne silmät kertoivat toista. Ihan kuin ne olisivat kokoajan kysyneet: Olenko hyvä? Olenhan? Näkeehän joku minut nyt ja pitää näkemästään? Siinä se kauneus ehkä meni, mielikuvassa jonka hän omasta vahvuudestaan loi. Kauneus tulee itsestä, silloin kun sen tietää. Tietää olevansa kaunis, minuna. Ei jonain toisena. Jos sitä ei tiedä ja osaa ylpeydellä kantaa, se ei myöskään näy muille.

Hän halusi miellyttää jotain, toimi elämässään sen puitteissa. Hakea hyväksyntää, jos ei jonkun yksilön, niin yleisten ihanteiden myötäilemää linjaa. Hyväksyntää, josta sitten saa palautteen huomion muodossa. Toimii ja valitsee asioita, joista muut pitävät.

En sinällään allekirjoita normaaleja kauneusihanteita. Pidän toki kauneudesta, kauniista ihmisistä ja nautin itse suunnattomasti jos joku päivä tunnen olevani kaunis tai joku minua sellaiseksi kehuu, mutta se tulee muista asioista kuin peruskaavasta blondi+suihinottohuulet+musta kajaali+170/50/D75=kaunis. Tiedän esimerkiksi mieheni olevan juuri sellainen, Jessica Alba ja lähelle liippaavat on kaunista. No onhan se, visuaalisesti ajatellen ja joihinkin roolihahmoihin samaistuen. Mielettömän kaunis nainen. Mutta saman luokan neitosia pyörii täällä pilvin pimein, ja ne ovat kauniita juuri tasan siihen asti että avaavat suunsa. Jos esimerkiksi joutuisin BB-taloon, niin ehkä vähän ennen kuin päästäisin itseni kärsimyksestä etten joudu kuunnella näiden kauniiden kaakatusta, työntäisin näiden komeiden miesten itseruskettavat sinne minne aurinko ei paista.

Ei-muottiin-menevät, jotain muuta kuin tuon kaavan ylle vedettyään kauniit, viehättävät aina jollain persoonallisuudellaan ja paljon syvemmin. Se persoonallisuus voi tulla ulkonäön piirteistäkin, ei välttämättä aina sisältä. Jokin miehen hymy voi olla äärimmäisen vangitseva, häkellyttävä ja saa punastumaan vaikka valokuvaa katsoessasi et välttämättä reagoi mitenkään. Ne ihmiset jotka viehättää, eivät välttämättä aina ole "muottikauniita" tai "hyvännäköisiä", miehistä varsinkin, vaan siellä on ihan jokin muu voima. Polttava katse, joka tuntuu niin pistävältä että tunnet olevasi alaston, päättäväisen kiero hymy, vähän sellainen vinossa oleva suu joka antaa lukea muttet osaa lukea mitä. Tai ääni. Ääni on erittäin vaikuttava tekijä joka saa väreet kulkemaan läpi vartalon aina tuon äänen kuullessasi. Kaikki miehet joita itse kuolaan, on vaikuttaneet ihan jollain muulla tavoin kuin ulkonäöllään, jonka jälkeen se katsekin muuttuu. Kauneus taitaa olla katsojan silmissä, ja jos muuta aistia ei juuri sillä hetkellä ole käytössä kuin silmät, niin siksi on kansikuvatytöillekin ihan omat paikkansa ja hyvähän se on niin.

No. Eksyin taas vähän aiheesta. Mutta siis mietin sitä, mihin häviää se minuus, jos palvelet toista, ja miellytät toista? Häviääkö se persoona jos teet kuten joku toinen haluaa? Muututko tekotytöksi? Vai onko se asumassa siellä minuudessa, se halu palvella? Silloin se ei haittaa vaikka se häviäisikin - olet mitä joku haluaa sinun olevan ja onnellinen sellaisena. Voiko se mennä niin? Onkohan tässä taas mitään järkeä..?

Wuh!

Kerran mieheni ollessa kotona käymässä, olimme juhlineet edellisen yön. Aamulla yllättäen särki päätä, niskat ja hartiat tosi jumissa. Pyysin jos hän jossain vaiheessa jaksaisi hieroa.. Päivä oli täydellinen krapulapäivä. Saunaa, hömppäsarjoja ja turvallinen kainalo. Makoilin sohvalla pää hänen kainalossaan, hänen istuen tv-sarjaa seuraten. Hän käski hakea baby oil -pullon ja käydä polvilleni eteensä lattialle. Silmissä leimahtaen hain salamana öljyn ja polvistuin eteensä kasvot häneen päin, tapittaen silmiin hymy huulillani. Ihmettelin miksi hän kävi nauramaan.

Tarkoitus oli hieroa kipeät hartiani..

I am (a woman, on) a mission

Minusta tuntuu että olen / olin tehtävä.
Ei se haittaa. Se ei ihan oikeasti haittaa :) Se kiihottaa. Ajatus sellaisesta..

Kiimaa

Heräsin aamuyöstä kolmelta.En saanut nukuttua, oloni oli levoton. Kello tuli viittä, ja ajattelin kaikkea. Kuvioita, Ladya, viimeaikaisia mietteitä. Kiihotuin hiljalleen enemmän ja enemmän. Sellaisesta sekaisesta kiihottumisen tunteesta, jossa on iso osa odotusta tai kaipuuta johonkin, epävarmuutta ja mielettömiä kokemuksia ja niiden ruokkimia fantasiioita. Ajattelin että nukahtaisin, jos saisin orgasmin.

Se kesti ja kesti, jotenkin tuntui että se oli vaikeaa saavuttaa ylipäänsä. Niin kauan sen odottaminen kesti. Mutta sitten kun se otti yliotteen, se oli jossain syvemmällä kuin vähään aikaan. Normaalisti, pikaorgasmin saa hieromasauvalla klitorikseen hyvinkin nopeasti. Sitten kun jännittää pakarat, lonkat ja alavatsan, sen saa tulemaan kuin itsestään. Mutta se kasvaa äkkiä, "napsahtaa" äkkiä ja kuittaantuukin äkkiä. Tosin arka sen jälkeen on..

Toisenlaisen saa kun penetroi. Se kasvaa hitaammin, voimakkaammin, vahvemmaksi ja hiipuu takaisin yhtä hitaasti joka tuo nautintoa sekin joka sekunti. Sitä ei aina edes välttämättä erota milloin se loppuu ja milloin uusi lähtee vyöryyn. Mutta se hierontalaite tai jokin suriseva klitorikselle ja vartalon jännitys on usein nopea ja varma konsti rentoutua. Eilen tuntui että sai oikein hakea ja kuulostella sitä oloa. Mutta sitten kun tunsin että se tulee, se kesti ja kesti, jännityin ja jännityin ja tuntui että minuutteja menisi. Se aamuöinen oli kuin pikaorgasmikonstein yritetty mutta paljon syvempi lopulta saatu. Kaipasin oikein jotain sisääni, ihan hirveästi kaipasin. Oikein tunsin kuinka laajenin ja seinämissä sykki. Ja se orgasmi joka tuli, oli sellainen joka olisi tullut kun täytyn siitä kaipuusta jota tunsin, vaikkei siitä ollut ollenkaan kysymys.

Sulin patjaa vasten, silmät oli raskaat ja katsoin että vielä tunti aikaa nukkua.. Sitten nukahdinkin.

Olin nähnyt jälleen unta tilanteesta, jossa oli Lady, Hänen ihmisensä ja minä. Tällä kertaa se ihminen näytti eriltä. Hän näytti samalta kuin eräs tuttu flirtti poliisi-ihminen jonka kanssa olen joutunut omaa aiheettomuuttani kiusalliseen valta-asetelmaan. Siinä oli jokin outo voima. Viehätys, hymy ehkä? Tai tietoisuus asemastaan, vallastaan. Jonka osasi näyttää silmillään niin pistävästi, että välillä oli todella vaikeaa esittää sivuuttavansa sitä kaikkea.

Kuitenkin. Olin Ladyn vieraana. Tämä ihminen tuli, ja meni. Hän jututti, kokeili, haastatteli ja ohjeisti. Ladyni toteutti sen kaiken, minä olin väline. Tai sätkynukke. Saimme huomiotakin.. Kommentteja, korjauksia, kehuja, arvosteluita, toteamuksia. Niistä moni tuntui järjettömän palkitsevilta, moni taas motivoivilta virtapiikeiltä tehdä asian eteen jotain, osa nöyryytti joka tuntui oikeutetulta?

Se uni vaihteli noine teemoineen lopun aamua. Töistä kotiin päästyäni koitin vaipua päiväunille huonosti nukutun yön korvikkeeksi. En silti aamuisen orgasmin jälkeenkään pystynyt rauhoittamaan. Katselin erilaisia videoita, ehkä kaksi tuntia katselin. Laitoin yhden pyykkipojan vasempaan häpyhuuleen. Se vaan kun tunsin kuinka veri sykkii, lantio keinuu ihan tahtomattaan ja pyykkipoika heilahtelee viltin alla lantion mukaan, vei tänään ihan hulluksi. Työnsin varovasti vielä thai-sauvan, ja sisääni pienen sauvan jonka laitoin hiljalleen surisemaan. Pikkuhousut takaisin jalkaan painamaan niitä sisälle, ja sai vain olla.. Ihan kuin joku toinen olisi sitä tehnyt. Kiemurrella, olla, väreillä, venytellä.

Sitten se vyöryy.. Kramppaa ja hämmennyn omaa ääntelyäni.. Kuinka tästäkin mahdollisuudesta voi luopua? Kuinka ilman omia hetkiä voi olla?

Pieniä tunnustuksia

En tiedä miksi tuntuu siltä että haluan riippua. Kysyä neuvoa, apua, lupaakin? Tunnustaa asioita.. Jollain lailla on tullut olo että olen kuitenkin "tilivelvollinen" Ladylle.. En siis ole, irtaannuinhan kaikesta itse. Mutta haluan olla? Ihmettelen miksi olen kertonut asioita joista minun ei oikeastaan olisi tarvinnut.. Olen monesti ajatellut ettei hän ehkä ihan tiedä miten on otteensa saavuttanut, mutta että miten tappelen sitä vastaan. Se on jäänyt sinne jonnekin asumaan kuitenkin.

Ja se miten olen kaivannut saada käsitystä hänestä, ajatuksia siitä mitä asiat herättää hänessä, saada jotain muuta kuin kylmäksi pukeutunutta jääkuningatarta tulkittua..Sain tänään erään kontaktin siihen, niin luulen. Olisin voinut käyttää sitä hyväksenikin. Jaa miksi? Koska haluan päästä hänen huomioonsa. Olisin saanut sitä kautta monta pelimerkkiä sen avuksi.. Silti jokin kertoi että jos huijaat jotain niin itseäsi. Lopulta ainoa oikea teko oli mainita asiasta. Se ei ollut ensimmäinen vastaava olo. Kyllä, minulla on tarve olla kontolloitu, luvanvarassa ja miellyttää.

Vaikka se itse asia jonka kerroin saattoi harmistuttaa. Jos vein jonkin jäämuurivaltin nyt? Ei se ole niin. Se kunnioitus on jo olemassa, ja janoan sitä lisää. Lisää tietoisuutta siitä, mikä häntä miellyttää, mitä ajatuksia mikäkin tuottaa. Ja se intensiivisyys jolla hän kykenee elämään omaa elämäänsä! Ja omistautuu ja nauttii. Mieletöntä... :)

Eiku

Noniin. Kun ajatuksen kirjoittaa ylös, ei siinä yhtäkkiä olekaan mitään järkeä.

Miten monta kertaa olen pelännyt tapaamiseen saapumista? Avuttomuutta? Sitä mihin se kaikki vie psyykkeeni? Mikä fiilis sen jälkeen on ollut kun siihen on uskaltautunut! Se on nimenomaan juuri se juju. Joudun siis perumaan aika paljon edellistä tekstiäni, koska se pelkääminen ja jännittäminen on nimenomaan sitä, mitä koko ajan ja joka kerta teen, riippumatta aiheesta mikä se on. Pelkään siis tiedottomuutta, mitä tapahtuu tai millaista joku asia tulee olemaan, koska en ole kokenut jotain aiemmin tai en tiedä mitä seuraavaksi. Miksi niitä kammoja pitäisi siis oikein etukäteen luetella kun se itse tunne ei poistu eikä sen pidäkään? Sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä mitä asiaa jännittää, koska jännittää joka tapauksessa. Se raja voi siirtyä maailman tappiin asti, muuttua ja vaihtua, mutta se jännitys ei häviä. Jos häviää, mitä järkeä koko touhussa sitten edes on.

Että näin.

Peloista

Lueskelin muutamia aiheeseen liittyviä blogeja. Olen toki katsonut kategoriasta pornoa (en ihan hirveästi muuta pornoa katsokaan) ja miettinyt taas rajojani. En tiedä onko se raja vai pelko, mutta vaikka osittain kiihottaa valittava vaikeroiva narttu, niin se mitä näkee sille tehtävän, lähinnä rajaa sen.. Tarkoitan, että jos tyttö vikisee, valittaa, vaikeroi ja anelee, se voi olla kovinkin kiihottavaa. Usein niihin liittyy kuitenkin epämiellyttäviä tuntemuksia, kipua, tuskaa.. Itse pidän kivusta. Pelosta taas en. Mietin mikä siinä sen rajan piirtää, ja ainakin tällä hetkellä sen piirtää todellisissa kokemuksissa se, että jos kammoksun jotain, en usko että kykenen ikinä nauttimaan alistuneena olosta silloin. Esimerkiksi sähkö.

Olen joskus nuorena kokenut pallosalamaiskun. Leikimme pienenä mökillä jossa ei ollut ukkosenjohdattimia, ja se iski johonkin ihan lähelle. Olimme jääkaapin edessä leikkimässä muiden lasten kanssa, kun se kulkeutui sieltä jääkaapilta, ja ihan kuin avokämmenellä olisi läimäisty reiteen. Sohvalla räjähti lamppu, naapurimökkiläinen uimassa ja jähmettyi vedessä paikoilleen ihan kuin stop-nappulaa olisi painettu. Mieletön magneettivaraus joka lamautti kaikki hetkeksi, kunnes alkoi tajuton huutaminen. Naapuri sanoi että metallin maku oli tullut suuhun, ja heti kun jalat kantoivat hän kahlasi samoin tein vedestä pois. Sen jälkeen pelkäsin ukkosta pitkään. Enää en. Mutta nykyäänkin jos pistorasiassa välähtää kun laitan imurin töpselin tai jonkun sinne, koko vartalossa vetää kipinät ja pakokauhu iskee. En suostu laittamaan mitään seinään ellei siinä pistorasian päällä ole sitä suojaa joka peittää sen väläyksen niin ettei sitä näe. Samoin sellainen tiedättekö sähkökärpäslätkä.. Tai sähkötainnutin. Sen sähisevä äänikin pistää jo kylmät väreet pitkin selkäpiitä! En koskaan koske edes vitsillä hevosaitaan. Hui helvetti..

Onko siinä ideana se kivun tuottaminen, vai pelko? Jos pelko, niin varmasti tehoaa mutta kammoksuttaa ja hirvittää ja tuntuu että seuraavaa tapaamista tuollaisen jälkeen pelkäisin varmaan niin paljon että karkaisin. Jos kivun tuottaminen, niin se sinällään ei pelota. Kipu siis. Vaan tapa millä sen tuottaa. Olen saanut selkääni, vyölläkin niin että jäi punaiset jäljet muutamaksi päivää, mustelmia, olen luullut että hiukset lähtee päästä kun niitä revitään, mutta tietyssä kiimassa se kipu vaihtuu nautinnoksi ja sitä ei enää erota tekeekö se pahaa vai hyvää, pääasia että se tuntuu.

Tai hyönteiset.. Nekin tuottavat kipua, epämiellyttävää oloa ja pelkoa. Sekö siinä on ajatus? Lähes valtaosa tytöistä saa sätkyn kun muurahainen tai paarma tai joku muu vastaava kävelee iholla. Silti jotkut haluavat valella naisen aineella, syöttää ötököille.. Pelkoko siinä on se pointti? Vai epämiellyttävyys, vai avuttomuus? Kipu? Vai kaikki nuo yhteensä? Millä löytyy se lanka, jonka myötä molemmat saa: toinen nauttii kun näkee avuttoman vaikeroivan nartun, toinen nauttii saadessaan olla avuton, epävarma, muttei silti pelkää tai kammoksu.. Vai onko tuo se hetki jolloin otetaan turvasana käyttöön?

En esimerkiksi pelkää ruoskaa. Sellaista napakkaa räväytystä voisi verrata kirpaisevaan sähköiskuun, jota taas kammoksun ihan hirveästi! Se, että olet avuttomana, toinen on vapaa tekemään mitä haluaa sinulle etkä voi sille mitään, on jo itsessään sekaisen kiihottavaa. Millä valitset siinä tilanteessa, mitä sieltä tulee? -Et valitse. Toisaalta se tiedottomuus on juuri siinä se suola, se kiihottava juju. Entä sitten kun se menee kauhuksi ja peloksi? Vielä lisäksi eräs jota pelkään että joskus tapahtuisi, on nyrkki tai kokonainen iso hieromalaite sisään tai jotain muuta järjetöntä joka ei vain mahdu, ellei sitä työnnä sinne väkisin. Sellainen tuntuu kauhulta, vaikka joskus olen sellaistakin katsonut ja siitä kiihottunut. Se saa olla kuitenkin yksilöllistä, ja oletan että nyrkkihommat ja muut megapenetraatiot toteutetaan niille keille se sopii (=mahtuu). Toisaalta, mitään noista en ole siinä mielessä kokenut, että voisin varmaksi sanoa. Se ajatus on vaan niin veteen piirretty raja, onko kyse kauhusta, kivusta, luottamuksesta, epätietoisuudesta vai alistumisesta mitä vastaan tulee kun olet avuttomana ja odotat...

Fantasia - todellisuus - torjuminen - alitajunta - fantasia...

Se tuntuu menevän niin. Aina kun torjut jotain tunnetta, jätät käsittelemättä jonkin tapahtuman itsessäsi tai kiellät jonkin tunteen, se tulee jokatapauksessa jollain lailla ulos. Ihmettelin miksi näen hirmu usein unta exästäni, ihan kuin se olisi edelleen kumppaninani. Unet jossa ostamme talon, hän kosii ja joudun punnitsemaan, jokin yhteiselon elementti jossa on hän luonnollisemmin kuin oma mieheni. En ole ymmärtänyt sitä aiemmin ollenkaan, sillä minulla ei ole halua takaisin, tunteita muutoin kun syvää kunnioitusta ja ystävyyttä - tuen kaikin tavoin hänen uutta perhettä ja sen onnea aidosti. Miksi se sitten hyppii unissa? Jossain tekstissäni sivuutin tapahtumaa, jossa kerroin että petin häntä. Tilanne lähti ajatuksesta, että jos rippikouluiästä asti olen sitoutunut yhteen ihmiseen ja se tulisi lopun elämääni olemaan vain se yksi, jäi aika paljon asioita mietityttämään mitä en tuohon ikään mennessä ole ehtinyt mitenkään nähdä enkä koskaan tulisi näkemäänkään.

Eräs tyyppi kiinnostui novellieni perusteella minusta, se oli viatonta ja piristävää flirttiä ja sain huomiota jota kaipasin. Hyvin äkkiä yhteydenpito syveni, vietin tuntikausia puhelimessa hänen kanssaan, olin onneni kukkuloilla ja viriilimpi kuin koskaan. Kuvio meni siihen että hän halusi tavata. En ensin aikonut sitä ikinä tehdä, mutta tuo perustelu että yksi kerta vierasta, sitten voisi loppuelämäksi unohtaa moisen ja jatkaa suhteellisen toimivaa parisuhdetta ihan rauhassa, sai minut suostumaan tapaamiseen. Kuinka ollakaan, se ei jäänyt siihen yhteen. Tyyppi meni ja rakastui, jätti muijansa ja omi minut. No se ei tässä ollut pointtina, sillä kaksi tuohon tarvitaan ja ihan yhtä ruman tempun tein alusta asti kuin hänkin. Pointti on siinä, että kun olin vasta silloiselle miehelle kertonut tilanteen, että nyt ahdistaa, olen pettänyt ja mun on lähdettävä, pakkasin vasta vaatteita niin uusi vaati jo minua pois talosta. "Olet nyt mun, pois sieltä". Kymmenen vuoden suhteen päättymisttä ei saanut käsitellä millään tavoin. Hän esti kaiken, painosti ja ajoi pois sieltä nopeasti. Ei koskaan puhuttu tarkemmin syistä. Syrjäytin sen silloin jollain ihme konstilla, ehkä se siksi liikkuu unissa. Alitajunnassa.

Käsittelemättömät asiat voi purkautua monella muullakin tavoin. Käytöshäiriöinä, masennuksena, agressiona.. Kuitenkin ne purkautuu, se on ihan varma. Pakenin Ladya. Tai oikeastaan omia tarpeitani joita en uskalla kohdata. Siksi näen hänestä usein unta. Tai tilanteista joita jollain lailla tarvitsen mutten mene. Tuo edellinen uni Ladystä ja tästä hänen ihmisestä herätti niin paljon mietteitä omasta persoonallisuudestani, että ajatuksia on alkanut taas tulvia.

Ajatuksia alistumisesta. Siinä on niin monta leveliä. Fantasiaa, todellisuutta, huomaamatonta käyttäytymistä arkielämässä, itsekyyttä ja omapäisyyttä, puolustautumista.. Lähdin purkamaan sitä sen kautta, että joka kerta kun todellisuudessa olen tekemisissä ihmisen kanssa, alistun. Nautin siitä. Alistun tällä hetkellä omalle miehelleni normaalielämässä siinä mielessä, että jätän omat tarpeeni syrjään miellyttääkseni häntä. Se on jotenkin luonnollinen tehtävä. En muuten olisi tämmöisessä tilanteessa näin kauaa. Toisaalta, uhmaan asemaani koska hän ei näe sitä - minulla on mahdollisuus omaan? Sen mahdollisuuden tiedostaminen saa aikaan kiukun siitä, että olenkin vain sätkynukke joka toimii mutten saa siitä mitään. Siksi en saa siitä mitään, kun en näe sitä toista, en tunne sitä tässä jolloin en koe sitä hyvää jota palvelemalla tai alistumalla saan toisessa aikaan. Siihen pitäisi vain sokeasti luottaa. Esimerkiksi seksissä, olen tyytyväinen, nautin ja saan paljon kun toinen on tyytyväinen, vaikka jäisin ilman itse kokonaan. Kuten siinä unessa.. Minua on oikeasti naitu viimeksi ennen juhannusta.. Se ihminen siinä unessa, runkkasi meidän edessä, katsoin sitä ja mietin kuinka luoja sentään tarvitsen tuollaista jo.. En saanut sitä. Kun kummatkin olivat tyytyväisiä kaikkeen saamaansa, ja minut lähetettiin kotiin, silti hymyilin. Unessa tunteet ovat voimakkaampia - tuon unen tunne jäi sellaiseksi, että olin iloinen, onnellinen, kiimainen ja tyytyväinen vaikka jäin täysin paitsi.

Sitten taas kun en näe tekemiseni vaikutusta, vaan se tulee etäältä, tehtävä vituttaa, ärsyttää ja oma itse tulee pintaan jolloin kapinoin. Miksi minun pitäisi pomppia kun en tästä mitään hyödy. Samat kapinat ja ärsyyntymiset ilmenee Ladyn kanssa. Kaikki tapahtuu etäältä, joskus olin niin kiukkuinen että sain purra hammasta etten räjähdä vastaan, mutta se kaikki hävisi saman tien kun hän on siinä oikeasti. En edes muistanut miksi olin kiukustunut, kun halusin olla vain kaikkea mitä hän halusi. Ja tulin siitä tyytyväiseksi, kun sain toimia ohjeiden mukaan, koska tiesin että se tyydyttää häntä. Livenä sitä ikäänkuin sulaa siksi persoonaksi joka pohjimmiltaan on, etäällä tulee oma pää eteen, valinnan mahdollisuus eteen joka herättää puolustusreaktiona kiukun, turhautumisen tai pakenemisen.

Fantasioissa taas kaikki on niin paljon helpompaa. On helppoa haaveilla olevansa käytetty, hyödynnetty, palvella, yhdentekevä, tyydyttäjä, alistua toiselle. Se on helppoa jopa vielä livenä, jos sellainen on luonne. Mutta kun se tunne pitää keskittää etänä, näkemättä tai tuntematta oikeasti, ajattelematta ja vain tehdä, kyselemättä, odottamatta mitään, silmät kiinni toimien ja saamatta siitä välitöntä palautetta tai tyydytystä, se ei ole ollenkaan niin helppoa. Siirtää omat tunteet syrjään, kun niille on mahdollisuus päästä pintaannkin. Kukaanhan ei näe tai tiedä, minulla olisi mahdollisuus toimia toisinkin jos haluan... Tänään luennolla psykologi kertoi, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Niiden kontrolloinnista ja valloilleen päästämisestä. Ei voi sanoa että "loukkasit minua", sillä tosiasiassa se olet sinä joka annoit itsesi loukkaantua. Ei ulkomaailma ole subjekti joka tekee asioita, vaan jokainen meistä antaa niiden asioiden herättää reaktioita ihan itse. Millä helvetillä tuota opettelee käytännössä? Ymmärrän että se on noin, mutta kuinka hallita sitä?

Kaikesta tuosta tuli mieleeni, pystynköhän antautumaan kaikessa, jos en kaiken suhteen näe ja koe aiheuttamaani mielihyvää siinä toisessa. Tämänhetkinen parisuhteeni on juuri tuota, etäsuhde kun on. Vai onkohan se niin, että pystyn jos sitoudun, tiedän sen olevan minun tehtäväni ja nautin saada tehdä sitä? Varmasti niin, mutta kuinka siihen pääsee jos se nautinnon tunne jonka vuoksi palvelen, ei palaudu palautteena vaan minun pitäisi se ainoastaan "tietää". Vai onkohan se niin, että itsekseni ollessani olen liian pänkki, pelokas, suojelevainen itseäni kohtaan ja omapäinen omien tarpeideni toteuttamisessa koska tilanne sen mahdollistaa, siksi suutun, ja olen ainoastaan ns. "sessionarttu". En tiedä mutta ajateltu on.

On joku ihmeellinen tienristeysolo ollut tänään koko päivän. Sellainen tiedättekö, kun olisi perhosia vatsassa, menossa johonkin sokkotreffeille eikä yhtään tiedä mitä on tekemässä, mitä tapahtuu ja onko siellä kirvesmurhaaja vai ihanan kutkuttava tuttavuus. Iho polttelee ja tulipallo on rintalastan alla, sydän hakkaa koko ajan ja ilman mitääns syytä? Tätä se mun uneni ties.. sanotaan. Mutta toisaalta, se herätti niin paljon mietteitä mitkä olin osannut haudata jonnekin pois silmistä, ja eilen keskustelimme Ladyn kanssa kuten tänäänkin näistä asioista...

Miksi ajatuksissa asiat tuntuu luonnollisilta, houkuttaa ja haluttaa niin ettei tiedä miten päin olisi, mutta sitten kun ne oikeasti toteutuu, joutuu niellä oman maailmansa ja olla sanomatta vitutustaan ääneen, se onkin yhtäkkiä järjettömän ahdistavaa, rasittavaa, kiukuttaa ja suututtaa?

I had a dream last night...

Olen eilen, pitkästä aikaa, saanut orgasmin. Jostain syystä en ole sitä halunnut tehdä, vaan kasvattaa halua kun sitä taas pitkästä aikaa on tuntunut tulevan jostain.. Mieliala ja kunto parantunut joten se ilman muuta vaikuttaa. Sitten olen vain nauttinut siitä euforiasta jonka saa kun haaveilee, kiihottuu ja kiemurtelee. Eilen tein itselleni orgasmin, se oli ensimmäinen varmaan kolmeen viikkoon.

Olen nähnyt unta Ladysta aina silloin tällöin. Jännä kyllä, joka kerta unen jälkeen hän on ollut jossain kontaktissa minuun. Viime yönä näin jälleen unta. Sain siinä unessa toruja, kun olin lauennut ilman lupaa.. Jännä alitajunnassa oleva sitoutuneisuus. Unessa menin hänen luokseen, ja uni oli täynnä jännitystä, sydän hakkasi, kiihotti, pelotti ja arvellutti.. Nimittäin siinä oli myös se mies. Uni ei ihan määritellyt tarkoin oliko se Ladyn "mentori" eli Herra, vai elämänkumppani vai seksikumppani, joka tapauksessa hyvin arvostusta herättävä henkilö hänen ja minunkin silmissään. Siinä tapahtui paljon samanlaisia tunteita kuin tapaamisessa, jossa tämä Ladyn BDSM-mentor oli läsnä. En tapaamisessa nähnyt hänen kasvojaan sillä silmäni oli sidotut, mutta äänen ja puhetyylin perusteella muodostin mielikuvan ulkonäöstä ja se oli sama kuin siinä unessa. Myös asetelma oli sama. Lady osoitti huolenpitoa ja pientä hymyilevää hoivaa, välillä korjasi rohkaisten mitä minun ei kannattanut sanoa tai miten nyt pitäisi reagoida. Kuitenkin nautti epätietoisuudestani ja pelasi tämän toisen ihmisen kanssa yhteen, ohjaten ja pyöritellen minun ajatuksiani.

Siinä kuviota hallitsi tämä mies. Hän kertoi kuinka minun tulee nuolla Ladya, mitä vastata, kuinka toimia. Lady herätti turvallista ohjaajan olemusta silmissäni, silti olin ohjattu, pyöriteltävissä ja alistettu. Muistan vieläkin miltä tuntui kun tunnen supistelevan pillun sormieni ympärillä, pienet sykäykset kielelläni, maun huulillani ja tärisevän vartalon edessäni kun nuolen tahtiin jonka mies määräsi nussien dildolla takaa, nytkytellen lantioni ympäri kieritettyä narua tai vyötä tai en tiedä mitä. Kuullen käskyjä - "nuole nuole nuole", "keskity!". Samanlaisia tunteita herätti viime yön uni. Unessa vain palvelin, en saanut orgasmia. Sitä, jota olin alitajuisesti odottanut pitkään, eilen tehnyt ja siitä se uni jotenkin varmaan lähti. Mies ei nainut minua missään vaiheessa. Ohjasi vain tilannetta. Kun molemmat olivat saaneet kaiken haluamansa, minut lähetettiin kotiin.