Noniin. Kun ajatuksen kirjoittaa ylös, ei siinä yhtäkkiä olekaan mitään järkeä.
Miten monta kertaa olen pelännyt tapaamiseen saapumista? Avuttomuutta? Sitä mihin se kaikki vie psyykkeeni? Mikä fiilis sen jälkeen on ollut kun siihen on uskaltautunut! Se on nimenomaan juuri se juju. Joudun siis perumaan aika paljon edellistä tekstiäni, koska se pelkääminen ja jännittäminen on nimenomaan sitä, mitä koko ajan ja joka kerta teen, riippumatta aiheesta mikä se on. Pelkään siis tiedottomuutta, mitä tapahtuu tai millaista joku asia tulee olemaan, koska en ole kokenut jotain aiemmin tai en tiedä mitä seuraavaksi. Miksi niitä kammoja pitäisi siis oikein etukäteen luetella kun se itse tunne ei poistu eikä sen pidäkään? Sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä mitä asiaa jännittää, koska jännittää joka tapauksessa. Se raja voi siirtyä maailman tappiin asti, muuttua ja vaihtua, mutta se jännitys ei häviä. Jos häviää, mitä järkeä koko touhussa sitten edes on.
Että näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti