Orgasminnälkä

Olin tuossa hetki sitten kolme viikkoa ilman orgasmia.

Kolme viikkoa. Se on aika pitkä aika. Sitten kun laukesin tapaamisessa vihdoin, niin kyllä se vain melkoisen voimakkaana tulikin. Joskus kun on pitkään laukeamatta, se lähtee purkautumaan sieltä oikein syvältä asti, koko vartalo kramppaa ja kun ajattelee että normaalisti tässä vaiheessa tulee se huippulaukaisu, se jännittyy vielä vähän. Ja juuri kun luulee että jos vielä vähän jännittyy niin lähtee taju, ja se jännittyykin sitten kuitenkin vielä vähän lisää. Sitten ei enää ymmärräkään hetkeen mitään. Ei siinä, jos pitkä selibaatti merkitsee tuollaisia orgasmeja niin onhan ne sen arvoisia. Mutta siinä on eräs epäloogisuus.

Nimittäin jossain vaiheessa vartalo oppii rauhoittumaan vaatimasta sitä orgasmia, kun on tarpeeksi aikaa koskematta ja laukeamatta. Sitten kun ajan päästä vihdoin laukeaa, sen jälkeen ei olekaan enää niin helppoa. Ikäänkuin muistuttaa vartalolleen mikä se on mitä tarvitsee, millaista se on ja miksi on niin fyysisesti kuin psyykkisestikin tarpeellista sellaisia saada. Sen jälkeen vartalo muistuttaa siitä ihan itsekseen kyllä, yritit estää tai et. Voisiko sitä verrata nälän tunteeseen? Opetat ruumiillesi nauttimaan tietyin väliajoin energiaa johon se oppii. Sitten kun se viivästyy, ensin tulee nälkä samalla rytmillä kuin ennenkin. Sitten mitä enemmän se viivästyy, sitä vähemmän sitä rytmiä on enää olemassa ja näläntunnekin häviää. Saattaa tulla jopa huono olo eikä tee edes mieli syödä. Sitten kun syö kunnolla epäsäännöllisen ajan jälkeen, melko pian tulee terve nälkä uudelleen ja rytmi palautuu. Elimistö vaatii sitä lisää. Se aktivoituu.

Näinpä sitten on viime päivät olleet järjettömän vaikeita, ihan suoraa vittuilua vartaloltani. On aivan sama mitä yrittää ajatella tai tehdä, tai lähinnä olla tekemättä. Muistutus siitä miksi orgasmeja saadaan, käynnisti tahattoman oireilun jota ei saa kuriin. Ennenkuin sitten se akuutti vaihe on ylitetty ja vartalo unohtaa tarvitsevansa sitä tässä määrin kuin nyt.

En ole edes orgasmikeskeinen ihminen. Voin hyvillä mielin miellyttää ja antaa, saamatta itse sitä huippua. Monesti pidän jopa houkuttelevampana pitkittää ja pitkittää, hieman rauhoitellen lopettaakin hetkeksi, tehdä jotain muuta ja taas vähän nautiskella. Orgasmin saaminen joskus merkitsee nimittäin tuollaisen loppumista. Ei aina, mutta varsinkin yksin ollessa hyvin usein leikki loppuu kun laukeaa. Se on sitten siinä. Joskus vieläkin mielummin valitsee sen nautiskelun, kiiman kasvattamisen, nautiskelun siitä himon tunteesta aivoissa, herkistyneen lämmenneestä ihosta, kovettuneista nänneistä joiden sormien väliin nappaaminen saa veren kohisemaan, kokeilla sormin välillä kuuman valuvaa vakoa ja nauttia siitä miten jokainen kosketus iholla tai missä vaan, saa haukkomaan happea ja viemään kiihottuneisuutta eri tasoille. Leikkiä sillä. Tai jos ei ole yksin, nauttia siitä että sen tekee toinen tai se tilanne jossa on, voimatta vaikuttaa siihen itse. Ja vielä ehkä palkitsevampaa on nähdä se tyydytys jonka toinen itsestä saa, hyöty jonka voi antaa ja mielihyvä jonka voi tuottaa. Sikäli hyvin yksinkertainen luontoäidin asetelma, sillä myös monen miehen mielestä naisen orgasmi on palkitsevaa tuottaa joten tilannehan on sama molemmin puolin.

Joku on sanonut ettei naisen orgasmilla ole muuta merkitystä lisääntymisen kannalta kuin nautinto. Väärin. Sillä on varmasti merkityksenä se, että psykologisesti kun nainen saa orgasmin, haluaa hän niitä lisää. Siten haluaa antautua miehelle joka tätä voi antaa. Sitten kun laukeaa, supistelu ja värähtely saattaa edesvaikuttaa miehen laukeamiseen josta syystä lapsia sitten syntyy. Supistelu saattaa myös edesvaikuttaa uimareiden matkaa perille. No, se siitä biologiasta, mutta väitän kyllä että sillä on syy, miksi se on olemassa. Ihan kuten miehenkin orgasmilla.

Ajatus taas näköjään rönsyilee. Lähdin tänne kiroamaan sitä että nyt kun tuossa vajaa viikko sitten sain upean orgasmin, enääpä ei ole ollut lähellekään niin rauhallista olla kuin kolme edellistä viikkoa sitten lopulta olivat. Ihan jopa niin piinaavaa että omin lupineni olen peiton alla nautiskellut, kun siihen oikeasti pakotettiin. Se olo pakotti niin tekemään. Se olo, kun ylikiihottuu niin että sattuu. Polttaa, koskee eikä saa henkeä. Se olo kun voisi siltä sekunnilta valita puhelinnumeron, miettimättä seurauksia, ajattelematta sääntöjä, moraalia, ketään muuta kuin omaa tarvettaan. Jos voisi taikoa ihmisen sänkyynsä hetkeksi, tekisi sen saman tien. Sellaisena hetkenä, yöllä yksin peiton alla, kädet vapaana, kuinka moni onnistuu olla koskematta. Edes vähän. Edes sen verran että saa sen kosketuksen jota ilman tulee hulluksi, tunnustelee, kiemurtelee ja nauttii hetken. Kyllä sen sitten pystyy lopettamaan ja rauhoittamaan. Hyvin usein pystyy. Pystyinkin viimeksi. Nyt sitten siitä jonkin rangaistuksen saan pian, mutta oli se sitten mitä vaan niin tuota en vain pystynyt olla tekemättä. Kilttinä tyttönä tunnustinkin sen joka tuntui olevan lopulta ihan fiksu veto. Ihan hiljaksiin oleminen onnistuisi varmasti tasan siihen saakka kun hän tavatessamme katsoo silmiini ja kysyy olenko ollut kiltisti. Sen jälkeinen rangaistus valehtelusta kiinni jäämisestä on kaiketi jotain jota ei kannata ottaa ihan heti selvää.

Nälkä kasvaa syödessä. Koko höpötyksen olisi voinut tiivistää siihen.

Reaktiopeliä

Kaikki naiset tietävät. Herkistyneisyyden tiettyyn aikaan kuusta. Tai itseasiassa valtaosa miehistäkin on varmasti tietoinen tämän vaiheen vaikutuksista... Hormonit pinnassa, haluttaa ihan järkyttävästi koko ajan. Kaikki mitä tunnet, tuntuu paljon voimakkaammalta. Kiihottavammalta, nautinnollisemmalta, kivuliaammalta... Ajatukset voimakkaampia. murheet suurempia, ilot upeampia, ruoka parempaa, iho kosketusherkempi...

Nyt sitten tuijotan tuota pakettia vierelläni. "Hanki ensi kerraksi paketti puisia pyykkipoikia." Niinpä niin... Ei tarvitse kuin maalailla mielessään sitä miltä nipistys nyt tuntuisi, tässä herkistyneessä tilassa. Nipistykset. Monikossa.. Paketillisessa on monta. Tuossa niitä on kaksikymmentä. Montako niitä sitten oikein tarvitaan? Paketillinen. Ja mihin? No tiedän kyllä mihin, mutta tarkalleen ottaen mihin? En minä ole ollut tuollaisessa tilanteessa koskaan. Itse olen toki laittanut jokusen hetkeksi johonkin, mutta itse se on aivan eri asia. Ja kun sen ottaa pois.. Se vihlaisu. Ne vihlaisut. Monikko. Jälleen se järjetön tunne herää: Kiihottavan pelottavan uteliaan jännittävän kiimainen paniikki. Mitä ihmettä tulee tapahtumaan? Ja miltä se tulee tuntumaan? Muistan kyllä hyvin miltä itse laittamani tuntuvat. Ne kiihottavat erittäin paljon. Mutta ne muutama. Yksi-kaksi, hetkeksi. Saattavat vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa. Kun itse päätät että tuntuu pakottavalta niin tehdä. Enääpä et päätä. Et kun et luultavasti voi liikkua. Tai uskalla liikkua. Taas se päätös pitää luovuttaa toiselle ja luottaa siihen. Luotan... Pakko. Apua. Nyt sitten taas tunnen niitä haamutuntoja. Kun tarpeeksi on kosketusherkkä, ajatus tarpeeksi voimakas ja jännitys ja kiihotus ja pieni kivun pelko nyt jo herkällä iholla yhdistyy, sen voi tuntea. No sillä tavalla leikisti voi. Olikohan se tarkoituksella valittu tämä ajankohtakin... Ajoitettu mindfuck. Laskelmoitu siirto.Ei, kyllä se oli hetken mielijohteesta keksitty mutta tarkoitushakuinen kiusa jota tietoisuus ajankohdasta ja sen vaikutuksista ruokki.

Ovela mutta tutuksi tullut tapa herättää etukäteen nämä fiilikset ja hämmennys. Antaa "vihje" tulevasta, vaikkapa tehtävänä. Tai kysymyksenä onko jokin asia muuten tuttu entuudestaan, käynnistäen ajatusvirran onko sellainen tulossa seuraavaksi vai onko se vain kiusaa, vai ihan rehellistä mielenkiintoa jonka myötä tuntisi paremmin missä menen ja mitä kestäisin. Herättää sata ajatusta ja eri mahdollisuutta jota vihje voisi tarkoittaa. Mielikuvia, arvailuja siitä mitä tulee tapahtumaan. Pientä pelkoa, uteliaisuutta, kiimaa. "Hanki ensi kerraksi paketti puisia pyykkipoikia." Nöyryytystä siitä että pitää viedä ne itse paikalle. Pakotettua "kerjäämistä". Huvittuneisuutta siitä että tyttö hakee ne vieläpä heti saman päivän työmatkalla. Taktikoitu siirto kiimaisen masokistisen uteliaan pikkunartun osoittamiseksi, jonka vielä itse tein. Sanoin sen sillä jälleen itse. Ansa.

Huvittuneisuutta siitä että jälleen tiesi narun josta vetää, josta syntyy haluttu reaktio. Sätkynuken tai pelinappulan kaltaista oloa siitä kuinka joku jossain vetäisee narusta, tuottaen jonkin reaktion, katsoen mitä tapahtuu jonka perusteella liikkuu taas pari askelta edelle tehden uuden siirron liikuttaen nappulaa eteenpäin. Pelinappula jota liikutellaan taktisin siirroin tutkimusmatkaa eteenpäin. Kiukkua siitä että se onnistuu, turhautuneisuutta siitä etten pärjää vastaan. Häpeää siitä että nautin siitä. Antautumisen tunnetta siitä että ihan turha edes yrittää vastustella sitä. Tai jokin psykologinen autopeli, jossa joku tutustuu uuteen autoonsa, kokeilee mitä mistäkin tapahtuu, tutkii kuinka se käyttäytyy ja miten siitä saisi eniten irti. Ohjaa ja säätelee vauhtia, tehden käännöksiä, lisäten kaasua ja jarrutellen harkitusti ettei aja ulos. Itse et voi kuin pitää silmiä kiinni ja jännittää käänteitä, kiihdytyksiä, yrittää luottaa että pysyt tiellä ja ehjänä, välillä huokaista kun saat jäädä hetkeksi pysäkille ja kierrokset laskevat.

Nöyryytystä siitä kun kaupassa posket punaisena sellaista paketillista valitsen, katsoen sitä, pyöritellen mielikuvia. Turhautuneisuuden tunnetta siitä kun ei todella tiedä mikä on pelottelua, mikä vain pelkkää pelottelua tai ihan oikeasti mahdollista tapahtua. Nyt tai joskus. Kauhukuvia kaikenmaailman helminauhoista. -Niin, kyllä minä tiedän mikä se on, olen nähnyt netissä.. Viimeksi kun katsoin, kiihotuin siitä hiljaisen painostavasta tunnelmasta jota yksitellen rauhassa ja varovasti kiinnitetyt pyykkipojat toivat. Sitten katsoin tarkemmin, huomasin sen narun siellä niiden alla. Päät kiristyivät masterin käteen. Vaistomaisesti meni käteni suuni eteen ja huuliltani pääsi ääneen "älä nyt vain repäise sitä..." Video katkaistiin juuri ennen. Sydän meinasi pysähtyä. Pelkoja ja kauhukuvia. Luottamusta kuitenkin siitä että osaa asiansa. Avuttomuuden tunnetta kuitenkin siitä että jälleen on vaihtoehdoitta antauduttava tuntemattomaan. Kiihotusta siitä että haluan kuitenkin niin tehdä. Haastetta siitä että on luovutettava hallinta ja tahto pois, löydettävä sen tilalle luottamus. Epäröintiä siitä miten se sattuisi. Uteliaisuutta siitä millaista se on. Niin mikä? No en minä tiedä vielä. Paketillinen pyykkipoikia.

Ja miten silti yritän alitajuisesti taistella sitä vastaan ja haastaa pelissä. Yritän ennakoida, lukea rivien välistä, väistellä ansoja, ohjata itse. Kai minä nyt yritän kun yritän välttyä selkäsaunalta ja jännitän. Yritän muotoilla ja harkita sanojani, jottei niistä löytyisi aiheita oikkuihin joita taas joudun jännittämään, ja kuitenkin joka kerta ajan itse siihen kuoppaan. Enkä myönnä etten pärjää vaan asetun vastapeluriksi huomaamattani siihen psykologiseen peliin ja väistelyyn, kunnes joka kerta joudun alistumaan että en pysty kilpailemaan. Miksi sitten yritän? Koska olen itsepäinen, kouluttamaton ja pelkään selkäsaunaa. Tai pelkään luovuttaa omasta turvakilvestäni ja luottaa että se on toisella. Pelkään kokematonta. 'tai koska pelkään uutta. Tai koska olen huono häviäjä. Tai koska ajattelen liikaa. Tai koska nolottaa tunnustaa itselleen että nautin siitä. En myönnä. Miksi sitten yritän väistelemällä tehdä siitä "tylsää". Petaamalla ja ennakoimalla turvata omaa mielenrauhaani. Onneksi en onnistu. Ärsyttävää peliä. Inhottavan ihanaa.

No tuossa se nyt sitten on. Tuijotan pakettia ja hoen "hän kyllä tietää mitä tekee, tietää mitä tekee.. tietää..". No minäpä en tiedä. Hyvin se menee. Saatan tykätä siitä. Tykkäänhän yksinkin. Niin, niistä muutamasta hassusta.. Huokaus. Epätoivoinen hymy. Pieni pelko.. Haamutuntoja, vatsasta kouraisu, kiihotus, sähköisku. Huokaus, pään pudistelu ja epätoivoinen hymy. Jatkunee näin jonkin aikaa. Haettu reaktio siis onnistui jälleen. Miten ärsyttävää se on, ja miten se kuitenkin on jotenkin sairaan ihanaa. Inhottavan ihanaa. Sitä se on.

Allways two steps behind...

Ääni ja sanat

Kuulen äänen usein korvissani. Kun ei näe, uskalla katsoa tai pysty liikkua, kuulee vain sen äänen. Tuntee sen. Tuntee sen miltä ne vartalossa särähtävät sanat tuntuivat, miten ne aina vähän pelästyttävät, kiihottavat, lamaannuttavat...

Pysy siinä.

Perse pystyyn.

Se perse pysyy pystyssä.

Riisu mekkosi.

Miten sanotaan?

Kuka antoi luvan liikkua?

Mennään polvilleen.

Kyllä sä sen kestät.

Katso silmiin.
 
Huh... Miten kiihottavaa voi ääni olla. Ja sanat. Rauhallisen alistava, itsetietoinen, vaativa, silti lempeä ja silti ne jännittää. Vain ääni ja sanat.

Insomnia

Olen maailman huonoin nukkuja. Herään usein 4-5 kertaa yössä, nyt olen ollut kaksi tuntia hereillä eikä mitään toivoa. Tulin sitten tänne. Keinoja olisi. Kemiallinen uni ei kuitenkaan pidemmän päälle ole hyväksi, ja tähän aikaan ei voi pilleriä enää ottaa kun vaikutus kestää pitkälle aamuun. Jäljellä olisi yksi keino. Keino jonka normaalisti tekisin.

Nyt sen ajatteleminen vain lisää vettä myllyyn, tieto siitä että se on luvatonta. Mietin, jos menisin suihkuun. Saisin tuolla verukkeella edes koskea pakollisena itseeni, ihan vähän. Mietin, jos tekisin sen luvatta. Jäisinkö kiinni? Jäisin varmasti sillä etten pystyisi olla tunnustamatta. Enkä uskalla katsoa seurausta jota siitä voisi tulla. Sekin kiihottaa. Voimattomuus, avuttomuus. Turhautuneisuus. Piina.

Toisekseen tiedän, että huijaisin enemmän vain itseäni. Mikä ihmeen masokismiefekti on piinata itseään näin? Kaikki kädet vapaana, kaikki silmät näkemättä, kaikki korvat kuulematta. Kukaan ei saisi tietää. Silti en uskalla. En voi. Ja se kiihottaa entisestään.

Herran pelko näemmä elää ja voi hyvin.

Luottavaista alistumista

Ehkä se voi mennä toisilla niin, että luottautuu toiseen sokeasti kaiken suhteen, luovuttaa omanarvonsa, kaiken itsemääräämisoikeutensa ja kunnioitettavuutensakin pois. En tiennyt kuinka se on, millaisia variaatioita voi olla ilman vertauskohdetta. Nyt tiedän, että jos se joillain menee niin, minulla ei. Sellaiseen muottiin en pysty sopeutumaan. Vaikka alistuva olisikin, tietynlainen kunnioitus ihmisarvoa kohtaan tulisi mielestäni olla. Sellaista kaipaan kokea, koenkin nyt. Jonkun toisen asetelma voi olla erilainen ja hyvä heille niin.

Luottamusta voi olla sen suhteen, että uskaltaa antautua toisen käsiin ja luottaa ettei toinen vaikkapa mene liiallisuuksiin. Luottamusta pitää olla myös sen suhteen, että voi luottaa olevansa toisen silmissä myös ihan oikea ihminen vaikka alistuisikin. Luottamusta esimerkiksi siitä, että ilman suostumusta mitään materiaalia ei mene eteenpäin minnekään. Luottamusta siitä että tietyt asiat sovitaan, tietyistä asioista kysytään mielipide. Se on ennemmin se polkuni, jota koen luonnollisemmaksi kulkea. Jos minusta otetaan kuvia ollessani avuton, puolustuskyvytön ja lupaa siihen kysymättä, ehdoton oikeuteni mielestäni on edes se ettei niitä ilman lupaani mene mihinkään muualle. Henkilöllisyyteni ei mene muualle. Tiedän kenelle alistun ja miksi. Ei välikäsiä, ellei toisin sovita. Ehdoton varmuus terveenä säilymisestä. Varmuus kaikesta tuollaisesta. Sitä tarvitsen. Sellainen polku on nyt erittäin hyvässä alussa.

Silti se luottamus ei syö sitä jännitystä. Ei tarvitse olla mysteeri, salaperäinen, etäinen, kylmä, töykeä säilyttääkseen jännittävyyden. Mielestäni se on juuri päin vastoin. Se salaperäisyys ja mystiikka voi tulla sieltä aivotoiminnasta, oikuista, kekseliäisyydestä siltikin vaikka tutustuisi toiseen. Jollain toisella ehkä eri tavoin. Tällaista luottamusta on nyt syntynyt esimerkiksi sen suhteen, että vaikka olin pelosta sekaisin ja luulin mielessäni selkäsaunan ja piiskan olevan jotain täysin muuta kuin tarkoitus olikaan, luulin että sitä tulee peräjälkeen armotta, taukoamatta ja kysymättä koko ajan se lukumäärä jonka olin "tienannut", (johon minut kyllä edelleenkin mielestäni huijattiin ansalla...) menin silti paikalle. Luotin hänen kokeneisuuteensa, ja kun sanoi että kyllä kestän tulevan, luotin. Pelkäsin mutta luotin sanaansa.

Koko kokemus kääntyi pelosta ihanan kirvelevän kiihottavaksi avuttomaksi nautinnoksi kaikkineen. Kestin ruoskan, nipistimet, kaikki mahdolliset viritykset jotka näin punaiselle sohvalle aseteltuna astuessani hotellihuoneeseen. Vieläpä nautin niistä. Tulen luottamaan edelleen Herrani sanaan, kokemukseensa siitä mitä kestän, mihin pystyn, lukutaitoonsa suhteeni. Luotan itseni käsiinsä. Silti säilytän ihmisarvoni. Tämä kombinaatio on hyvä. Näillä haluan jatkaa.

Aina löytyy syy

Nyt on pakko avautua. Ihan sama kuka lukee ja mitä siitä miettii. Mielestäni minut huijattiin piiskattavaksi. Ehkä epäoikeudenmukaisuuden tunne on vielä sitä kouluttamattomuutta. En saanut aikarajaa. Toisaalta pelkkä epäonnistuminen vaikka olisi mikä syy, voi olla muka tekosyy. Aina löytyy syy. Tiesin kyllä että se tulee vastaan joskus. Pakko se on kohdata joskus.. Mielestäni asenteeni on nöyrä, en taida välttyä piiskalta siltikään. Pitää opetella pitämään siitä.. Opinkohan? Sattuu jo valmiiksi. Ihan oikeasti tunnen sen nyt jo. Ei se voi viime kerrasta enää tuntua nimittäin.. Miksi helvetissä lähden vapaaehtoisesti pahoinpideltäväksi. Täytyy olla idiootti. Antamani lukumäärä jonka mielestäni ansaitsisin oli säälittävän vähän. Laskukaava menee kuulemma niin, että jos se on mielestänsä liian vähän, se kerrotaan viidellä. Tyytyi kuitenkin siihen. Suhteutin sitä virheeseeni, aikarajaan, avun pyyntöön, kokemattomuuteeni, kivunsietokykyni tietämättömyyteen. Varmasti tiesi ja luki että tarkoitukseni oli toimia oikein, tehdä tyytyväiseksi ja tehdä se heti. Aikomuksenikin oli, saman tien vaikken aikaa saanutkaan, tarvitsin lisätietoja. En saanut niitä. Tuli yö. Mikä raja se yö on. Se raja on se että sillä hetkellä kun haluaa nähdä tuloksen ja sitä ei ole siellä juuri silloin, se on virhe. Luki kysymykseni varmasti, siksi ajattelen että tämä oli ansa. Toisaalta mielivaltaa. Koulutusta varmaan. Toisaalta pelkkä hyvä tahto ei riitä, ei ole selityksiä. Osaan sen, tiedän senkin. Miksen sitten toiminut niin. Mihin olen oikein pääni pistänyt. Nyt sitten voisin tehdä tehtävät kun pääsen kotiin, ei tarvitse jäädä kiinni niistä töissä. Väkinäinen vastaus "kiitos", vaikka teki mieleni lähettää "mulkku".

Ne helvetin tehtävät jatkossa vaikka taiotaan valmiiksi ja samalla sekunnilla jos ei muuta. Oltava sillä hetkellä kun päättää haluta sen nähdä. Oli aikaa annettu tai ei. Noidaksiko tässä pitää alkaa. Niin, pitää. Silti löytyy se syy. Ollaan hiljaa ja otetaan vastaan. Kai se sitten jossain vaiheessa tuottaa jonkin opintosuoritteen saatana.

Ensimmäinen "koulupäivä" oli mieletön, järjetön, mahtava. Muutenkin on ollut erittäin mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa. Sitä ei nyt vaan pysty kuvailemaan tässä mielentilassa. Joskus toiste sitten. Ei muuta kuin pää alas, silmät kiinni ja eteenpäin.

Psyykkeen ilkikuriset temput

Se on kivaa. Se on ihan kamalaa! Levoton, sydän hakkaa niin että kuuluu naapuriin. Hymyilyttää. Mihinkään ei pysty keskittymään. Ei pysty syömään. Pelottaa. Haluais sukeltaa peiton alle piiloon. Miettiä että hullu olen, lopeta tollaset ja ala käyttäytymään niinkun normaalit ihmiset! Sitten kuitenkin tietää että se tarve tulee taas nurkan takaa vastaan. Sitten kun se tulee nurkan takaa vastaan, haluaa kurkata sinne mutta livahtaa takaisin.  Kurkkaaminen ei riitä, sinne pitää mennä. Koska haluaa mennä. Saatana sentään. Miks mun pikkuhousutkin on märät? Tiedät varsin hyvin ettei kurkkaaminen riitä. Lopeta. Rauhoitu.

Jännittää, pelottaa, kiihottaa, haluttaa, hirvittää. Ihanaa, kamalaa, sairasta. Hullujen hommaa. Nolottaa, hävettää, kiinnostaa, kauhistuttaa. Tykkäät siitä. Miksi ihmeessä tykkään siitä?
Syvä, syvä huokaus. Eikä auttanut. Hymyile sitten kuin idiootti.

-"mitä sä hymyilet?"
-"en mitään..."

Unia alitajunnasta

Laukesin unessa. En voi olla varma tapahtuiko se oikeasti. Kerran muistan heränneeni orgasmiin, saatoin unissani koskea tuolloin itseeni. Yleensä jos näen märkiä unia, se ei pääty tai edes etene orgasmiin saakka vaan jää kiihotustasolle polttamaan. Nyt luulen että oikeasti sain.. Tärinä, tykytys, sykkiminen, rauhoittuminen. En herännyt sen jälkeen heti, vaan uni jatkui vielä hetken. Unessa pelästyin että laukesin oikeasti. Onkohan se mahdollista? Tai sitten se oli vain niin hirveän todentuntuinen eläytyminen tuohon uneen.

Olen vaihdellut tässä muutamia lupaavan oloisia sähköposteja. Mies tuntuu kiinnostavalta, keskustelutaitoiselta ja hallitsevan oloiselta, on saavuttanut otettaan jo heti alkuun - en koe minkäänlaista painostuksen tuntua tai kiirettä, näin on oikein hyvä. Tutustua ihan rauhassa ja muodostaa hiljalleen mielikuvaa vastapuolesta, tunnustella kuinka ajatukset osuvat. Olen kuitenkin saanut jo tehtäviä. Erilaisia kuvaustehtäviä, laukeamiskielto ilman lupaa.. Uneni nivoutui varmasti näistä asioista..

Olen törmännyt ajoittain kertomuksiin, joissa masturboidaan ruuan kanssa - banaanit, kurkut ynnä muut. Vaikka kekseliäänä itseäni pidänkin, ajoittain melko kinkyn ajattelunkin omaavana, en ole koskaan mitään vastaavaa työntänyt itseeni. Harjanvarsia, sähköhammasharjaa, kynttilääkin, mutten mitään syötävää. No tikkarilla olen leikkinyt, mutta muuten en. Kovin kummoista sisääni ei edes mahdu, ja häkellyin ja jännityin kun sain tehtäväksi masturboida kurkulla, kuva todisteeksi. Epäonnistuin tehtävässä, sillä kauppa oli mennyt jo kiinni, korvasin tehtävän heti tilanteen salliessa pienellä shampanjapullolla. Jäi kuitenkin mietityttämään, olisiko sellainen mahtunut sisääni.. Miltä se olisi tuntunut? Loin mielikuvaa mielessäni siitä tuolloin, jännitti, kiihotti, epäröin.. Siinähän on usein sellainen ohuempi kärkikin, mihin se osuisi ja miltä se tuntuisi? Mahtuisiko se ollenkaan..

Unessa olin koulussa. Olin tehnyt tehtäviä matematiikassa, katselin niitä enkä osannut perustella ollenkaan miksi olin päätynyt kyseisiin tuloksiin. Ei ollut perinteistä luokkahuonetta, vaan olimme sokkeloisessa rakennuksessa, kukin oman vilttinsä päällä tehtäviä tekemässä. Professori siirtyi oppilaan luota toiselle, arvokkaana, vaativana, hieman pelottavan tuntuisena ja tarkasti tuloksia. Pelkäsin omaa vuoroani, omituinen kihelmöinti läpi vartalon odotin hänen kumartuvan ylleni, pyytäen näyttämään tehtäviäni. Olin tehnyt ne, mutten osannut enää perustella niitä. Yritin vastailla kysymyksiin ja jännitin mitä tapahtuu, sydän hakkasi, sähköinen olo. Hän kuiskasi matalalla, vaativalla äänellä ottavansa minut, heti kellon lyötyä etsivänsä käsiinsä. Unessa fiilikset ja tuntemukset ovat aina hirveän voimakkaita. Tuo tunne oli sekoitus kiihotusta, jännitystä, pelkoa ja halua.

Lähdin kiiruhtamaan kellon lyötyä piiloon. Mies kuitenkin seurasi tiiviisti perässä. Arvokkaan tyynesti kulki perässäni, muiden huomiota herättämättä seurasi ihan kannoilla. Kiristin tahtiani sokkeloisilla käytävillä, koitin itsekin kävellä mahdollisimman nopeasti pakoon, mutta niin etteivät muut käytävillä ihmettelisi. Jouduin jonkinlaiseen varastotilaan jossa oli vanha kankainen sohva ja paljon  kirjoja, pieni pöytä. Luulin eksyttäneeni miehen, kunnes käännyin ja näin hänen seisovan takanani, ivallinen hymy huulillaan. Sitten en muista tapahtumia selkeästi, muistan ne fiilikset joita uni herätti, kiimansekaista jännitystä ja pelkoa, kysymyksiä joihin en osannut vastata, kiusallisia kosketuksia, vaatimuksia. Seuraavaksi muistan istuvani tuolla sohvalla, pöydällä oli kurkku. Jokin pakottava tarve oli kokeilla sitä unessa, haukoin happea kun työnsin sitä sisääni, syvemmälle ja syvemmälle, sitten laukesin. Yritin lopettaa ennen, mutten ehtinyt. Orgasmi otti vallan ja vyöryi läpi vartalon. Tiesin että se oli kielletty. Mietin kuinka selittäisin tapahtuman, kunnes sitten aamuyöstä heräsin kuun paisteeseen ja ymmärsin sen olleen unta. Olen melko varma että se oli vain unta.

Ensimmäinen

Pieni sensuurivaroitus tähän alkuun, jo ensimmäinen lause kertoo miksi.

Olin 14-vuotias. Hengailimme, kuten silloin puhuttiin, ulkona. Silloin 17-vuotias tuntui vanhalta. Juttu lähti vitsistä että mennään nussimaan erääseen autioon taloon.. Olin ymmärtämättömyyttäni mukana vitsissä, lähdimme jopa kävelemään tuohon taloon. Meitä oli neljän tai viiden hengen seurue, hyvä tyttöystäväni, muutama jätkä ja minä. Päästyämme perille aloin ymmärtämään ettei kyseessä ollutkaan ihan leikki. Annoin ymmärtää, enkä ymmärtänyt antaa. Sanoin etten aio tehdä kanssaan mitään koska minulla oli kuukautiset. En muista mitä puhuimme aiheesta, muistan että ei siinä muuta kuin ettei pääse oikein pesulle täällä. Hän ei ehkä tiennyt että olin neitsyt silloin, en muista. Tai sitten tiesi, saatoin sanoa senkin syyksi etten aio naida.

Jotenkin ratkaisu kulkeutui puhetasolla suuseksiin. En ollut koskaan tehnyt niin. Siihenastiset seksuaaliset kokemukset oli ainoastaan kielisuudelmia, käsin koskettelua vaatteiden päältä haaroista, rinnoista, perseen puristelua ja fritsuja. Jokin kiima itsessä heräsi kuitenkin, kokeilunhalu.. tai ihan vaan kiima. Halusin toisaalta kokeilla millaista se olisi. Olin nähnyt kuinka kyrpää imetään pornoleffoissa.. Tilanne eteni niin nopeasti, hän veti mukanaan pimeään koppiin, vähän kuin vanhan ajan taloissa on kuivavarasto keittiössä tai jokin siivouskaappi. Pimeässä tunsin vartalon lämmön edessäni, paikansin sen ja ennenkuin ehdin ajatella, tunsin kädet lantiolla vetäen itseensä kohden. Kiihottavan hyväntuntuinen pitkähkö kielisuudelma, jonka aikana vyö ja farkun napit aukesivat, pian kämmen päälaellani painaen minut polvilleni maahan.

Muistan vieläkin miltä tuo tilanne tuntui. Ei sanoja, ei kysymyksiä, ei mitään muuta kuin määrätietoinen ohjaaminen päästä painaen lattialle. Muistan pehmeän kiihottavalta tuntuvan ja tuoksuvan elimen pinnan hamuavan kasvojeni edellä, löytäen huuleni. Raotin huulia ja otin sen suuhuni. Muistelin miten sille leffoissa tehtiin.. Se otettiin suuhun, pehmein huulin ja hampaita varoen, kädellä vartta hyväillen. Koitin imeä kevyesti ja annoin huulten liukua sen vartta pitkin ottaen syvemmälle ja liu'uttaen jälleen kärkeä kohden. Löysin pian rytmin jolla vartta hiukan puristava käteni pääsi huulieni liikkeiden avuksi, hänen työntäessään lantiolla vasten suutani. Annoin kielen liukua vartta pitkin samalla, välillä kokeilin vähän jos liikuttelen sitä suussani sen varrella samalla. Lantionsa liike ja hengityskin tiheni, lopulta hän vetäytyi suustani, runkkasi orgasmin räjähtämispisteeseen valmiiksi ja toi sykkivän kyrvän suuhuni takaisin laueten sinne. Imin kaikki, nielin kiltisti kaikki. 

Kerroin tyttöystävälleni mitä tapahtui, ja kävellessäni kotiin mietin tapahtumia ja koitin rapsuttaa suupieliini kuivunutta nestettä irti etten jäisi kiinni. Myöhemmin sitten jäinkin. Olin kirjoittanut tapahtuman päiväkirjaani, josta äiti sen jokin aika sen jälkeen löysi. Nosti syytteen, joka sitten hylättiin sillä olin vapaaehtoinen. Tapahtumasta tiesi koko kylä, kaikki ikäisemme. Se oli silloin aika nöyryyttävä kokemus, nyt jo aikaa sitten unohdettu. Tosin samaisen ihmisen kanssa olen sitten törmännyt vuosia sen jälkeen netissä ja sitten muotoutunut eräänlaiseksi YYA-sopimukseksi, satunnaista seksiä joka sujuu loistavasti, kiihottavan pervoja tilanteita, ei jälkipuheluita, ei mustasukkaisuutta, ei ongelmaa. Sama ihminen, joka vaati ottamaan anaaliseksin jälkeen kullinsa suuhuni, sama joka pakottaen työnsi sen niin syvälle nieluun että opin kuinka nieluun voi nussia ja kuinka syvää kurkkua voi käyttää. "Kuka sut noin on opettanut imemään? Isi on tainnut opettaa.."

Sekin loi suhteellisen nöyryyttävää tunnelmaa kun yksityiskohtaisesti poliisisedälle jouduin tapahtuman kuvailemaan, vanhempieni läsnäollessa. Sitten poltin päiväkirjan, jokin vuosi tapahtuman jälkeen joku poltti myös tuon autiotalon ja tuo kokemus on kiusallisuudeltaan laantunut ja sitä voi muistella pieni sairas pilke silmillä.

Kesällä kerran...

En saanut taas aamuyöstä unta.. Mietin usein tuota kesäkuun loppua. Tapaamista. Aloin tänä aamunakin miettimään sitä jälleen. Niin paljon jäsennettävää, kiihottavaa muisteltavaa, hämmentävää pureskeltavaa. Miltä tuntui olla täysin tiedoton siitä, keitä huoneessa oli. Valta-asetelma oli niin ylitsepursuava, häkellyttävä, vaativa ja niin mukaansavievän kiihottava etten oikein edelleenkään osaa sitä jäsentää. Silmät sidottuna, Ladyn sitoessa käsiäni taakse, luotin. Vaikka mielentilani oli aiempien tapahtumien valossa hyvin sekava ja ahdistunut, olin jo muutamia kertoja antautunut köysiin, ottanut vastaan tulevan. Oloni oli jokseenkin turvallinen, jännittynyt mutta turvallisen luottavaisen epäröivä. Kunnes sitten kaikki muuttui.

Aiemmin tapaamisessa olin saanut kokea jotain aivan uutta. Mukanamme oli toinen tyttö. Hän tuli jälkeeni paikalle, ei tiennyt paikallaolostani. Lady oli halunnut opettaa minua, näyttää millaista on sitoa, piiskata, pyörittää. Muistan tuon tytön ilmeen kun astuin varovasti takahuoneesta esiin. Ne silmät ikäänkuin leimahtivat, häntä kiihotti ajatus että ympärillään on nyt kaksi naista. En tuntenut tyttöä. Tiesin että sellainen tulisi tapaamiseen kyllä, en tiennyt mitä minulta odotettiin tai mitä tulisi tapahtumaan, mutta luotin että Lady ohjaa tilannetta. Niin hän tekikin. Opettavaisesti kertoi solmuista, asioista joita tulisi muistaa, kehoitti piiskaamaan.. En pystynyt tilanteen hämmentäessä keskittymään asioihin, tekniikoihin, mihinkään.. Tilanne oli sekaisen kiihottava ja koitin olla tomeran asiallinen.

Tyttö oli masokisti. Niin Lady minulle kertoi. Hän sanoi, jos meinaan piiskata, sen pitää oikeasti tuntua. Tunsin olevani hirmu kömpelö, en uskaltanut. En halunnut satuttaa. Rohkaisujen myötä vähän kokeilin tempoa kovemmin, huomasinkin värähtelyitä. Tytön iho alkoi punottamaan hiljalleen. Hän taisi pitää siitä. Lady siirteli meitä kuin shakkinappuloita, minä sain lähinnä seurata, oppia ja kokea uutta. Tyttö ohjattiin nuolemaan jalkojani. Sellaista ei ole koskaan minulle tehty tuolla tavoin. Istun sängyn reunalla, tyttö edessäni polvillani, lämmin märkä kieli nuolee ohuen stay-up -kankaan läpi säärtäni ja polveani. Se kiihotti fyysisesti yllättävän paljon.. Ehkä henkisestikin? Henkisesti koska tilanne oli niin kiihottava. Ei ehkä siksi, että joku alistuu minulle. En kokenut sitä roolia luontevaksi, hämmentäväksi ehkä, kiihottavaksikin mutten luontevaksi. Tytön käskettiin nuolla rintojanikin.. Hän oli köysissä, pehmeät hiukset hivelivät vapaana roikkuen ihollani ja suloinen suu nuoli ahnaasti juuri sitä mitä Lady käski. Tyttö oli aika suloinen. Ei ehkä kaunis, mutta söpön suloinen..

Lady antoi kaksi minuuttia aikaa hänelle laueta, liikuttelin ohjeen mukaan sauvaa tytön pillulla, klitoriksella liikutellen sitä. Ajastin piippasi, tyttö lähetettiin kotiin. Vapauduin hieman kun outo tilanne laukesi, toisaalta mielessäni sinkoili pieni jännitys siitä mitä seuraavaksi? Minua ei laitettu kotiin, vaan sain köyttä käsiini. Tilanne jatkuisi.. Hän huomasi jälleen mielentilani heittelehtivän päivän aiempiin kurjiin uutisiin, ikäänkuin jyrätäkseen ne, hän sai samalla voimalla, samalla kiihottamisella mieleni jälleen vain vapisemaan kiimasta. Silmät sidottiin, kämmen rintakehällä, kädet köysissä, huulet korvalla, sormet nänneillä.. kaikki se taika nivoutui yhteen, muu unohtui, kiima jäi. Hän seisoi takanani, kuiski korvaani että mitä jos jättäisi minut noin. Silmät ja kädet sidottuina, oven auki Helsingin kadulle, oveen lappu "sisällä narttu vapaassa käytössä". Vieressä oli työmaa, siellä olisi varmasti miehiä jotka lapun huomatessaan poikkeaisivat mieluusti, hän jutteli. Jos lähettäisi viestin puhelimestani kaikille etten palaa muutamaan päivään, olinhan saanut ikäviä uutisia ja halusin olla rauhassa.. Olisiko hän voinut tehdä sen oikeasti? -Olisi. Mietin että kyllä oikeasti olisi voinut. Jostain syystä kiihotuin vielä entisestään, en mennyt paniikkiin tai pelännyt, vaan kiiihotuin lisää. Mikä valta hänellä siinä kohden minuun olikaan. Kaikki valtit jotka olin vapaaehtoisesti käyttöönsä antanut, enkä mennyt paniikkiin, vaan kiihotuin.. Kuinka kieroutunut voi ihmislapsen vietti olla, mietin.

Lähenteli tosin paniikkia, kun tilanne yhtäkkiä muuttui. Minua oli varoitettu, että tämä ihminen saattaa tulla käymään. Jotenkin kai tytön lähdettyä, alitajuisesti asennoiduin tilanteen olevan jo ohitse, suurempien yllätysten menneen.. Seisoin keskellä lattiaa hänen astuessaan sisään. Lady esitteli minut hänelle. Hän kysyi, tiedänkö kuka hän on. Mietin mitä kuuluu vastata? Tiesin tavallaan kuka hän on, mutta en nimeä, kasvoja, mitään hänestä. Nyt ainoastaan äänen. Tunsin katseen pureutuvan voimakkaan kiusallisena, tietenkin kun en voinut nähdä mitään, tunsin vain. Kuulin vain. "Käännys ympäri." Käännyin johonkin suuntaan ympäri, hieman haparoiden. Sydän hakkasi ihan hirveästi, taisin täristäkin hieman. Hän kysyi jännitinkö? Nyökkäsin. He vaihtoivat Ladyn kanssa muutamia sanoja ja kommentteja, esittivät minulle joitain kysymyksiä. "Minkäslainen tyttö tämä on?" -Mielenkiintoinen, vastasi Lady. "Vähän yliojentaa jalkoja tuo tyttö.." Arvelin jo silloin tämän ihmisen olleen kuulleen ainakin jotain, tiesin että olivat jossain yhteydessä puhuneet jotain minusta. En tosin tiennyt hänen olleen jo tuolloin kuitenkin täysin perillä jokaisesta kiinnostavaksi kokemastaan asiasta minun suhteeni.

He molemmat liikkuivat ympärilläni, tarkastellen, kysellen, hivellen, kosketellen. Paitani oli avattuna rintojen alle, rinnat nostettu liivien päälle paljaiksi. Kosketuksia, molemmin puolin, nipistyksiä, kiusaamista, nännien pyörittelemistä ja härnäämistä, hivelyä.. "Nää on hyvät, näistä pidän", kuulin. Jotkut nipistimet, en tiedä mitkä.. Niiden heiluttelu. Valuin niin täyttä kiimaa kun ihminen vaan voi, en tajunnut itsekään sitä. En tajunnut oikein mitään muuta kuin sen olon joka siinä oli. En muista tapahtumien kronologista järjestystä, en muista varmaan kaikkea ylipäätään ollenkaan mitä siinä sumussa tapahtui, en olisi muistanut vaikka olisin kirjoittanut ne heti kotona ylös. Halu pehmensi pään, kiima sumensi aivot.

Jossain vaiheessa minut käskettiin polvilleni lattialle, ohjattiin Ladyn eteen hänen istuessaan sängyllä, komennettiin nuolemaan jalkoja kuten tuo tyttö oli hetki sitten tehnyt. En osannut.. yritin parhaani. Kuulin käskyjä, neuvoja, vaativaista kannustusta keskittymään, kommentteja siitä kuinka pärjään.. Kasvoni ohjattiin Ladyn haaroihin. Sukkahousujen päältä sain nuolla häntä, kuuntelin arvosteluja, ihminen takanani nostaen välillä hamettani lanteille, raottaen stringejä kuin tarkastaen millaista siellä on. Hän nyki minusta tahtia jollain vyötärön ympäri kieritetyllä narulla, jonka irtopäät kulkivat haarojeni välistä taakse painaen klitorista, ohjaten rytmiä.. Vähän kuin joku lassottu eläin jota ohjattiin siinä kontallani lattialla. Lady käskettiin hakemaan jotain, en kuullut mitä. Kiiman seasta erotin sanat "Haluan nähdä kun nussit tota huoraa". Minut autettiin sängylle kontalleni, tunsin tekokyrvän painuvan sisääni... Voi luoja miltä sellainen tuntuu kaiken hämmennyksen, pistävän polttavan halun ja kiiman sekaisena kun se vaativasti työntyy syvälle sisään, käy naimaan määrätietoisin ottein valuvan märkää ja turvonnutta pillua.. Sain monta muistutusta, etten saa laueta ennen kuin pyydän luvan.

Sen muistinkin, luulen että muistin sen joka kerta. Kiittää en muistanut kertaakaan.. Ei toimi silloin aivoissa oikein mikään kun on lauennut. En silloin, kun kasvoni upposi Ladyn pilluun kun koitin keskittyä tekemään kielelläni oikein, sormillani oikein mutten hahmottanut mitään muuta kuin takaani työntyvän sauvan suristen painuvan sisään ja ulos.. "Keskity!" Hän piteli sitä kädessään, nain lantiollani sitä vasten. Välillä hän liikutti tai painoi vatsaani kohden, käänsi kulmaa ja en kestänyt kun huuto pääsi huuliltani, olin saamassa mielettömän orgasmin. Sain siihen luvan ja silloin laukesin aivoista varpaisiin saakka. Sen jälkeiset tapahtumat menivät yhdessä sumussa.. Minut komennettiin välillä naimaan vuorostani Ladya tuolla tekokalulla, en meinannut saada sen toista päätä sisääni mahtumaan. En ollut koskaan käyttänyt sellaista, en tiennyt kuinka se pysyy ja miten sitä pitää pitää. Huomasin Ladyn kuitenkin nauttivan siitä, hän ei ollut kuulemma saanut kyrpää aikoihin.. Niin paljon uutta, sekaista ja häkellyttävää tapahtui tuona aamupäivänä, mutta nautin joka ikisestä tunteesta. Nautin niistä edelleen kun mietin niitä.

Tämä ihminen jossain vaiheessa lähti. Sanoi ettei minun ollut nyt tarkoitus nähdä hänen kasvojansa, ohjeisti ja lähti. Olin jo aivan loppu, luulin että rauhoitumme jo.. Lady sitoi jalkani erilleen sängylle, sitten tunsin tapin tunnustelevan aukolla ja alkaen työntyä sisälleni. Koitin kuunnella mitä seuraavaksi? Tunnistin lempileluni surinan. Sellainen jellysauva jossa delfiininokan muotoinen klitoriskiihotin, sauvan kärki taipuu juuri oikeaan kohtaan ja siinä on sellaisia pehmeitä nystyröitä vielä pinnassa. Sisällä pyörivät helmet, mutta sen moottori on ollut jo rikki jonkin aikaa. Sitä lelua en kestä kauaa. Sain myös tuntea millaista on kun nainen oikeasti tietää kuinka nuollaan.. Hän levitti häpyhuulia erilleen, koskee kielellään juuri siihen pistävän polttavaan kohtaan josta silmissä alkaa kipinöidä. Sen tunteen jälkeen orgasmikin on juuri tuollainen. Pistävä, voimakas voimakas laukeaminen jonka jälkeen on todella kosketusarka. En muista montako kertaa laukesin, muistan vain että jossain vaiheessa sauva sisälläni, tappi sisälläni ja vielä jokin ylimääräinen surrutin painamassa delfiininokkaa klitorista vasten, en voinut uskoa että se vyöryy taas, juuri ennen kuin edellisestä olin edes toipunut. Huusin ei:tä, en oikein tiedä edes miksi.. Tuntui että se vaan tulee sieltä taas vaikkei pitänyt? Kunnes tajusin pyytää luvan ja taisin venkuroida orgasmin pyörteissä jalkani köysistä tai remmeistä irtikin siinä. Sitten sain rauhoittua.

Mieletön, mieletön liuta mielettömiä tapahtumia, uusia tunteita, kiihottavia ajateltavia joita ei oikeasti tapahdu kuin fantasioissa. En tänä päivänäkään tiedä onko tuo ihminen kävellyt joskus kadulla vastaan, en tiedä mikä oli loppupeleissä tai alunperinkään kaiken tarkoitus, mitä hän minusta tietää tai tiesi jo silloin, mutta ei sillä oikeastaan ole juurikaan väliä nyt. Opin tuosta heidän välisestä asetelmastaan paljon ja ymmärrän sitäkin nyt enemmän. Se, ymmärränkö omaani, saa taas uutta näkökulmaa ajatuksiini. Toisaalta ei minun tarvitse liittyä siihen kuvioon ymmärtääkseni omaa pysäkkiäni jolla matkallani olen. Sellaiseen peilaaminen kuitenkin auttaa, herättää ajattelemaan kuinka itse sellaisen kokisin, kykenisinkö, haluaisinko... Mielenkiintoisia ajatuksia jotka aina pikkuhiljaa johtavat uusiin kulmiin katsoa asioita.

Ajatusleikkiä

Se oli ihan siinä, mutten mennyt..

Joudun viikonloppuna hyvin kiusalliseen tilanteeseen. Luoja kuinka kiinnosti antautua. Kaikille haluilleen vaan ei voi antaa periksi. Ei vaikka kuinka narttu olisi.. Vai onko narttu jo, kun yleensä haluaisi, riittääkö se? Helvetti kun se jäi polttamaan, teki mieli laittaa viesti perään. Onneksi en laittanut. Tilanne ohi. Kunnes tulee seuraava kerta.

Se ei ennen ole mennyt näin polttavaksi, näin suoraksi. Kuten olen luonnehtinut sitä outoa vetovoimaa, valtaa ja hämmentävyyttä jota joissain vain on, joissain ei ole. Eräs työkaverini sivutyöstä, auktoritaarisessa asemassa oleva, työnjohdollisesti esimiesasemassa kohtaani oleva ihminen, omaa sen taian minuun. Hän tietää sen. Olemme keskustelleet seksistä, tiedän vähän suuntaa millaisia ajatuksia hänellä siitä on. Niitä suuntia pystyy lukemaan helposti myös normaalista huulen heitosta, merkkejä alistushalusta vitsiksi naamioiduin tokaisuin. Hymy, ilme ja silmät paljastavat niiden taustalla olevan häntä kiihottava alue. Tiedän myös hänen pyörittävän melko montaa asiaa (naista) nyt kun on vapaa, suhteessa ollessaankin ainakin yhtä vakituista salanarttua, usein myös vuoron jälkeen satunnaisia hoitoja. Mietin, mitä jos hän tietäisi luonteeni? Mieltymykseni? En voi kuin arvailla mitä sitten tapahtuisi, millaista se olisi.. En usko että hän voisi edes kuvitella minun ajattelevan näistä asioista näin.

Hänen lähelläolonsa, katseensa tai kysymyksensä saa aina niin vaikeaksi. Häkellyn, punastun, arvostan.. En usein jää sanattomaksi tai ole neuvoton, tai ainakin pystyn peittämään sen jollain. Tälle en pysty. Sain niin suoria vihjauksia, selviä katseita, kosketuksiakin. Kommentteja rinnoistani, mainintoja yleisesti halukkuudestaan ja toruja siitä että se on minun syytäni? Selkeitä katseita, tokaisuja ettei keskittymisestä tule sellaisessa olotilassa nyt yhtän mitään, tiskin yli kumarruttuani takanani huudahdus ettei noin voi tehdä. Ei huudahdus niin, että olisin eittämättä voinut yhdistää sen itseeni, kuitenkin pieni tarkoitus että niin tekisin. Puoliääneen ohimennessään muka itsekseen tokaistuja selviä toteamuksia, joita joko saatoin kuulla ja ymmärtää tai sitten en, jättäen minut epäröivään oloon, mitä hän mahtoi tarkoittaa milläkin. Sitten kysymys, haluanko häneltä kyydin kotiin? Hän tiesi minulla olevan jo kyyti. Hän osoitti sen hyvin selvästi mitä ajatteli, mitä halusi. Sellaiset asiat vaan vaistoaa. Osan sivuutin muka-ymmärtämättömyydellä, en osannut suhtautua. Osan kuittasin vitsinä, osalle hieman hymyilin takaisin. En tiedä minkä viestin lopulta annoin...

Tai se hetki, kun törmäsimme vessan ovella. Olin aiemmin nähnyt ennen peitossa olleen tilan, joka nyttemmin on raivattu ja jonka wc-tiloja voisi käyttää. Kysyin, sielläkö voi nyt käydä. "Voi. Siellä voi myös nussia." Tokaisin jotain onnentoivotuksia missioonsa ja huudahdin vitsinä, voiko sen tehdä myös yksin ja menin. Tullessani takaisin hän kysyi oliko wc-käyntini ollut tyydyttävä? -"Oli kyllä, kiitos kysymän." Jonkin aikaa myöhemmin kävin uudelleen. Pestessäni käsiä kuulin kun ovenkahvaa kokeiltiin. Kiiruhtaen kuivasin kädet ja avasin oven. Pimeä huone, hän oven takana, silmillään omituinen ilme. "Moi". -Moi.. Se kaksisekuntinen tuntui kiusallisen pitkältä kymmeneltä minuutilta. Lopulta en pystynyt kuin kääntämään katseeni alas, luikahdin käsivartensa alta joka piteli ovea auki ja kiiruhdin pikaisesti takaisin työpisteelle..

Näistä lähti oma yön ajatusleikkini. Mietin mitä veruketta hän olisi käyttänyt, millä hän olisi tullut kylään? Vai olisiko verukkeet olleet kaikki liian läpinäkyvää jo siinä vaiheessa? Ja jos olisi, olisiko sillä ollut enää siinä vaiheessa mitään väliä? Vai olisko se jäänyt pelkälle polttelutasolle. Hän saattaa kunnioittaa suhdettani, sitä en tiedä. Saattoi ajatella järjelläkin, en tiedä. Jäi vaivaamaan, mitä olisi tapahtunut jos olisin noussut kyytiin.

Mietin millainen olisi automatka ollut. Olisiko tuo vihjailu jatkunut, vai voimistunut? Olisinko tietoisesti kannustanut? Jos olisin, olisiko hän tehnyt siirron, ja jos niin minkälaisen? Olisiko se ollut samantyyppinen tarraaminen poskistani kuten aiemmin illalla, toinen peukalo toisella puolen poskea, neljä muuta sormea toisella puolen ja rutistus suutani mutrulle, alistava ravistus ja ivallinen tokaisu "hyvät huulet".. Tarkastanut reaktioni, siirtynyt sen myötä uuteen vetoon? Käskenyt tehdä niillä jotain. Ehkä tarttunut hiuksista ja painanut pääni syliinsä niskani takaa. Senkin olisi voinut vielä kuitata vitsillä, lopettaa, naurahtaa. Olisin omalla reaktiollani voinut joko osoittaa tajuavani mistä on kysymys, osoittaa ymmärtäväni missä mennään, tai kuitannut tilanteen "olettamalla" sen olleen leikkiä. Leikkiä, jollaista häneltä voi odottaa.Olisinko jo autossa saanut tukehtua elimeen, jonka valitteli koko illan kaipaavan purkautumista? Olisiko se työntynyt nieluuni vahvan käden painaessa päätäni syvemmälle, välillä päästäen hetkeksi hengittämään.

Olisiko matka jatkunut niin, että nyt kun kerran aloitit, teehän loppuun asti. Kyselemättä noussut autosta mukanani kotiini, seuraten perässäni, katse selässäni ja takamuksessani vaatien kävelemään eteenpäin, katsomatta taakseni, päästäen kotiini. Olisiko sisällä neuvoteltu? Tunnusteltu? Oltu kohteliaita, osoitettu arvostusta kuten ajoittain tunsin että kaikesta huolimatta halusi välittää minulle? Vai oliko sekin vain peliä? Olisiko sisällä tilanne mennyt niin nopeasti, ettei reaktioideni tunnusteluun ollut sijaa? Pelkkä tönäisy vatsalleni sohvalle, vaatteiden repiminen yltäni, yli puolet minun kokoiseni ihminen takanani pitäen tiukassa otteessa, läimäytellen poskelle, takapuolelle, työntyen kysymättä sisääni ja naiden halunsa siltä seisomalta sisääni...

Vai lähtikö ajatusleikki omasta ajatuksestani? Vai onko se ollut olemassa jo pitkään?Mitä sitten, kun tulee seuraava kerta. Tuleeko sitä? Kuvittelinko kaiken? Jos en, osaanko sivuuttaa sen edelleen. Vaikeaa. Niin vaikeaa, ja kuitenkin niin kutkuttavan kiihottavaa. Onneksi runkkasin ennen töitä. Ennen kaikkea tuota.

To my Icequeen..

Tänään vaistosin jälleen niin paljon kiukkua taas minua kohtaan vaikka tarkoitus oli kysyä saatko / luuletko saavasi / aiotko edes harkita hankkivasi jotain toista siihen, jos et, olisin järjestänyt lähdön vasta torstaiaamuksi, koska olimmehan sopineet tuosta jo aiemmin. Muttet keskustellut kanssani joten ajattelin yrittää myöhemmin uudelleen.

En ymmärrä miksi nykyään olet minua kohtaan niin hirveän tyly. En ota selvää ollenkaan.. Ensin täsmennät koko ajan kuinka olen vapaa tekemään mitä haluan, kuitenkin närkästyt esimerkiksi jos olen laittanut yhteystiedon blogiin josko joku muukin mahdollisesti haluaa vaihtaa ajatuksia. Myöskään syyni ei ole se että sain tuon kanavan ajatuksiisi. Myöskään en ole millään tavoin pettynyt, harmistunut tai närkästynyt vaikka tajusin siitä olevani ihan joku muu projekti kuin mitä alussa luulin. En ole edes pyytänyt kommentoimaan tuota asiaa millään tavoin, vaikka joku saattaisi vastaavasta loukkaantuakin. Tavallaan kaikki yhteydenpito, ohjaus ja koko kuvio tulikin ihan muualta, puhuit toisen suulla, teit toisen käsillä asioita, kirjoitit toisen sormilla kaikki viestit, kaikkia naruja veteli ihan joku muu ihminen ja silloin tavallaan mikään ei ollut niinkuin luulin. Saatat tehdä niin edelleen, en tiedä. Syy miksi en ole harmistunut, on se että olen hypännyt käytettäväksi, ja sitähän tuo on olllut. Mikään ei varsinaisesti ole eri tavoin.

Tuon kesäkuun lopun jälkeen ei kuitenkaan käsittääkseni ole mikään sopimamme asia muuttunut, käytöksesi on kuitenkin. Vaikka sovimme voivamme olla edelleen yhteydessä ilman muuta sitoumusta, olemme tavanneet muutamaankin otteeseen sen jälkeen ja ne on olleet ainakin minusta uskomattoman hienoja kertoja. Nyt kuitenkin vaikkei tilanteemme ole muuttunut, käytöksesi selkeästi on enkä tiedä miksi, mitä tein väärin vai loppuiko kiinnostus sieltä suunnalta vai onko ohje annettu että nyt pitää unohtaa kokonaisuudessaan tämä tapaus koska pääsin jyvälle. Joka tapauksessa tulkitsen sen siten, että mission aborted. En ole tyhmä.

En ole käsittääkseni tehnyt mitään minkä vuoksi ansaitsen vihamielisyyttä ja kiukuttelua, olisin halunnut ihan vaan tarkistaa tuon asian kuinka sovitaan, ihan kuin halusin vain kertoa viimeksi sen saamani tiedon, rehellisyyden nimissä. Aina saan hyökkäykset. En haluaisi enää niitä kun en ymmärrä mistä ne tulee ja miksi. Liehutat positiivisuutta, sydämiä ja rakkautta, empatiaa, hyvää mieltä ja oloa kaikessa muussa paitsi kommunikoinnissa kanssani. Miksi? Miksi minä olen se jolle pitää olla jääkuningatar, en ymmärrä.

Luulen, että se on turhautumista. Pitäisi pystyä enempään, ja kun en ole pystynyt, otat sen merkkinä omasta onnistumattomuudesta. Luulen, että odotat nyt jo kyllästyneenä joko häviäväni kokonaan tai taipuvani kokonaan, se välimuoto ei taidakaan enää pitää paikkaansa. En pysty samaan syvyyteen jossa itse olet, en ainakaan nyt. Sekö turhauttaa? Ajattelin tavallaan, että olisi mahdollista luoda oma asetelma, omat kemiat ja omanlainen kanssakäyminen ja suhde, kuten aikoinaan sanoitkin - riippuu ihmisestä ja persoonasta mitä se itsessä herättää ja sen myötä tietää minkälaisista asioista kyseisen kanssa pitää tai millaisia asioita haluaa tehdä. Niin luulin sen olevan, muttei se ole niin. En voi kopioitua samanlaiseksi orjaksi samanlaiseen asetelmaan, koska olen eri ihminen. Samaa ajattelen sinusta - et voi kopioitua "esikuvaksesi", sillä olet eri ihminen. Tai sitten taidan ärsyttää sinua ihan järjettömän paljon vaan jostain muusta syystä. Tai sitten puhut toisen suulla. En minä tiedä.

Oli kuinka oli, tämä paikka saa olla ajatusteni virtauspaikka joka on osoittautunut melko vapauttavaksi.

Isännän ja koiran käytöskoulu

Ensin ajattelin että se tulee vaan ihan luonnostaan, ja sitä vaan joko on tai ei ole jompaakumpaa tai kumpaakin. Sitten mietin että kyllä, sitä voi opetella. Sekä dominointi- että alistumistaitoa. Lueskelin muutamia tekstejä, jotka kuvaavat ajatuksia alistuessa sekä dominoidessa. Pystyn samaistumaan molempiin hahmoihin. Eräässä omassakin tekstissäni kerran pohdin, onko minussa sitä toistakin puolta, dominoivaa ja johtavaa..

Tietty dominointihalu varmasti itseltäkin löytyy jostain. Tuota tekstiäni mietin jälleen, taannoin kun olin tehnyt miehelle uudelleen juttuja.. Näimme jälleen pitkästä aikaa, ohjelmassa oli seksiä ja paljon. Makoilimme, katselimme pornoa dvd:ltä ja otin hieman varovaista kontaktia kielellä. Hän oli edellisenä iltana nähnyt köyttä laukussani, ja ei nyt päässyt ajatuksesta irti että se on siellä. Emme varsinaisesti suudelleet, vaan koskettelin huulilla ja kielellä varovasti huuliaan hänen vastatessa, hengityksestä kuulin että alkaa olla pakottava tarve tehdä jokin siirto. Itseänikin pakotti.

Käskin hänen nousta sängyltä ylös seisomaan, ja kääntyä ympäri. Selin minuun. Laitoin huivin hänen silmillensä, oikein tiukalle. Sellainen pitkä naisten kangashuivi joka ei ole liukas, sen sai kaksin kerroin pään ympäri ja kitka piti solmun tiukalla koko ajan. Sitten hain sen köyden, pyöritin sitä kyynärtaipeista käsivarsiin edeten selän taakse yhteen, ja ranteiden ympärille. Hän sanoi, että nyt tiedätkö tämmöinen vaatii jo aika paljon luottamusta toiseen.. Painoin suudelman niskaan ja kuiskasin korvaan, että kerran kysyin luotatko minuun. Kysyin kerran sitä siksi, että halusin tiedustella, kuinka rohkeasti hän lähtisi seikkailuun minun mukanani, tiedottomana tulevasta ja luottaen minuun. Esimerkiksi käskisin suihkuun, pukeutumaan ja lähdemme hotelliin tms. Luottaisiko hän? Hän epäröi, haluaa olla kunnossa, puhdas, tuntea olonsa hyväksi jne. Eli ei luottanut siihen että huolehtisin noista kaikesta, mutta kiihottui ja varmasti tulisi varovasti mukaani. 

Ohjasin hänet sängylle makaamaan, asettelin selän alle peitot ja tyynyt jotta saisi olla puoli-istuvassa asennossa. Laitoin vielä jalat remmeillä kiinni sängyntolppiin, olin ne aiemmin salaa virittänyt lähettyville. Juttelin, kuiskailin, hyväilin, nuolin, leikin, annoin odottaa.. ja jälleen jatkoin. Kiipesin hänen kasvojen ylle. Itse en siitä asennosta saa välttämättä niin paljoa kun monesta muusta suuseksiasetelmasta, mutta tiedän hänen kiihottuvan ja rakastavan kun laukean hänen suuhun. Sidottuna, liikkumattomana, kiimassa.. pillun kosteus huulien päällä, hän nuoli kuin koiranpentu. Annoin orgasmin vyöryä, hänen maistaa sen ja kun olin rauhottanut itseni siitä, siirryin ratsastamaan räjähtämispisteessä olevan kyrvän päälle. Hetken päästä nousin jälleen pois, imin, leikin.. Sitten huomasin että solmut taisi oikeasti sattua. En kysynyt mitään vaan autoin nouseman istumaan ja irroitin kädet vapaaksi.. 

Irroitin myös jalat vapaaksi, käskin pitää liinan silmillä ja näyttää miten mun kulta osaa nussia. Ohjasin hänet päälleni, hän sai tyydyttää halunsa minuun, omaan tahtiin, silmät sidottuna, kuulostellen vain sitä järjetöntä kiimaa joka huutaa saada purkautua. Kehuin, kerroin että just noin, hyvä, nai sillä, se on sitä varten.. Sä oot sitä varten. Hän rakasti olla häkeltynyt, epävarma ja odottaa. Sitä olin siinä itsekin, epävarma. En ihan tiennyt aina mitä olisin tehnyt, en ollut varmaotteinen, vaikka esitin. Sitten jossain vaiheessa lopetin miettimisen ja nautin vaan siitä toisesta ja kuvittelin fiiliksiä joita se saa kosketuksista ja sanoista ja siitä tilanteesta jossa oli, jollaisessa voisin itse olla. Kiihotuin reaktioista, mietin jos kokisin noita tunteita itse.. Kiihotuin lisää. Hän purkautui voimakkaasti sisääni ja lysähti päälleni huohottamaan.

Lopulta olin tyytyväinen aikaansaamaani tunnetliaan hänessä. Kiihotuin siitä, itseni kautta? Ajattelin ensin että kiihotun siitä syystä, että kuvittelen ne tunteet itsessäni joita hän koki. En osannut kiihottua vallasta, koska en kokenut omaavani sitä epävarmuuden alta Nyttemmin olen miettinyt, että senkin voi oppia. Nimittäin.. en ole koskaan omistanut koiraa. Valitsin ensimmäiseksi melko vaativarotuisen uroksen, kokoluokaltaan sellainen etten fyysisesti ikinä pärjäisi. Hain siis paljon tietoa, halusin toimia oikein. Pentuna se olikin helpompaa, kannustaa ja ohjata oikeaan. Kun sen oma vallanhakuikä alkoi tehdä tuloaan siinä missä koko ja voimakin, mietin kuinka en kokenut tarpeeksi ylemmän roolihahmon tunnetta sitä kohtaan, vaan lähinnä epäitseluottamusta, hoivaviettiä, joskus tunsin muistuttavani sellaista ärsyttävää äitiä joka kaakattaa penskoilleen kovaan ääneen kaupassa turhautuneen vihaisena omaan onnistumattomuuteensa. Turhautuneisuutta. Opiskelin paljon. Opin, että minun tulee tietää olevani laumanjohtaja, ei pelkästään näytellä sitä. Pelkäsin että luonteeni haastaa minut siinä, empaattisuus ja inhimillistäminen, oma arkuus ensikertalaisena, itseeni luottamattomuus. Nyt se on opeteltu ja toimin niin huomaamattani, tyynesti, joka päivä, joka asiassa koirani suhteen, se valta-asetelma on nyt sisäistetty. Väkisin. Oppimalla.

Miksei sitä siis voisi puolin ja toisin oppia tässäkin? Monelta osin asetelmaa voisi verrata hyvin samanlaiseksi. Mietin miksi palkkaan, jätän palkkaamatta tai rankaisen. Se on muotoutunut luonnolliseksi tavaksi toimia - koen olevani ylempänä, päätän itse kuinka haluan koirani toimivan. Jos pyydän jotain, oletan että se tehdään alusta loppuun ja oikein. Siitä saa palkinnon. Se ei välttämättä ole namia, kehuja tai lässynläätä, se voi olla palkinto päästä jostain tilanteesta pois. On lukittuna makuuhuoneeseen - oletan että se menee sinne käskystä, on hiljaa ja pysyy siellä ja palkintona se pääsee sieltä pois meitä tapamaan. Se tyytyy siihen ja kokee sen palkintona koska on alistunut. Jos annettu käsky tehdään hangoitellen tai sinne päin, se korjataan. Joskus se yrittää oma-aloitteisesti miellyttää niin täysillä, että tekisi mieli palkita jo vain siitä, vaikken ole pyytänyt mitään. Olettanut vain haluttua käytöstä ja saanut sitä. Kehun kyllä, jotta tietää toimivansa oikein. En palkitse muulla tavalla, koska oletan sen olevan ikäänkuin itsestäänselvyys sillekin että niin koiran kuuluu toimia. Kehukin on suuri palkinto. Huomiotta jättäminen on jo sinällään rangaistus. Se masentuu, alistuu ja käy lopulta jälleen toimimaan haluamallani tavalla jolloin se sitä huomiotaan ainoastaan saa.

Silti se omistautuu minuun, seuraa ja vahtii missä kuljen, on riippuvainen, nöyrä, turvautuu ja kunnioittaa. Se on sille luonnollinen asema. Se ei vaadi mitään, vaan luottaa että päätän oikein. Se ei pidä kynsien leikkuusta, mutta alistuu ja antaa minun tehdä sen, vaikkei tiedä miksi. Se ei voi tietää haluanko vaan omaksi huvikseni kiusata sitä, onko se vain jokin joka elämässä silloin tällöin väistämättä tapahtuu, onko se sille hyväksi vai ei mutta se alistuu. Se ei tiedä miksi niin tapahtuu, se ei pidä siitä ollenkaan mutta luottaa että ohjaajansa päätös on oikea. Ihan kuin narttu, joka saa piiskaa. Se ei tiedä miksi - rangaistaanko sitä, onko se hallitsijan mielihyvän takia vai koulutuksen takia, se luottaa itsensä toisen käsiin silti. Tuon tapahtuman jälkeen se kiittää, heiluttaa häntää ja nuolaisee. Pelaan siis hyvin kylmää, empatiatonta käyttäytymistapaa huomaamattani. Ja se on opeteltu. Jännä huomata.

Muistan ongelman. Sen palautteen puutteen, joka lannisti kun en saanut tottelemisestani, mistään tekemisistäni palautetta. "Korjaan jos aiheellista", oli aina vastaus johon piti tyytymän. Niinniin, mutta mistä tiedän että miellytän? En tarkoita jatkuvaa kaupankäyntiä tehtävä-->palkinto, tehtävä-->palkinto, vaan osoitusta siitä miten pärjään vai teenkö juttuja vaan ihan itsekseni kylmälle robotille. Kaikkea tuollaista mietin hirveästi ja se lannisti, kun koin olevani "jääkaudella", eli aseman palautuksessa huomiotta jättämisen avulla, vaikken tiennyt edes mitä odotettiin, kun olin niin pentu, halusin vaan kannustusta, motivointia ja bondaamista ohjaajaani. En ehkä kokenut saavani sitä ensiohjausta henkisessä alistumisprosessissa jossa olisin oppinut kannustuksen avulla, mikä on haluttua käytöstä, mikä miellyttää ja kuinka jatkaa. Esimerkiksi "hyvä tyttö!" saa mielettömän hyvän mielen ja halua toimia vielä paremmin jatkossa. Tai "hyvä tyttö", voi tuntua vittumaisen tehtävän jälkeen luonnollisen hyvältä palautukselta asemaani johon ei kuulu vittuuntuminen tai sen julkituominen. Se nyt vaan on tehtävä vaikkei siltä itsestä tunnu, koska hyvä tyttö tekee niin. Kun kuulin sitä, hymyilin aina. Hymyilen vieläkin.

Jänniä yhtäläisyyksiä. Olen opetellut dominoivan luonteeni nyt luonnolliseksi käyttäytymistavakseni tuon suhteen, vaikka se aluksi soti kovinkin vastaan. Miksei opetella voisi toistakin puolta, vaikka sielläkin juttuja sotii vastaan. Luulen sen olevan ainakin mahdollista oppia. Samoin täytyy olla toisen puolen mahdollista opetella. Epäilin pitkään ettei olisi. Mutta ihminen oppii kun se harjoittelee. Omaksuu käytösmallit ja -tavat, tuntemukset ja mielikuvatkin. Sessioissa, tilanteissa ja hetkissä sitä voi antautua tunteen viemäksi, fiilisten ohjaamaksi ja kokeilunhaluiseksi, mutta kokonaisvaltaisessa aseman sisäistämisessä on paljon enemmän työtä. Sen voi kuitenkin opetella, jos sen tarpeen tunnistaa itsessään. Ihminen voi oppia asemansa luonnolliseksi, kuten koirakin.

Tekotyttö

Kiinnitin tänään huomioni kauniiseen tyttöön kaupassa. Hän oli pitkä, vaalea ja hoikka. Pitkät jalat, kuin gaselli. Gaselli, siksikin että hänen silmissään pilkehti epävarmuus, hyväksynnän tarve, valppaus. Ehkä vähän liian hoikka, jota korkeat korot korosti vielä lisää, mutta kaunis.

Hän tuli jonooni taakse. Katsoin häntä uudelleen. Tekotukka, tekoripset, tekorusketus, tekotissit, tekokynnet, ostoksissaan tekoruokaa. Yhtäkkiä hänen kauneus ei enää näkynytkään. Se ei näkynyt sen takia, etten löytänyt hänestä enää mitään "häntä". Kaikki oli jäljiteltyä barbie-syndroomaa, niin stereotyyppistä jenkkinukkea kun vain mielikuvitukseton voi kuvitella. Mietin hänen olevan alistunut. Jonkin muun ihanne ohjasi häntä. Tai jospa se oli hänen oma ihanne? En usko, koska ne silmät kertoivat toista. Ihan kuin ne olisivat kokoajan kysyneet: Olenko hyvä? Olenhan? Näkeehän joku minut nyt ja pitää näkemästään? Siinä se kauneus ehkä meni, mielikuvassa jonka hän omasta vahvuudestaan loi. Kauneus tulee itsestä, silloin kun sen tietää. Tietää olevansa kaunis, minuna. Ei jonain toisena. Jos sitä ei tiedä ja osaa ylpeydellä kantaa, se ei myöskään näy muille.

Hän halusi miellyttää jotain, toimi elämässään sen puitteissa. Hakea hyväksyntää, jos ei jonkun yksilön, niin yleisten ihanteiden myötäilemää linjaa. Hyväksyntää, josta sitten saa palautteen huomion muodossa. Toimii ja valitsee asioita, joista muut pitävät.

En sinällään allekirjoita normaaleja kauneusihanteita. Pidän toki kauneudesta, kauniista ihmisistä ja nautin itse suunnattomasti jos joku päivä tunnen olevani kaunis tai joku minua sellaiseksi kehuu, mutta se tulee muista asioista kuin peruskaavasta blondi+suihinottohuulet+musta kajaali+170/50/D75=kaunis. Tiedän esimerkiksi mieheni olevan juuri sellainen, Jessica Alba ja lähelle liippaavat on kaunista. No onhan se, visuaalisesti ajatellen ja joihinkin roolihahmoihin samaistuen. Mielettömän kaunis nainen. Mutta saman luokan neitosia pyörii täällä pilvin pimein, ja ne ovat kauniita juuri tasan siihen asti että avaavat suunsa. Jos esimerkiksi joutuisin BB-taloon, niin ehkä vähän ennen kuin päästäisin itseni kärsimyksestä etten joudu kuunnella näiden kauniiden kaakatusta, työntäisin näiden komeiden miesten itseruskettavat sinne minne aurinko ei paista.

Ei-muottiin-menevät, jotain muuta kuin tuon kaavan ylle vedettyään kauniit, viehättävät aina jollain persoonallisuudellaan ja paljon syvemmin. Se persoonallisuus voi tulla ulkonäön piirteistäkin, ei välttämättä aina sisältä. Jokin miehen hymy voi olla äärimmäisen vangitseva, häkellyttävä ja saa punastumaan vaikka valokuvaa katsoessasi et välttämättä reagoi mitenkään. Ne ihmiset jotka viehättää, eivät välttämättä aina ole "muottikauniita" tai "hyvännäköisiä", miehistä varsinkin, vaan siellä on ihan jokin muu voima. Polttava katse, joka tuntuu niin pistävältä että tunnet olevasi alaston, päättäväisen kiero hymy, vähän sellainen vinossa oleva suu joka antaa lukea muttet osaa lukea mitä. Tai ääni. Ääni on erittäin vaikuttava tekijä joka saa väreet kulkemaan läpi vartalon aina tuon äänen kuullessasi. Kaikki miehet joita itse kuolaan, on vaikuttaneet ihan jollain muulla tavoin kuin ulkonäöllään, jonka jälkeen se katsekin muuttuu. Kauneus taitaa olla katsojan silmissä, ja jos muuta aistia ei juuri sillä hetkellä ole käytössä kuin silmät, niin siksi on kansikuvatytöillekin ihan omat paikkansa ja hyvähän se on niin.

No. Eksyin taas vähän aiheesta. Mutta siis mietin sitä, mihin häviää se minuus, jos palvelet toista, ja miellytät toista? Häviääkö se persoona jos teet kuten joku toinen haluaa? Muututko tekotytöksi? Vai onko se asumassa siellä minuudessa, se halu palvella? Silloin se ei haittaa vaikka se häviäisikin - olet mitä joku haluaa sinun olevan ja onnellinen sellaisena. Voiko se mennä niin? Onkohan tässä taas mitään järkeä..?

Wuh!

Kerran mieheni ollessa kotona käymässä, olimme juhlineet edellisen yön. Aamulla yllättäen särki päätä, niskat ja hartiat tosi jumissa. Pyysin jos hän jossain vaiheessa jaksaisi hieroa.. Päivä oli täydellinen krapulapäivä. Saunaa, hömppäsarjoja ja turvallinen kainalo. Makoilin sohvalla pää hänen kainalossaan, hänen istuen tv-sarjaa seuraten. Hän käski hakea baby oil -pullon ja käydä polvilleni eteensä lattialle. Silmissä leimahtaen hain salamana öljyn ja polvistuin eteensä kasvot häneen päin, tapittaen silmiin hymy huulillani. Ihmettelin miksi hän kävi nauramaan.

Tarkoitus oli hieroa kipeät hartiani..

I am (a woman, on) a mission

Minusta tuntuu että olen / olin tehtävä.
Ei se haittaa. Se ei ihan oikeasti haittaa :) Se kiihottaa. Ajatus sellaisesta..

Kiimaa

Heräsin aamuyöstä kolmelta.En saanut nukuttua, oloni oli levoton. Kello tuli viittä, ja ajattelin kaikkea. Kuvioita, Ladya, viimeaikaisia mietteitä. Kiihotuin hiljalleen enemmän ja enemmän. Sellaisesta sekaisesta kiihottumisen tunteesta, jossa on iso osa odotusta tai kaipuuta johonkin, epävarmuutta ja mielettömiä kokemuksia ja niiden ruokkimia fantasiioita. Ajattelin että nukahtaisin, jos saisin orgasmin.

Se kesti ja kesti, jotenkin tuntui että se oli vaikeaa saavuttaa ylipäänsä. Niin kauan sen odottaminen kesti. Mutta sitten kun se otti yliotteen, se oli jossain syvemmällä kuin vähään aikaan. Normaalisti, pikaorgasmin saa hieromasauvalla klitorikseen hyvinkin nopeasti. Sitten kun jännittää pakarat, lonkat ja alavatsan, sen saa tulemaan kuin itsestään. Mutta se kasvaa äkkiä, "napsahtaa" äkkiä ja kuittaantuukin äkkiä. Tosin arka sen jälkeen on..

Toisenlaisen saa kun penetroi. Se kasvaa hitaammin, voimakkaammin, vahvemmaksi ja hiipuu takaisin yhtä hitaasti joka tuo nautintoa sekin joka sekunti. Sitä ei aina edes välttämättä erota milloin se loppuu ja milloin uusi lähtee vyöryyn. Mutta se hierontalaite tai jokin suriseva klitorikselle ja vartalon jännitys on usein nopea ja varma konsti rentoutua. Eilen tuntui että sai oikein hakea ja kuulostella sitä oloa. Mutta sitten kun tunsin että se tulee, se kesti ja kesti, jännityin ja jännityin ja tuntui että minuutteja menisi. Se aamuöinen oli kuin pikaorgasmikonstein yritetty mutta paljon syvempi lopulta saatu. Kaipasin oikein jotain sisääni, ihan hirveästi kaipasin. Oikein tunsin kuinka laajenin ja seinämissä sykki. Ja se orgasmi joka tuli, oli sellainen joka olisi tullut kun täytyn siitä kaipuusta jota tunsin, vaikkei siitä ollut ollenkaan kysymys.

Sulin patjaa vasten, silmät oli raskaat ja katsoin että vielä tunti aikaa nukkua.. Sitten nukahdinkin.

Olin nähnyt jälleen unta tilanteesta, jossa oli Lady, Hänen ihmisensä ja minä. Tällä kertaa se ihminen näytti eriltä. Hän näytti samalta kuin eräs tuttu flirtti poliisi-ihminen jonka kanssa olen joutunut omaa aiheettomuuttani kiusalliseen valta-asetelmaan. Siinä oli jokin outo voima. Viehätys, hymy ehkä? Tai tietoisuus asemastaan, vallastaan. Jonka osasi näyttää silmillään niin pistävästi, että välillä oli todella vaikeaa esittää sivuuttavansa sitä kaikkea.

Kuitenkin. Olin Ladyn vieraana. Tämä ihminen tuli, ja meni. Hän jututti, kokeili, haastatteli ja ohjeisti. Ladyni toteutti sen kaiken, minä olin väline. Tai sätkynukke. Saimme huomiotakin.. Kommentteja, korjauksia, kehuja, arvosteluita, toteamuksia. Niistä moni tuntui järjettömän palkitsevilta, moni taas motivoivilta virtapiikeiltä tehdä asian eteen jotain, osa nöyryytti joka tuntui oikeutetulta?

Se uni vaihteli noine teemoineen lopun aamua. Töistä kotiin päästyäni koitin vaipua päiväunille huonosti nukutun yön korvikkeeksi. En silti aamuisen orgasmin jälkeenkään pystynyt rauhoittamaan. Katselin erilaisia videoita, ehkä kaksi tuntia katselin. Laitoin yhden pyykkipojan vasempaan häpyhuuleen. Se vaan kun tunsin kuinka veri sykkii, lantio keinuu ihan tahtomattaan ja pyykkipoika heilahtelee viltin alla lantion mukaan, vei tänään ihan hulluksi. Työnsin varovasti vielä thai-sauvan, ja sisääni pienen sauvan jonka laitoin hiljalleen surisemaan. Pikkuhousut takaisin jalkaan painamaan niitä sisälle, ja sai vain olla.. Ihan kuin joku toinen olisi sitä tehnyt. Kiemurrella, olla, väreillä, venytellä.

Sitten se vyöryy.. Kramppaa ja hämmennyn omaa ääntelyäni.. Kuinka tästäkin mahdollisuudesta voi luopua? Kuinka ilman omia hetkiä voi olla?

Pieniä tunnustuksia

En tiedä miksi tuntuu siltä että haluan riippua. Kysyä neuvoa, apua, lupaakin? Tunnustaa asioita.. Jollain lailla on tullut olo että olen kuitenkin "tilivelvollinen" Ladylle.. En siis ole, irtaannuinhan kaikesta itse. Mutta haluan olla? Ihmettelen miksi olen kertonut asioita joista minun ei oikeastaan olisi tarvinnut.. Olen monesti ajatellut ettei hän ehkä ihan tiedä miten on otteensa saavuttanut, mutta että miten tappelen sitä vastaan. Se on jäänyt sinne jonnekin asumaan kuitenkin.

Ja se miten olen kaivannut saada käsitystä hänestä, ajatuksia siitä mitä asiat herättää hänessä, saada jotain muuta kuin kylmäksi pukeutunutta jääkuningatarta tulkittua..Sain tänään erään kontaktin siihen, niin luulen. Olisin voinut käyttää sitä hyväksenikin. Jaa miksi? Koska haluan päästä hänen huomioonsa. Olisin saanut sitä kautta monta pelimerkkiä sen avuksi.. Silti jokin kertoi että jos huijaat jotain niin itseäsi. Lopulta ainoa oikea teko oli mainita asiasta. Se ei ollut ensimmäinen vastaava olo. Kyllä, minulla on tarve olla kontolloitu, luvanvarassa ja miellyttää.

Vaikka se itse asia jonka kerroin saattoi harmistuttaa. Jos vein jonkin jäämuurivaltin nyt? Ei se ole niin. Se kunnioitus on jo olemassa, ja janoan sitä lisää. Lisää tietoisuutta siitä, mikä häntä miellyttää, mitä ajatuksia mikäkin tuottaa. Ja se intensiivisyys jolla hän kykenee elämään omaa elämäänsä! Ja omistautuu ja nauttii. Mieletöntä... :)

Eiku

Noniin. Kun ajatuksen kirjoittaa ylös, ei siinä yhtäkkiä olekaan mitään järkeä.

Miten monta kertaa olen pelännyt tapaamiseen saapumista? Avuttomuutta? Sitä mihin se kaikki vie psyykkeeni? Mikä fiilis sen jälkeen on ollut kun siihen on uskaltautunut! Se on nimenomaan juuri se juju. Joudun siis perumaan aika paljon edellistä tekstiäni, koska se pelkääminen ja jännittäminen on nimenomaan sitä, mitä koko ajan ja joka kerta teen, riippumatta aiheesta mikä se on. Pelkään siis tiedottomuutta, mitä tapahtuu tai millaista joku asia tulee olemaan, koska en ole kokenut jotain aiemmin tai en tiedä mitä seuraavaksi. Miksi niitä kammoja pitäisi siis oikein etukäteen luetella kun se itse tunne ei poistu eikä sen pidäkään? Sillä ei loppupeleissä ole juurikaan merkitystä mitä asiaa jännittää, koska jännittää joka tapauksessa. Se raja voi siirtyä maailman tappiin asti, muuttua ja vaihtua, mutta se jännitys ei häviä. Jos häviää, mitä järkeä koko touhussa sitten edes on.

Että näin.

Peloista

Lueskelin muutamia aiheeseen liittyviä blogeja. Olen toki katsonut kategoriasta pornoa (en ihan hirveästi muuta pornoa katsokaan) ja miettinyt taas rajojani. En tiedä onko se raja vai pelko, mutta vaikka osittain kiihottaa valittava vaikeroiva narttu, niin se mitä näkee sille tehtävän, lähinnä rajaa sen.. Tarkoitan, että jos tyttö vikisee, valittaa, vaikeroi ja anelee, se voi olla kovinkin kiihottavaa. Usein niihin liittyy kuitenkin epämiellyttäviä tuntemuksia, kipua, tuskaa.. Itse pidän kivusta. Pelosta taas en. Mietin mikä siinä sen rajan piirtää, ja ainakin tällä hetkellä sen piirtää todellisissa kokemuksissa se, että jos kammoksun jotain, en usko että kykenen ikinä nauttimaan alistuneena olosta silloin. Esimerkiksi sähkö.

Olen joskus nuorena kokenut pallosalamaiskun. Leikimme pienenä mökillä jossa ei ollut ukkosenjohdattimia, ja se iski johonkin ihan lähelle. Olimme jääkaapin edessä leikkimässä muiden lasten kanssa, kun se kulkeutui sieltä jääkaapilta, ja ihan kuin avokämmenellä olisi läimäisty reiteen. Sohvalla räjähti lamppu, naapurimökkiläinen uimassa ja jähmettyi vedessä paikoilleen ihan kuin stop-nappulaa olisi painettu. Mieletön magneettivaraus joka lamautti kaikki hetkeksi, kunnes alkoi tajuton huutaminen. Naapuri sanoi että metallin maku oli tullut suuhun, ja heti kun jalat kantoivat hän kahlasi samoin tein vedestä pois. Sen jälkeen pelkäsin ukkosta pitkään. Enää en. Mutta nykyäänkin jos pistorasiassa välähtää kun laitan imurin töpselin tai jonkun sinne, koko vartalossa vetää kipinät ja pakokauhu iskee. En suostu laittamaan mitään seinään ellei siinä pistorasian päällä ole sitä suojaa joka peittää sen väläyksen niin ettei sitä näe. Samoin sellainen tiedättekö sähkökärpäslätkä.. Tai sähkötainnutin. Sen sähisevä äänikin pistää jo kylmät väreet pitkin selkäpiitä! En koskaan koske edes vitsillä hevosaitaan. Hui helvetti..

Onko siinä ideana se kivun tuottaminen, vai pelko? Jos pelko, niin varmasti tehoaa mutta kammoksuttaa ja hirvittää ja tuntuu että seuraavaa tapaamista tuollaisen jälkeen pelkäisin varmaan niin paljon että karkaisin. Jos kivun tuottaminen, niin se sinällään ei pelota. Kipu siis. Vaan tapa millä sen tuottaa. Olen saanut selkääni, vyölläkin niin että jäi punaiset jäljet muutamaksi päivää, mustelmia, olen luullut että hiukset lähtee päästä kun niitä revitään, mutta tietyssä kiimassa se kipu vaihtuu nautinnoksi ja sitä ei enää erota tekeekö se pahaa vai hyvää, pääasia että se tuntuu.

Tai hyönteiset.. Nekin tuottavat kipua, epämiellyttävää oloa ja pelkoa. Sekö siinä on ajatus? Lähes valtaosa tytöistä saa sätkyn kun muurahainen tai paarma tai joku muu vastaava kävelee iholla. Silti jotkut haluavat valella naisen aineella, syöttää ötököille.. Pelkoko siinä on se pointti? Vai epämiellyttävyys, vai avuttomuus? Kipu? Vai kaikki nuo yhteensä? Millä löytyy se lanka, jonka myötä molemmat saa: toinen nauttii kun näkee avuttoman vaikeroivan nartun, toinen nauttii saadessaan olla avuton, epävarma, muttei silti pelkää tai kammoksu.. Vai onko tuo se hetki jolloin otetaan turvasana käyttöön?

En esimerkiksi pelkää ruoskaa. Sellaista napakkaa räväytystä voisi verrata kirpaisevaan sähköiskuun, jota taas kammoksun ihan hirveästi! Se, että olet avuttomana, toinen on vapaa tekemään mitä haluaa sinulle etkä voi sille mitään, on jo itsessään sekaisen kiihottavaa. Millä valitset siinä tilanteessa, mitä sieltä tulee? -Et valitse. Toisaalta se tiedottomuus on juuri siinä se suola, se kiihottava juju. Entä sitten kun se menee kauhuksi ja peloksi? Vielä lisäksi eräs jota pelkään että joskus tapahtuisi, on nyrkki tai kokonainen iso hieromalaite sisään tai jotain muuta järjetöntä joka ei vain mahdu, ellei sitä työnnä sinne väkisin. Sellainen tuntuu kauhulta, vaikka joskus olen sellaistakin katsonut ja siitä kiihottunut. Se saa olla kuitenkin yksilöllistä, ja oletan että nyrkkihommat ja muut megapenetraatiot toteutetaan niille keille se sopii (=mahtuu). Toisaalta, mitään noista en ole siinä mielessä kokenut, että voisin varmaksi sanoa. Se ajatus on vaan niin veteen piirretty raja, onko kyse kauhusta, kivusta, luottamuksesta, epätietoisuudesta vai alistumisesta mitä vastaan tulee kun olet avuttomana ja odotat...

Fantasia - todellisuus - torjuminen - alitajunta - fantasia...

Se tuntuu menevän niin. Aina kun torjut jotain tunnetta, jätät käsittelemättä jonkin tapahtuman itsessäsi tai kiellät jonkin tunteen, se tulee jokatapauksessa jollain lailla ulos. Ihmettelin miksi näen hirmu usein unta exästäni, ihan kuin se olisi edelleen kumppaninani. Unet jossa ostamme talon, hän kosii ja joudun punnitsemaan, jokin yhteiselon elementti jossa on hän luonnollisemmin kuin oma mieheni. En ole ymmärtänyt sitä aiemmin ollenkaan, sillä minulla ei ole halua takaisin, tunteita muutoin kun syvää kunnioitusta ja ystävyyttä - tuen kaikin tavoin hänen uutta perhettä ja sen onnea aidosti. Miksi se sitten hyppii unissa? Jossain tekstissäni sivuutin tapahtumaa, jossa kerroin että petin häntä. Tilanne lähti ajatuksesta, että jos rippikouluiästä asti olen sitoutunut yhteen ihmiseen ja se tulisi lopun elämääni olemaan vain se yksi, jäi aika paljon asioita mietityttämään mitä en tuohon ikään mennessä ole ehtinyt mitenkään nähdä enkä koskaan tulisi näkemäänkään.

Eräs tyyppi kiinnostui novellieni perusteella minusta, se oli viatonta ja piristävää flirttiä ja sain huomiota jota kaipasin. Hyvin äkkiä yhteydenpito syveni, vietin tuntikausia puhelimessa hänen kanssaan, olin onneni kukkuloilla ja viriilimpi kuin koskaan. Kuvio meni siihen että hän halusi tavata. En ensin aikonut sitä ikinä tehdä, mutta tuo perustelu että yksi kerta vierasta, sitten voisi loppuelämäksi unohtaa moisen ja jatkaa suhteellisen toimivaa parisuhdetta ihan rauhassa, sai minut suostumaan tapaamiseen. Kuinka ollakaan, se ei jäänyt siihen yhteen. Tyyppi meni ja rakastui, jätti muijansa ja omi minut. No se ei tässä ollut pointtina, sillä kaksi tuohon tarvitaan ja ihan yhtä ruman tempun tein alusta asti kuin hänkin. Pointti on siinä, että kun olin vasta silloiselle miehelle kertonut tilanteen, että nyt ahdistaa, olen pettänyt ja mun on lähdettävä, pakkasin vasta vaatteita niin uusi vaati jo minua pois talosta. "Olet nyt mun, pois sieltä". Kymmenen vuoden suhteen päättymisttä ei saanut käsitellä millään tavoin. Hän esti kaiken, painosti ja ajoi pois sieltä nopeasti. Ei koskaan puhuttu tarkemmin syistä. Syrjäytin sen silloin jollain ihme konstilla, ehkä se siksi liikkuu unissa. Alitajunnassa.

Käsittelemättömät asiat voi purkautua monella muullakin tavoin. Käytöshäiriöinä, masennuksena, agressiona.. Kuitenkin ne purkautuu, se on ihan varma. Pakenin Ladya. Tai oikeastaan omia tarpeitani joita en uskalla kohdata. Siksi näen hänestä usein unta. Tai tilanteista joita jollain lailla tarvitsen mutten mene. Tuo edellinen uni Ladystä ja tästä hänen ihmisestä herätti niin paljon mietteitä omasta persoonallisuudestani, että ajatuksia on alkanut taas tulvia.

Ajatuksia alistumisesta. Siinä on niin monta leveliä. Fantasiaa, todellisuutta, huomaamatonta käyttäytymistä arkielämässä, itsekyyttä ja omapäisyyttä, puolustautumista.. Lähdin purkamaan sitä sen kautta, että joka kerta kun todellisuudessa olen tekemisissä ihmisen kanssa, alistun. Nautin siitä. Alistun tällä hetkellä omalle miehelleni normaalielämässä siinä mielessä, että jätän omat tarpeeni syrjään miellyttääkseni häntä. Se on jotenkin luonnollinen tehtävä. En muuten olisi tämmöisessä tilanteessa näin kauaa. Toisaalta, uhmaan asemaani koska hän ei näe sitä - minulla on mahdollisuus omaan? Sen mahdollisuuden tiedostaminen saa aikaan kiukun siitä, että olenkin vain sätkynukke joka toimii mutten saa siitä mitään. Siksi en saa siitä mitään, kun en näe sitä toista, en tunne sitä tässä jolloin en koe sitä hyvää jota palvelemalla tai alistumalla saan toisessa aikaan. Siihen pitäisi vain sokeasti luottaa. Esimerkiksi seksissä, olen tyytyväinen, nautin ja saan paljon kun toinen on tyytyväinen, vaikka jäisin ilman itse kokonaan. Kuten siinä unessa.. Minua on oikeasti naitu viimeksi ennen juhannusta.. Se ihminen siinä unessa, runkkasi meidän edessä, katsoin sitä ja mietin kuinka luoja sentään tarvitsen tuollaista jo.. En saanut sitä. Kun kummatkin olivat tyytyväisiä kaikkeen saamaansa, ja minut lähetettiin kotiin, silti hymyilin. Unessa tunteet ovat voimakkaampia - tuon unen tunne jäi sellaiseksi, että olin iloinen, onnellinen, kiimainen ja tyytyväinen vaikka jäin täysin paitsi.

Sitten taas kun en näe tekemiseni vaikutusta, vaan se tulee etäältä, tehtävä vituttaa, ärsyttää ja oma itse tulee pintaan jolloin kapinoin. Miksi minun pitäisi pomppia kun en tästä mitään hyödy. Samat kapinat ja ärsyyntymiset ilmenee Ladyn kanssa. Kaikki tapahtuu etäältä, joskus olin niin kiukkuinen että sain purra hammasta etten räjähdä vastaan, mutta se kaikki hävisi saman tien kun hän on siinä oikeasti. En edes muistanut miksi olin kiukustunut, kun halusin olla vain kaikkea mitä hän halusi. Ja tulin siitä tyytyväiseksi, kun sain toimia ohjeiden mukaan, koska tiesin että se tyydyttää häntä. Livenä sitä ikäänkuin sulaa siksi persoonaksi joka pohjimmiltaan on, etäällä tulee oma pää eteen, valinnan mahdollisuus eteen joka herättää puolustusreaktiona kiukun, turhautumisen tai pakenemisen.

Fantasioissa taas kaikki on niin paljon helpompaa. On helppoa haaveilla olevansa käytetty, hyödynnetty, palvella, yhdentekevä, tyydyttäjä, alistua toiselle. Se on helppoa jopa vielä livenä, jos sellainen on luonne. Mutta kun se tunne pitää keskittää etänä, näkemättä tai tuntematta oikeasti, ajattelematta ja vain tehdä, kyselemättä, odottamatta mitään, silmät kiinni toimien ja saamatta siitä välitöntä palautetta tai tyydytystä, se ei ole ollenkaan niin helppoa. Siirtää omat tunteet syrjään, kun niille on mahdollisuus päästä pintaannkin. Kukaanhan ei näe tai tiedä, minulla olisi mahdollisuus toimia toisinkin jos haluan... Tänään luennolla psykologi kertoi, että jokainen on vastuussa omista tunteistaan. Niiden kontrolloinnista ja valloilleen päästämisestä. Ei voi sanoa että "loukkasit minua", sillä tosiasiassa se olet sinä joka annoit itsesi loukkaantua. Ei ulkomaailma ole subjekti joka tekee asioita, vaan jokainen meistä antaa niiden asioiden herättää reaktioita ihan itse. Millä helvetillä tuota opettelee käytännössä? Ymmärrän että se on noin, mutta kuinka hallita sitä?

Kaikesta tuosta tuli mieleeni, pystynköhän antautumaan kaikessa, jos en kaiken suhteen näe ja koe aiheuttamaani mielihyvää siinä toisessa. Tämänhetkinen parisuhteeni on juuri tuota, etäsuhde kun on. Vai onkohan se niin, että pystyn jos sitoudun, tiedän sen olevan minun tehtäväni ja nautin saada tehdä sitä? Varmasti niin, mutta kuinka siihen pääsee jos se nautinnon tunne jonka vuoksi palvelen, ei palaudu palautteena vaan minun pitäisi se ainoastaan "tietää". Vai onkohan se niin, että itsekseni ollessani olen liian pänkki, pelokas, suojelevainen itseäni kohtaan ja omapäinen omien tarpeideni toteuttamisessa koska tilanne sen mahdollistaa, siksi suutun, ja olen ainoastaan ns. "sessionarttu". En tiedä mutta ajateltu on.

On joku ihmeellinen tienristeysolo ollut tänään koko päivän. Sellainen tiedättekö, kun olisi perhosia vatsassa, menossa johonkin sokkotreffeille eikä yhtään tiedä mitä on tekemässä, mitä tapahtuu ja onko siellä kirvesmurhaaja vai ihanan kutkuttava tuttavuus. Iho polttelee ja tulipallo on rintalastan alla, sydän hakkaa koko ajan ja ilman mitääns syytä? Tätä se mun uneni ties.. sanotaan. Mutta toisaalta, se herätti niin paljon mietteitä mitkä olin osannut haudata jonnekin pois silmistä, ja eilen keskustelimme Ladyn kanssa kuten tänäänkin näistä asioista...

Miksi ajatuksissa asiat tuntuu luonnollisilta, houkuttaa ja haluttaa niin ettei tiedä miten päin olisi, mutta sitten kun ne oikeasti toteutuu, joutuu niellä oman maailmansa ja olla sanomatta vitutustaan ääneen, se onkin yhtäkkiä järjettömän ahdistavaa, rasittavaa, kiukuttaa ja suututtaa?

I had a dream last night...

Olen eilen, pitkästä aikaa, saanut orgasmin. Jostain syystä en ole sitä halunnut tehdä, vaan kasvattaa halua kun sitä taas pitkästä aikaa on tuntunut tulevan jostain.. Mieliala ja kunto parantunut joten se ilman muuta vaikuttaa. Sitten olen vain nauttinut siitä euforiasta jonka saa kun haaveilee, kiihottuu ja kiemurtelee. Eilen tein itselleni orgasmin, se oli ensimmäinen varmaan kolmeen viikkoon.

Olen nähnyt unta Ladysta aina silloin tällöin. Jännä kyllä, joka kerta unen jälkeen hän on ollut jossain kontaktissa minuun. Viime yönä näin jälleen unta. Sain siinä unessa toruja, kun olin lauennut ilman lupaa.. Jännä alitajunnassa oleva sitoutuneisuus. Unessa menin hänen luokseen, ja uni oli täynnä jännitystä, sydän hakkasi, kiihotti, pelotti ja arvellutti.. Nimittäin siinä oli myös se mies. Uni ei ihan määritellyt tarkoin oliko se Ladyn "mentori" eli Herra, vai elämänkumppani vai seksikumppani, joka tapauksessa hyvin arvostusta herättävä henkilö hänen ja minunkin silmissään. Siinä tapahtui paljon samanlaisia tunteita kuin tapaamisessa, jossa tämä Ladyn BDSM-mentor oli läsnä. En tapaamisessa nähnyt hänen kasvojaan sillä silmäni oli sidotut, mutta äänen ja puhetyylin perusteella muodostin mielikuvan ulkonäöstä ja se oli sama kuin siinä unessa. Myös asetelma oli sama. Lady osoitti huolenpitoa ja pientä hymyilevää hoivaa, välillä korjasi rohkaisten mitä minun ei kannattanut sanoa tai miten nyt pitäisi reagoida. Kuitenkin nautti epätietoisuudestani ja pelasi tämän toisen ihmisen kanssa yhteen, ohjaten ja pyöritellen minun ajatuksiani.

Siinä kuviota hallitsi tämä mies. Hän kertoi kuinka minun tulee nuolla Ladya, mitä vastata, kuinka toimia. Lady herätti turvallista ohjaajan olemusta silmissäni, silti olin ohjattu, pyöriteltävissä ja alistettu. Muistan vieläkin miltä tuntui kun tunnen supistelevan pillun sormieni ympärillä, pienet sykäykset kielelläni, maun huulillani ja tärisevän vartalon edessäni kun nuolen tahtiin jonka mies määräsi nussien dildolla takaa, nytkytellen lantioni ympäri kieritettyä narua tai vyötä tai en tiedä mitä. Kuullen käskyjä - "nuole nuole nuole", "keskity!". Samanlaisia tunteita herätti viime yön uni. Unessa vain palvelin, en saanut orgasmia. Sitä, jota olin alitajuisesti odottanut pitkään, eilen tehnyt ja siitä se uni jotenkin varmaan lähti. Mies ei nainut minua missään vaiheessa. Ohjasi vain tilannetta. Kun molemmat olivat saaneet kaiken haluamansa, minut lähetettiin kotiin.

Hän testaa.

 Joo.. on ollut vähän hiljasempaa, vähän poissa pelistä kaiken suhteen. En ole edelleenkään kirjoittanut tuosta tapaamisesta. Kun vaan löytyisi sanat siihen.. :) Kerroin Ladylle sen jälkeen, että oli mieletöntä kun tunsin olevani arvostelun kohteena, ohjattavana, kritisoitavana, kehuttavana ja täysin tiedoton siitä keitä huoneessa on, totella, kaikkea. Ei sellaista tapahdu kuin fantasioissa. Vielä ei saa paperille sitä, ei vaan saa..

Mutta tosiaan, olen ollut vähän hiljaisempi nyt, paljon ehtinyt muuta tapahtua. Jotenkin hän osuu hyvin usein näihin hetkiin kun on koetuksella muutenkin.. Luulen että se on tarkoitus. Jos kesken työpäivän, kesken kiukun ja stressin ja ärsytyksen tulee käsky mennä vessaan, masturboida ihan siihen orgasmin rajalle ja lopettaa, teenkö sen ja nielen kiukkuni vaikkei tekisi mieli tehdä mitään muuta kuin heittää jotain seinään. Nielenkö, ja asetan tuon käskyn edelle omaa haluani.. Kyllä, näköjään. Ehkä tuli sellainen ajatus, että tämä on joku fiiliksillä leikkimistesti. Palvelualttiustesti? Piti tehdä sama tunnin välein ennen kuin lähden kotiin. Ja kotiin tultuani laittaa tapin sisään, lähteä lenkille ja kirjoittaa sen jälkeen tänne. 

Vähän ennen neljää menin uudelleen, ihme sekaiset fiilikset kun kiukkua ja sen ohittamista, kiihottuneisuutta ja turhautuneisuutta sekoittuu. Olin vielä märkä ja suljin silmät. En ole lauennut koko viikolla, mennyt vaan ja painanut, se todella tuntui sillä hetkellä vittuilulta kun piti hyvin pian jo hidastaa ja varoa, rauhoittua. Vähän vielä koskin ja lopetin, kädet nyrkkiin ja yrittää olla lyömättä seinää! Käsipesu ja takaisin työpisteelle. Keskityinkin väkisin työhön hetkeksi että saisin muuta ajateltavaa kuin kiukkuaminen ja kaikki kasautunut energia mikä pitäisi purkaa. Havahduin ennen puolta kuutta kuinka kello on käynyt.. Ensinnäkin, piti käydä jälleen siellä vessassa, olisi pitänyt jo, ja että kohta pääsisin lähtemään vihdoin kotiin!

Nyt kuitenkin olen tehnyt kaiken tuon. Lenkin, kaiken. On vähän helpompi olla kun sai energiaa purettua poluille, haluaisin suihkuun ja haluaisin rentoutua. Teen kuitenkin vielä ensin kuin sanottiin, kirjoita tänne ja tule online. Luulen, että joko hän puuhastelee omaa päiväänsä ja mielivaltaisesti omaksi viihdykkeeksensä keksii että haluan nyt käskyttää tuota pikku-M:ia, tai sitten kokeilee hermojani ja että onko minusta alistumaan tahtoonsa.

-M

Meissä kaikissa asuu pieni perverssi...

Aikojen alusta asti on koitettu rajoittaa sitä, mikä on normaalia käytöstä seksin suhteen, mikä ei. Mietiskelin mihin ns. "vapautuneempi" seksuaalisuus on jollain lailla päässyt, vai onko... Siitähän ei joskus mainittu edes ääneen. Seksistä siis. Seksi itsessään, sen haluaminen ja sen ajatteleminen oli perverssiä. Sitä ei ollut olemassa, herranjestas sentään! Silti meitä ihmisiä on tänne syntynyt.. Haikarat tai pyhä henki on tuonut kaikkein siveellisimmät yksilöt. Seksi lakaistiin maton alle, sitä ei ollut. Nykyään se pyörittää koko markkinataloutta. Se on valtti. Ennen häpeä. Jännää.

(Toisaalta, toisella puolella maailmaa se oli oleellinen osa elämää. Geishakuulat mm. on valmistettu aikoinaan sen takia, että nainen pysyisi virittyneessä olotilassa koko ajan ja olisi valmiina käytettävissä milloin vain ja pysyi kunnossa.)

Kotipuolessa kaikki aiheesta oli syntistä, epäsopivaa ja perverssiä jos sen sanoi ääneen. Se oli vain paha jolta tuli sulkea silmät. Kuten papinrouva vuonna 1894 brittirouva Ruth Smythers kirjoitti valmistaakseen nuoria naisia kohtaamaan ensimmäistä kertaa hirvittävän kokemuksen - seksin - joli asia, joka oli vain kestettävä.

(No, asenne 70-luvulla, rauhan ja rakkauden vuosikymmenellä jonka itse missasin ja sain seurata vain pilkkeenä isäni silmäkulmassa, oli jo toinen. Valistusasioihin otettiin selvä suomen kieli mukaan.)

No. Himoitsemme siis ihmisen vartaloa erogeenisine alueineen. Kuka on määritellyt sen, mitkä on ns "sallittuja osia", mitkä perverssiä? Varpaat? Kainalo? Ovat vielä ihmisvartaloa mutta onko seksuaalisesti poikkeavaa kiihottua noista, ja jos on niin miten se eroaa muiden ruumiinosien himoitsemisesta. Tai kaula.. Itselläni on niin uskomattoman herkkä kaulan ja niskan iho sekä korvat, että nopeammin jalat lähtee alta muutamalla huulten tai kielen kosketuksella kaulalla ja korvalla kuin monesta muusta asiasta.

Jalkoja ja varpaita näytetään siis jonkin verran myös normipornossa.. Olkoon se siis jollain lailla sosiaalisesti vakiintunut "normaaliin" seksikäytökseen. Sitten kun niihin laitetaan kengät. Muuttuuko tilanne? Kengän nuoleminenhan ei aiheuta fyysistä stimulaatiota, ainoa jossa vaikuttaa on aivot. No, sieltähän kaikki muukin kiima loppupeleissä lähtee, eli onko se jonkin ihme. Itselläni ei kenkäfetissiä ole, onhan ne kauniita toki ja noin.. Samoin muut vaatteet. Sukkahousut saavat ilmeisesti hyvin suurta suosiota fetissipiireissä, jopa miehet pukeutuvat niihin. Niissä on sitten jotain kiihottavaa.. Esteettisesti kaunis pukeutumiskokonaisuus sytyttää itseäni paljon enemmän kuin jokin yksittäinen tietty vaate tai ruumiinosa, mutta pohdinkin tässä nyt kokonaisuudessaan sitä, mikä määrää sen, mikä on yleisesti hyväksyttävää kiinnostusta, mikä koetaan poikkeavaksi.

Wikipedian mukaan kaikki tuo on parafiliaa, eräänlaista sairautta. Lyhyesti:

"Parafiliat ovat tavallisesta poikkeavia seksuaalisia suuntautumisia. Parafiliat kuuluvat seksuaalisiin käyttäytymis- ja kohdehäiriöihin (ICD-tautiluokituksessa luokka F65) ja ne tarkoittavat erotoseksuaalista ja psykologista tilaa, jossa yksilö on toistuvasti ja pakkomielteisesti riippuvainen jostakin epätavallisesta tai sosiaalisesti ei-hyväksyttävästä ärsykkeestä seksuaalisen mielihyvän kohteena tai välineenä. Termin on määrä korvata käsite perversio. Eräiden parafilioiden käytännön toteuttaminen on useimmiten rikollista, kun taas toisia pidetään yleisesti harmittomina. Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vuonna 1981.Hoitoon ei ole tarvetta, jos toimintaa ei ole kriminalisoitu eikä kyseessä ole pakottava tarve vaan lähinnä mieltymyksen tasoinen variaatio, joka ei tuota henkilölle ahdistusta.."

Jäin kerran kiinni silloiselle miehelleni katsottuani jotain sidontajuttuja netistä - eikä siinä, kyllä meillä pornoa sai katsoa - mutta kommenttina: miten sä tommosta katot? No häkellyttäähän ne jos siihen ei osaa yhdistää niitä fiiliksiä. Tai sitten jos vaan yksinkertaisesti ei ole vinksahtanut ;)

Eikö se olekaan niin, että toinen tykkää suklaasta, toinen kirpeästä. Yksi äidistä, toinen tyttärestä. Toinen syttyy kun mies on laittanut kynttiläillallisen, ojentaa ruusun ja vie romanttisesti makuuhuoneeseen satiinilakanoihin, toinen syttyy kun ottaa tukasta kiinni, painaa seinää vasten eikä kysele. Ei se sen kummempaa ole.

Ja kyllähän se niinkin on, että sitä ajatus "turtuu" kun asioita mielessään käsittelee. Muistatteko ensimmäisen kerran kun saitte spermat naamalle? Tai suuhun? Tai ensimmäinen kerta kun joku tunnustelee pepun aukolla ja käy painumaan sisään.. Ne on monelle arkiseksiä. Ensimmäisiä kertoja, ne oli häkellyttäviä, uusia, pervoja kokemuksia. BDSM-ihmisistä on sanottu, että "kun normi seksi ei enää riitä.." Onko ajatus silloin jo turtunut? Et pelästy, hätkähdä, hämmenny tai kauhistu noista asioista, sillä ajatus on matkannut mukanasi pidempään, se tuntuu tutummalta.

Mutta miksi ihmeessä näin moni asia on luokiteltu poikkeavuudeksi? Netti on täynnä kymmenien tuhansien päivittäin avaamia sivustoja jotka käsittelevät mikä bondagea, mikä läskipornoa, mikä kumiasusteita, sukkahousuja, kenkiä, raskaana olevia, eriteleikkejä, silmälaseja, kuukautisia.. Ihan mitä tahansa, ja niissä määrin että niille on löytynyt omat ottajansa kautta maailman. Silti se on poikkeavaa? Toki on jouduttu vetämään rajaa niin seksin suhteen kuin muidenkin nautintoa tuovien asioiden suhteen, ja jottei täällä toteutettaisi itseämme toisen kustannuksella tai lain vastaisesti, on johonkin se poikkeavuuden raja vedetty. Eläimet, lapset, snuff.. Mutta sitä ennen, miten noin suuri mielihaluja omaava ja toteuttava joukko ihmisiä voi olla poikkeava? Homoseksuaalisuuskaan ei enää ole. Se on arkipäivää tänään. Miksi seksi muilta osin ei ole, vaan jeesustelu ja hämmentyneisyys elää edelleen ja voi hyvin?

Ehkä kaikki uusi, kokematon ja erilainen hämmentää niin kauan kuin on todennut joko pitävänsä tai ei pitävänsä jostain. Kuvat, puheet, tekstit ja videot ei vaan pysty välittämään kaikkea jota aivoissa tapahtuu, siksi ne pitää kokea jos haluaa muodostaa mielipiteen jonka voi omaksi kannakseen allekirjoittaa.

Tässä sitten uutinen lähipäiviltä. Sadomasokismi ja fetisismi ei ole enää sairaus. Milloin asenne sitten jalkautuu, onkin toinen juttu. Homous siis luetun mukaan poistettiin sairauksista vuonna 1981. Nyt, liberaalissa yhteiskunnassamme kolmekymmentä vuotta myöhemmin, mikä on asenne homoihin tänä päivänä? Keskusteluiltojen, marssien ja muiden viimeaikaisten kirjoitusten myötä yritys kaunis hyvä kymmenen, mutta kolmenkymmenen vuoden aikana ei tämän pidemmälle ole vielä päästy.

Onkohan sitten vuonna 2041 "seksuaalisesti poikkeavilla" ihmisillä vähemmän alta kulmien -katsojia, kansanedustajia jotka kirjoittavat siitä aivohäiriönä ja joku pikku-M pohtimassa blogissaan, miksi S/M ei voisi olla jollekin yhtä luonnollinen asia kuin homoseksuaalisuus on jollekin toiselle... Hitaasti mutta varmasti nämä ajatukset etenevät, näköjään myös maailmalla... :)

Välillä tuntuu että poikkeavaksi mielletään kaikki mistä ei uskalleta ääneen mainita mutta mitä kurkistellaan ja mietiskellään itsekseen joskus eikä koskaan kerrota kellekään. Väitän, että jokaisessa meissä asuu pieni perverssi. Tai vähintään pieni sekopää. Haluan muuttaa perverssi-sanan määritelmäksi "seksuaalisesti mielikuvituksellinen". 

Ihmiset on kaikki omalla tavallaan omassa päässänsä hulluja. Liittyi se sitten seksiin, pakkomielteisiin, sosiaalisiin suhteisiin, paineensietokykyyn, syömiseen, pukeutumiseen, ihan mihin tahansa. Jokaisella on oma pieni omituisuutensa, osalla enemmän, osalla vahvempia, osalla haitallisia itselle tai muille, osalla rohkeutta kantaa omituisuuttaan pää pystyssä mukana.. tuoda persoonaansa esiin. Jotkut sekoavat lemmikkieläimistä, jotkut ovat intohimoisia kädentaitojen harrastajia joiden maailma täyttyy mitä ihmeellisimmistä luomuksista joilla ei kukaan mitään tee mutta niiden tekeminen ja omistaminen antaa mielihyvää, joku katsoo ikkunasta ja sanoo mielessään ihanalle uudelle autolleen hyvät yöt ja pesee kädet ennenkuin koskee rattiin, hinkkaa nahkapenkkejä yöt päivät ja tuunailee.. Minä pidän seksistä. Jotkut sanovat: Olet hullu, pidän sinusta silti. Jotkut sanovat; olet hullu, pidän sinusta siitä syystä. Jotkut jeesustelee eikä sano mitään vaikka häpeää, pohtii tai miettii itse omia omituisia ajatuksiaan päässänsä. Hulluja kaikki, persoonallisia siis?

Päätän mietiskelyni sanoihin, I'm crazy but you like it.

Loca loca loca...

-M